Messukeskus

Messukeskus: Pääkaupunkiseudun messu- ja tapahtumaliiketoiminta saatava käyntiin välittömästi

Jaa
Messu- ja tapahtumaliiketoiminnan tämänhetkinen tilanne Uudellamaalla on kestämätön. Uusimaa on ainoa eristäytynyt saareke. Tampere, Turku ja muu Eurooppa porhaltavat ohi. Miksi? kysyy Messukeskus Helsinki.

Messut ja yritystapahtumat ovat lukuisissa Euroopan maissa avautuneet terveysturvallisesti. Myös muualla Suomessa, kuten esimerkiksi Turussa, Oulussa ja Tampereella messuja voi järjestää. Uudenmaan koronarajoitukset ovat kuitenkin ainutlaatuiset – täysin poikkeavat verrattuna muihin samassa tautitilanteessa oleviin alueisiin Suomessa ja Euroopassa.

Tilanne on kestämätön.

- Messukeskus on Suomen suurin tapahtumatalo. Osa työntekijöistämme on ollut lomautettuna jo yli 1,5 vuotta ja menetyksemme korona-ajalta liikevaihdossa ovat pian 100 miljoonaa euroa. Edellinen Etelä-Suomen avin päätös pyyhkäisi meiltä 4 miljoona euroa pois. Jokainen viikko suhteettomia ja ennakoimattomia rajoituksia on liikaa, sanoo Messukeskuksen toimitusjohtaja Anni Vepsäläinen.

Kauppakeskuksiin on voinut mennä koko pandemian ajan. Messut ovat ulkopuolisen selvityksen mukaan jopa terveysturvallisempia kuin kauppakeskukset, mutta messuja ei voi Uudellamaalla järjestää. Räikeä epätasa-arvo rajoittaa elinkeinon harjoittamista ja heikentää kilpailukykyä myös pitkällä aikavälillä.

Avi ilmoitti eilen 31.8. aikovansa luopua Uudellamaalla vain hetken voimassa olleesta lohkomisvaatimuksesta mahdollisesti ensi viikolla. Valitettavasti vain hetken voimassa ollessaankin rajoitus ehti tuhota Messukeskuksen syyskuun liiketoiminnan täysin.

- Lohkomisrajoituksesta luopuminen on ehdottomasti oikea suunta. Toivottavasti se pysyy ja rajoitukset muuttuvat ennakoitavammiksi ja oikeasuhtaisemmiksi, vaatii Vepsäläinen.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Messukeskus Helsinki, toimitusjohtaja Anni Vepsäläinen, puh. 040 040 0074, anni.vepsalainen@messukeskus.com, markkinointi- ja viestintäjohtaja Maria Mroue, puh. 050 393 4974, maria.mroue@messukeskus.com

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Messukeskus
Messukeskus
Messuaukio 1
00520 HELSINKI

+358 40 450 3250http://www.messukeskus.com

Helsingin Messukeskus on Suomen elämyksellisin tapahtumakortteli ja vaikuttavin kohtaamismedia. Onnistuneet kohtaamiset jättävät vahvan muistijäljen ja tuottavat kiistatonta tulosta. Suomen suurin tapahtumajärjestäjä tuottaa laadukkaita tapahtumia sekä vuokraa tilojaan ja palvelujaan erilaisten tapahtumien areenaksi. Messukeskuksen itse tuottamia tapahtumia ovat mm. Habitare, Helsingin Kirjamessut, Educa, FinnBuild, Matkamessut ja Vene Båt. Vierastapahtumina Messukeskuksen tiloissa järjestetään mm. Slush, Nordic Business Forum, Assembly, Koiramessut sekä lukuisia kansainvälisiä kongresseja ja yritystapahtumia vuosittain. Tilat käsittävät 7 hallia, 40 muuntuvaa kokoustilaa, 21 ravintolaa ja oman tapahtumahotellin. Omistajayritys Suomen Messut Oyj perustettiin vuonna 1919. | Messukeskus. The real social media. | www.messukeskus.com @messukeskus

Helsinki Expo and Convention Centre (brand name Messukeskus) hosts Finland’s most inspiring events and exciting encounters. We create successful and lasting interactions with undisputable results. As Finland’s premier experience provider, we organise high-quality events and rent out our facilities for various occasions/ for a wide variety of occasions. Events produced by Messukeskus include, among others, Habitare, the Helsinki Book Fair, Educa, Finnbuild, Matka Nordic Travel Fair, and Helsinki International Boat Show. Messukeskus also hosts guest events such as Slush, Nordic Business Forum, Assembly, International Dog Fair, as well as many international congress and business events every year. Our premises include 7 halls, 40 convertible meeting rooms, 21 restaurants, and our own hotel.The Finnish Fair Corporation was founded in 1919. |  Messukeskus. The real social media | www.messukeskus.com @messukeskus 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Messukeskus

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye