HSL Helsingin seudun liikenne

Metroliikenne Matinkylään käynnistyi suunnitelmien mukaan – liikenne sujunut ilman häiriöitä

Jaa

Liikenne metron uudella, Matinkylän ja Ruoholahden välisellä osuudella käynnistyi suunnitellusti varhain lauantaiaamuna, kun ensimmäinen juna lähti Matinkylästä kohti Vuosaarta tasan kello 5.09.

HSL:n toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi juhlisti länsimetron avajaispäivää vierailemalla uusilla metroasemilla. Kuva: Matti Niiranen
HSL:n toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi juhlisti länsimetron avajaispäivää vierailemalla uusilla metroasemilla. Kuva: Matti Niiranen

Matinkylän asemalla vallitsi juhlatunnelma jo hyvissä ajoin ennen lippuhallin ovien avaamista kello 4.45. Ensimmäisessä junassa oli kyydissä satoja matkustajia. Se kulki Niittykummun, Urheilupuiston, Tapiolan, Aalto-yliopiston, Keilaniemen, Koivusaaren ja Lauttasaaren asemien kautta metron nykyiselle osuudelle ja aina päätepysäkilleen Vuosaareen, josta junan matka jatkui takaisin kohti Espoota.

”On suuri asia, että liikenne on lähtenyt käyntiin ilman ongelmia ja eteläinen Espoo ja Lauttasaari on saatu osaksi raideliikenteen verkostoa”, sanoo HSL:n toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi.

Matkustajaliikenteen ensimmäinen päivä on toistaiseksi sujunut metron liikennöinnin näkökulmasta suunnitelmien mukaan.

”Aamun ja aamupäivän liikenne on metrossa sujunut hyvin, eivätkä ensimmäisten junien runsaat matkustajamäärät aiheuttaneet näkyviä häiriöitä liikennöintiin, kertoo HKL:n toimitusjohtaja Ville Lehmuskoski. ”On ollut ilo tänään nähdä kuinka länsimetro kiinnostaa ihmisiä. Tämäkin kertoo siitä kuinka paljon metro vaikuttaa kaupunkilaisten elämiin!”

”Metro on nyt liikenteessä ja matkustajien arvioitavana, ja Espoosta on tullut metrokaupunki. Kiitos kaikille rakentamisessa mukana olleille”, sanoo Länsimetro Oy:n hallituksen puheenjohtaja Olli Isotalo.

Lauantain aikana metron suurin avajaistapahtuma on ollut Matinkylässä kauppakeskus Ison Omenan M.E.E.T.-aukiolla kello 10–16. Metron avajaisjuhlia on vietetty myös muun muassa Niittykummun, Tapiolan ja Lauttasaaren asemilla.

Muistathan, että Helsingin ja Espoon rajat ylittäville matkoille tarvitaan seutulippu. HSL Mobiililippu -sovelluksella seutulipun voi ostaa tarjoushintaan sisäisen lipun hinnalla (2,90 euroa) 3.12. asti.

Lisätietoja:
Suvi Rihtniemi, toimitusjohtaja, HSL, p. 050 565 8884
Ville Lehmuskoski, toimitusjohtaja, HKL, p. 040 520 6710
Olli Isotalo, hallituksen puheenjohtaja, Länsimetro, p. 050 593 3359

Avainsanat

Kuvat

HSL:n toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi juhlisti länsimetron avajaispäivää vierailemalla uusilla metroasemilla. Kuva: Matti Niiranen
HSL:n toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi juhlisti länsimetron avajaispäivää vierailemalla uusilla metroasemilla. Kuva: Matti Niiranen
Lataa

Tietoja julkaisijasta

HSL Helsingin seudun liikenne
HSL Helsingin seudun liikenne
Opastinsilta 6 A
00520 Helsinki

09 4766 4444http://www.hsl.fi

HSL Helsingin seudun liikenne vastaa seudun joukkoliikenteen suunnittelusta ja tilaamisesta sekä Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelman laatimisesta. Kuntayhtymässä on 380 työntekijää ja liikevaihto noin 700 milj. euroa vuodessa. HSL:n järjestämässä liikenteessä tehdään vuosittain noin 360 miljoonaa matkaa, mikä on 66 % kaikista Suomen joukkoliikennematkoista. Yhteystietoja medialle: www.hsl.fi/viestinta

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista jo ennen kuin ne uutisoidaan? Kun tilaat tiedotteemme tältä julkaisijalta, saat ne sähköpostiisi yhtä aikaa suomalaisen median kanssa. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta HSL Helsingin seudun liikenne

HSL:n hallituksen päätöksiä 12.12.201712.12.2017 12:42Tiedote

HSL:n strategia 2017-2021 Hallitus hyväksyi HSL:n toiminnan kehittämistä ohjaavan strategian ja strategiaan sisältyvät perustehtävän, vision ja strategiset painopisteet. Uudistetun vision mukaan HSL pyrkii varmistamaan seudun asukkaille sujuvan arjen ja tekemään toimialueestaan maailman toimivimman kaupunkiseudun. Visio korostaa kestävää kehitystä; perinteisten ympäristöystävällisyyden ja päästöttömyyden lisäksi HSL hakee myös taloudellista ja sosiaalista kestävyyttä. Asiasta tiedotetaan erillisellä tiedotteella. Linkki esityslistaan: http://hsl01.hosting.documenta.fi/cgi/DREQUEST.PHP?page=meetingitem&id=2017482-2 Helsingin seudun maankäytön, asumisen ja liikenteen suunnitelma MAL 2019, lähtökohdat ja tavoitteet jatkosuunnittelulle Hallitus jätti MAL 2019 -suunnitelman jatkosuunnittelun lähtökohdat ja tavoitteet pöydälle. Asiaa käsitellään seuraavassa kokouksessa 23.1.2018. Linkki esityslistaan: http://hsl01.hosting.documenta.fi/cgi/DREQUEST.PHP?page=meetingitem&id=2017482-3  Maksuliik

HSL:n uusi strategia tähtää erinomaiseen12.12.2017 12:13Tiedote

HSL:n hallitus hyväksyi 12.12. HSL:n uuteen strategiaan sisältyvät perustehtävän, vision ja strategiset painopisteet. Uudistetun vision mukaan pyrimme varmistamaan seudun asukkaille sujuvan arjen ja tekemään toimialueestamme maailman toimivimman kaupunkiseudun. Visio korostaa kestävää kehitystä; perinteisten ympäristöystävällisyyden ja päästöttömyyden lisäksi haemme myös taloudellista ja sosiaalista kestävyyttä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme