HSL Helsingin seudun liikenne

Metron avajaiset lauantaina 3. joulukuuta – tule mukaan juhlimaan!

Jaa
Metron uusi osuus Matinkylän ja Kivenlahden välillä avautuu liikenteelle lauantaina 3. joulukuuta. Metron avajaisten päätapahtuma järjestetään kauppakeskus Lippulaivassa Espoonlahdessa kello 10–16, mutta ohjelmaa on luvassa kaikilla muillakin asemilla.

Juhlat alkavat jo aamuyöllä, kun kaikkien aikojen ensimmäinen matkustajaliikenteen metrojuna Matinkylän länsipuolella lähtee liikkeelle Kivenlahdesta kello 4.56.

Robin Packalén kruunaa Lippulaivan avajaisjuhlan

Lippulaivan avajaistapahtuma alkaa kello 10, jolloin Espoonlahden aseman molempien sisäänkäyntien edustalla on tarjolla kakkukahvit. Kello 10.30 alkaen ohjelma jatkuu Lippulaivan toisen kerroksen keskusaukiolla, jossa ohjelmassa on sekä metroasiaa että musiikkiesityksiä.

Avajaistapahtuman pääesiintyjä on Robin Packalen, jonka keikka alkaa Lippulaivan keskusaukiolla kello 12.

Avajaisten ohjelmaan voit tutustua täällä.

Useiden espoolaisten kulttuuritoimijoiden järjestämää ohjelmaa on luvassa Espoonlahden lisäksi myös muilla uusilla asemilla. Avajaispäivänä Finnoon, Kaitaan, Soukan ja Kivenlahden metroasemien sisäänkäynneillä tai välikerroksissa on ”open stage” -tyylisiä esiintymispaikkoja, joilla kuka tahansa saa esiintyä päivän aikana. Esiintymispaikat on merkitty Espoo-ilmapalloilla.

Lisäksi jokaisella uudella asemalla on tavattavissa HSL:n asiantuntijoita kello 9–15.

Myös asemien ympäristössä kannattaa pitää silmät avoinna, sillä moni paikallinen toimija on metrohuumassa mukana.

Metron avajaiset järjestävät yhteistyössä HSL, Espoon kaupunki, Kaupunkiliikenne Oy ja Länsimetro Oy.

Tietoa liikenteestä metron uudella osuudella

Metroliikenne uudella osuudella käynnistyy lauantaina 3.12. kello 4.56, jolloin ensimmäinen matkustajaliikenteen juna lähtee liikkeelle Kivenlahdesta. Uusi osuus asemineen vihitään käyttöön Kivenlahden aseman laiturialueella ennen ensimmäisen metrojunan lähtöä kello 4.40. Aseman ovet avataan kello 4.30.

Kivenlahden ja Espoonlahden lisäksi uusia asemia ovat Finnoo, Kaitaa ja Soukka.

Ensimmäinen juna kohti Kivenlahtea lähtee Vuosaaresta kello 5.07. Rautatientorilta ensimmäinen metrovuoro Kivenlahteen lähtee kello 5.28.

Voit tutkia HSL:n reittioppaasta uusia yhteyksiä, jos teet haun päivämäärälle 3.12. tai myöhemmin.

Metron laajeneminen ei tuo tänä vuonna muita muutoksia joukkoliikenteeseen. Etelä-Espoon bussilinjat uudistuvat helmikuussa.

HSL-sovellus on helpoin tapa hankkia lippu

Kaikki uudet metroasemat sijaitsevat C-vyöhykkeellä. Se tarkoittaa sitä, että tarvitset uudella metron osuudella matkustaaksesi C-vyöhykkeen sisältävän lipun. Esimerkiksi Matinkylästä Kivenlahteen tarvitset BC-lipun. Helsingin keskustasta metron uudelle osuudelle matkustaessasi tarvitset ABC-lipun.

Älypuhelimeen ladattava HSL-sovellus on kaikkein helpoin tapa ostaa lippu. Sovelluksesta on mahdollista ostaa kerta-, vuorokausi- ja kausilippuja kaikille vyöhykkeille.

Lisäksi lippuja voi ostaa HSL-kortille ladatulla arvolla asemien kortinlukijoilta. Lippuja saa myös myyntipisteistä, kuten R-kioskeista ja HOK-Elannon myymälöistä. HSL-korttia voi ladata myös verkossa automaattien ja myyntipisteiden lisäksi.

Uusilla asemilla ei ole lippuautomaatteja. HSL:n lippuautomaatit jäävät pois käytöstä vuoden 2023 lopulla, minkä takia uusille asemille ei ole hankittu enää automaatteja.

Yhteyshenkilöt

Johannes Laitila
viestintäpäällikkö
puh. 040 528 2976

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

HSL Helsingin seudun liikenne
HSL Helsingin seudun liikenne
Opastinsilta 6 A
00520 Helsinki

09 4766 4444http://www.hsl.fi

HSL Helsingin seudun liikenne vastaa seudun joukkoliikenteen suunnittelusta ja tilaamisesta sekä Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelman laatimisesta. Kuntayhtymässä on 400 työntekijää, ja liikevaihto on noin 700 miljoonaa euroa vuodessa. Vuonna 2021 HSL:n järjestämässä liikenteessä tehtiin 238 miljoonaa, mikä on yli 60 % Suomessa tehdyistä joukkoliikennematkoista. Yhteystietoja medialle: www.hsl.fi/viestinta

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta HSL Helsingin seudun liikenne

Rantaradan junaliikenteessä katkoja toukokuussa ja juhannuksen jälkeen3.4.2024 10:00:00 EEST | Tiedote

Väyläviraston ratatyöt katkaisevat rantaradan junaliikenteen keväällä ja kesällä. HSL-junaliikenteessä on viikonloppukatkoja toukokuussa ja pidempi viiden viikon katko juhannuksen jälkeen 24.6.–28.7. Lisäksi junaliikenteessä on lyhyempiä yhden ja kahden vuorokauden katkoja syksyllä. Katkoilla on vaikutuksia lähijunaliikenteeseen Leppävaarasta länteen Kauklahden, Kirkkonummen ja Siuntion suuntaan. Katkojen aikana junaliikennettä korvataan busseilla.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye