Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy

Metron kapasiteetin turvaaminen vaatii vuorovälin tihentämistä

Jaa
Tulevan vuosikymmenen lopulla kasvavat matkustajamäärät vaativat metron kuljetuskapasiteetin nostoa muiden toimenpiteiden lisäksi myös vuoroväliä tihentämällä. Tämä taas vaatii kulunvalvonnan ainakin osittaista automatisointia, todetaan pian valmistuvassa metron kapasiteetin kasvattamista koskevassa esiselvityksessä. Selvityksen päätelmät annettiin tiedoksi HKL:n johtokunnalle torstaina 10.10.2019.
Metro Kulosaaren asemalla. Kuva: HKL, Jesse Ukkonen
Metro Kulosaaren asemalla. Kuva: HKL, Jesse Ukkonen

- Selvitys yhteistyössä HKL:n, HSL:n ja Länsimetro Oy:n kesken käynnistettiin, jotta voimme turvata metroliikenteen riittävyyden, luotettavuuden ja häiriöttömyyden myös matkustajamäärien kasvaessa kaupunkikehityksen myötä, sanoo HKL:n toimitusjohtaja Ville Lehmuskoski.

- Valmistelu on syytä aloittaa ajoissa, sillä kulunvalvonnan uusiminen tarkoittaa mittavia muutoksia niin infrastruktuuriin, metrojuniin kuin liikennöintikäytäntöihin ja on kestoltaan noin vuosikymmenen kestävä hanke.

Laskelmien mukaan metroon tarvitaan lisää kuljetuskapasiteettia 2020-luvun loppuun mennessä. Tällä hetkellä tarkoituksenmukaisimmalta näyttää, että metron kulunvalvontaa tulisi uudistaa ainakin jatkuvalla kulunvalvonnalla 2020-luvun loppuun mennessä. Tämä mahdollistaisi vuorovälin tihentämisen nykyisestä. Tässä järjestelmässä kuljettajat pysyisivät vielä junissa, mutta junien nopeutta valvotaan ja ohjataan järjestelmällä keskitetysti.

Kulunvalvonnan automatisoinnin lisäksi raportti nostaa esille, että nykyjärjestelmää voidaan kehittää jonkin verran mm. nykyisen asetinlaitteen toimintaa ja toisaalta kuljettajan ajotapaa optimoimalla. Kuljettajan ajotavan optimoimiseksi HKL on jo hankkinut DAS-järjestelmän, joka antaa kuljettajalle ohjeita energiaa säästävään ajotapaan. Järjestelmän käyttöönotto on juuri menossa. Tulevaisuudessa järjestelmää voidaan kehittää integroimalla se asetinlaitejärjestelmään, jolloin kuljettajalla on ajantasainen tieto todellisesta liikennetilanteesta.

Selvityksessä todetaan edelleen, että myöhemmin tulee arvioida, onko 2030-luvulla tarkoituksenmukaista siirtyä vielä jatkuvasta kulunvalvonnasta täysautomaattimetroon, kun metrojunakalusto on täysin uusittu tukemaan automaattiliikennettä.

Metron kapasiteetin ja luotettavuuden lisäämistä koskeva tarveselvitys käynnistettiin vuodenvaihteessa HKL:n vetämässä hankkeessa yhdessä Länsimetro Oy:n ja HSL:n kanssa. Selvityksen tuloksia käsitellään ja jatkotoimenpiteitä ohjelmoidaan yhteistyössä syksyn aikana.

Yhteyshenkilöt

HKL, toimitusjohtaja Ville Lehmuskoski, p. 040 520 6710

Kuvat

Metro Kulosaaren asemalla. Kuva: HKL, Jesse Ukkonen
Metro Kulosaaren asemalla. Kuva: HKL, Jesse Ukkonen
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy
Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy
PL 55250
00099 Helsingin kaupunki

(09) 310 1071https://kaupunkiliikenne.fi/

HKL vastaa raitiovaunujen ja metrojen liikennöinnistä, kaupunkipyöristä sekä joukkoliikenneinfran eli ratojen, asemien ja varikoiden hoidosta ja kehittämisestä. HKL – kaupungin paras liike.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy

Kaupunkiliikenne lisää rasvausta pikaratikan reitin varrelle11.4.2024 09:27:57 EEST | Tiedote

Kaupunkiliikenne Oy on saamansa palautteen ja tekemiensä mittausten perusteella todennut, että joissakin kohteissa pikaratikka 15 reitin varrella pikaratikan tuottama ääni on poikkeuksellisen kova. Koettuun meluongelmaan tullaan puuttumaan ja sitä pyritään ratkaisemaan useiden toimenpiteiden kautta, joista yksi on systemaattinen kiskojen rasvauksen tehostaminen ongelmakohdissa sekä automaattirasvauslaitteiden asennus.

Kontulan metroaseman peruskorjauksella parannetaan aseman käytettävyyttä ja viihtyisyyttä9.4.2024 15:02:32 EEST | Tiedote

Kaupunkiliikenne Oy aloittaa Kontulan metroaseman laituritason perusparannushankkeen tänä keväänä. Parannushankkeen tuloksena matkustajien liikkuminen asemalla helpottuu ja aseman viihtyisyys lisääntyy. Työt alkavat valmistelevilla töillä toukokuun puolivälissä. Tänä kesänä toteutettavat työt sijoittuvat suurelta osin aseman laiturialueelle, jonka vuoksi metroliikenne Kontulassa joudutaan keskeyttämään keskikesällä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye