Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy

Metron matkustajamäärät kasvavat – kapasiteetin nostamiseen on selvitetty keinoja

Jaa
Metrolla kulkee tulevaisuudessa yhä useampi. Sen takia metron kapasiteettia on nykyisten ennusteiden mukaan nostettava ensi vuosikymmenen alkuun mennessä. HKL, HSL, Länsimetro Oy ja Espoon kaupunki ovat käynnistäneet hankkeen, jossa on selvitetty, miten kapasiteettia olisi mahdollista parantaa tulevaisuudessa.
Kuva: Tom Toikka/HKL
Kuva: Tom Toikka/HKL

Pääkaupunkiseudun kasvun ja metron uusien asemien myötä metron matkustajamäärät kasvavat. Länsimetron liikenteen käynnistyttyä matkustajamäärät ovat kasvaneet 60 miljoonasta 90 miljoonaan. Määrät lisääntyvät edelleen, kun metroliikenne Kivenlahteen alkaa. Myöskään metron itähaaran kapasiteetti ei riitä pitkälle tulevaisuuteen Helsingin rakentuessa ja maankäytön tihentyessä metron vaikutusalueella. Helmikuussa 2020 aamuruuhkassa metron kuormittunein osuus oli idässä Sörnäisten ja Hakaniemen välillä.

Metron kuljetuskapasiteetin parantamisessa ja sen aikataulussa otetaan huomioon tulevat matkustajamääräennusteet. Koronaviruspandemia on vähentänyt huomattavasti metron matkustajamääriä. Kevään 2021 aikana valmistuu matkustajamäärien kasvusta päivitetty ennuste, jossa ensimmäistä kertaa huomioidaan koronapandemian vaikutukset. On mahdollista, että matkat painottuvat tulevaisuudessa vähemmän ruuhka-aikoihin kuin ennen koronapandemiaa, mutta tästä ei ole vielä tietoa. Siksi on varauduttava myös siihen, että kysynnän kasvu poikkeaa edellisistä ennusteista, ja kapasiteettihankkeen aikataulua sovitetaan sen mukaisesti. 

Vuorovälin lyhentäminen mahdollistaa matkustajamäärän kasvun 

Keskeinen metron matkustajakapasiteettia parantava keino on vuorovälin tihentäminen. Nykyinen ruuhka-ajan 2,5 minuutin vuoroväli ei ensi vuosikymmenen alussa enää riitä vastaamaan kasvavan matkustajamäärän tarpeisiin. Tällä hetkellä metrossa on tilaa 14 000 matkustajalle tunnissa yhteensä 24 junassa. Tulevaisuudessa kapasiteetin on riitettävä jopa 18 000 matkustajalle tunnissa, jolloin ajetaan yhteensä jopa 36 junaa tunnissa. Tavoitteena on, että ruuhka-ajan vuoroväli voisi olla tulevaisuudessa 100 sekuntia.  

"Metron järjestelmiä on uudistettava siten, että junien vuoroväliä voidaan lyhentää. Lyhyemmät vuorovälit myös lyhentävät pysähtymisaikoja ja edelleen matkustusaikoja", sanoo HKL:n projektijohtaja Heikki Viika

Vuorovälin lyhentäminen vaatii metron liikenteenohjausjärjestelmän uudistamista. Järjestelmä on osin vanhentunut, ja sitä uudistetaan tämän ja ensi vuosikymmenen aikana vaiheittain. Esimerkiksi metroliikenteen turvallisuutta parantava junien pakkopysäytyslaite korvataan uudella kulunvalvontajärjestelmällä. Tämä mahdollistaa vuorovälin tihentämisen jo tämän vuosikymmenen loppupuolella – tosin vuorovälin tihentämiseen tarvitaan luonnollisesti myös lisää junia.

Opastusta asemilla ja junissa parannetaan  

Hankkeen tehtävänä on tutkia myös, miten nykyisten junien tilaratkaisuja pystyttäisiin kehittämään entistä toimivammiksi. Yksi tavoitteista on, että matkustajat saataisiin ohjattua niihin vaunuihin, joissa on eniten tilaa. 

"Tarkastelemme myös muita matkustajien opastamiseen liittyviä keinoja, joilla tavoitellaan junien lyhyempiä pysähtymisaikoja. Sellaisia ovat esimerkiksi matkustajavirtausten sujuvoittaminen asemilla ja opastus junissa", Viika sanoo. 

Metron kapasiteettia on mahdollista lisätä myös esimerkiksi poistamalla penkkejä vaunuista, jolloin vaunuissa olisi enemmän seisoma- ja pyöränkuljetustilaa. Kaikkein vanhimmista metrojunista (M100-sarja) penkkejä poistuukin vähitellen, kun kaikki sarjan junat peruskorjataan. Avarampi eteistila vaunussa sujuvoittaa myös matkustajien siirtymistä junaan ja lyhentää siten junan pysähtymisaikaa asemalla. 

Nyt suunniteltujen kapasiteetin kehittämistoimien odotetaan riittävän 2060-luvulle saakka. 

Kapasiteettia parantavista toimenpiteistä on valmistunut yleissuunnitelma, joka on luettavissa HKL:n verkkosivuilla. Yleissuunnitelma esitellään HKL:n johtokunnassa 14.1.2021, ja tämän jälkeen HSL:n hallituksessa ja Espoon kaupunginhallituksessa. 

Katsoaksesi videon lähteestä www.youtube.com, anna hyväksyntä sivun yläosasta.Videolla HKL:n projektijohtaja Heikki Viika kertoo, miten varmistetaan metron kuljetuskapasiteetin riittävyys tulevaisuudessa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

HKL: projektijohtaja Heikki Viika, p. 040 664 0879
HSL: joukkoliikennejärjestelmät-ryhmän päällikkö Johanna Wallin, p. 050 337 5685
Espoon kaupunki: kaupunkitekniikan johtaja Harri Tanska, p. 050 383 3209
Länsimetro Oy: toimitusjohtaja Ville Saksi, p. 040 823 2086

Kuvat

Kuva: Tom Toikka/HKL
Kuva: Tom Toikka/HKL
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy
Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy
PL 55250
00099 Helsingin kaupunki

(09) 310 1071https://kaupunkiliikenne.fi/

HKL vastaa raitiovaunujen ja metrojen liikennöinnistä, kaupunkipyöristä sekä joukkoliikenneinfran eli ratojen, asemien ja varikoiden hoidosta ja kehittämisestä. HKL – kaupungin paras liike.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy

Kaupunkiliikenne lisää rasvausta pikaratikan reitin varrelle11.4.2024 09:27:57 EEST | Tiedote

Kaupunkiliikenne Oy on saamansa palautteen ja tekemiensä mittausten perusteella todennut, että joissakin kohteissa pikaratikka 15 reitin varrella pikaratikan tuottama ääni on poikkeuksellisen kova. Koettuun meluongelmaan tullaan puuttumaan ja sitä pyritään ratkaisemaan useiden toimenpiteiden kautta, joista yksi on systemaattinen kiskojen rasvauksen tehostaminen ongelmakohdissa sekä automaattirasvauslaitteiden asennus.

Kontulan metroaseman peruskorjauksella parannetaan aseman käytettävyyttä ja viihtyisyyttä9.4.2024 15:02:32 EEST | Tiedote

Kaupunkiliikenne Oy aloittaa Kontulan metroaseman laituritason perusparannushankkeen tänä keväänä. Parannushankkeen tuloksena matkustajien liikkuminen asemalla helpottuu ja aseman viihtyisyys lisääntyy. Työt alkavat valmistelevilla töillä toukokuun puolivälissä. Tänä kesänä toteutettavat työt sijoittuvat suurelta osin aseman laiturialueelle, jonka vuoksi metroliikenne Kontulassa joudutaan keskeyttämään keskikesällä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye