Varma

Metropolia siirtyy Varman omistamaan Arabia135-kiinteistöön ‒ opetustilojen ensimmäisen vaiheen vuokrasopimus allekirjoitettu

Jaa

Varma ja Metropolia Ammattikorkeakoulu ovat solmineet vuokrasopimuksen Arabia135:ssä eli Helsingin Hämeentie 135:ssä sijaitsevista tiloista. Metropolian käyttöön tulevat tilat uudistetaan vastaamaan kulttuurialan oppimiseen ja innovaatiotoimintaan sopiviksi.

Sopimus koskee alkukeväästä 2018 valmistuvia Metropolian ensimmäisen vaiheen tiloja. Samassa yhteydessä on tehty hankesopimus Metropolian ja Pop & Jazz Konservatorion kanssa toisen vaiheen musiikin opetustilojen toteutuksesta.

– Arabian kaupunginosa tunnetaan taiteen ja opetuksen keskuksena. Tätä roolia tukee meneillään oleva kehityshanke, jonka avulla kehitetään aluetta eläväksi kaupunkiympäristöksi. Opiskelijoiden ja luovien alojen tarpeet ovat jatkossakin Arabia135:n suunnittelussa vahvasti läsnä, sanoo Varman kiinteistöistä vastaava sijoitusjohtaja Ilkka Tomperi.

Arabia135:n asemakaavamuutos käynnissä suunnitelmat esillä kesäkuussa

Arabian tehdaskorttelin kehittämiseksi vuonna 2016 järjestetty arkkitehtikilpailu etenee voittajaehdotusten ‒ Anttinen Oiva Arkkitehtien Frankin ja Verstas Arkkitehtien Kiltan ‒ pohjalta käynnistetyllä korttelin asemakaavamuutoksella. Asemakaavaa koskeva osallistumis- ja arviointisuunnitelma, kaavaluonnos ja suunnitteluaineistoa ovat esillä 5.‒30.6. Aineistoon voi tutustua:

  • Arabia135:n tehdaskorttelissa Arabiakeskuksen 3. kerroksen aulassa, osoitteessa Hämeentie 135A
  • kaupunkisuunnitteluviraston info- ja näyttelytila Laiturin asiakaspalvelussa (osoite Narikka 2)
  • KSV:n verkkosivuilla www.hel.fi/suunnitelmat.

Varma on kehittänyt uuden kampuksen kokonaisuutta tiiviissä yhteistyössä Metropolia Ammattikorkeakoulun ja Pop & Jazz Konservatorion kanssa.

– Keskitämme korkeakoulumme toiminnan 20 toimipisteestä neljälle kampukselle vuoteen 2019 mennessä. Kulttuurialan kampuksemme rakentuu Arabia135:een ja sen läheisyydessä sijaitseviin nykyisiin tiloihimme Hämeentie 161:een. Luovien alojen koulutuksen keskittyminen alueelle vahvistaa kaupunginosan uudistuvaa, luovaa perinnettä, sanoo projektijohtaja Simo Hoikkala Metropolia Ammattikorkeakoulusta.

Pop & Jazz Konservatoriolle suunnitellaan kampukselle omat musiikin opetustilat, joista konserttisali sekä studio- ja kirjastotilat jaetaan yhdessä Metropolian kanssa. Pop & Jazz Konservatorio toimii jo nyt Arabia135:ssä Varman vuokralaisena.

– Odotamme innolla uudistettuja, musiikin opetukseen sopivia tiloja. Yhteistyö Metropolian kanssa mahdollistaa tilojen järkevää yhteiskäyttöä sekä kustannussäästöjä, kertoo Pop & Jazz Konservatorion rehtori Janne Murto.

Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma on Suomen vakavaraisin työeläkeyhtiö ja suurin yksityinen sijoittaja. Yhtiö vastaa yksityisellä sektorilla noin 873 000 henkilön työeläketurvasta. Vuonna 2016 Varman maksutulo oli 4,7 miljardia euroa, ja yhtiö maksoi eläkkeitä 5,3 miljardia euroa. Varman sijoitusten arvo oli vuoden 2017 maaliskuun lopussa 44,4 miljardia euroa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Leena RantasaloViestintäpäällikkö, Varman tulos ja sijoitukset

+358 10 244 3060

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Varma
Varma
Salmisaarenranta 11
00180 Helsinki

010 2440http://www.varma.fi

Varma on Suomen suurin työeläkeyhtiö ja yksityinen sijoittaja. Tehtävämme on turvata eläkkeet nyt ja tulevaisuudessa. Varma on pitkäjänteinen ja vakavarainen sijoittaja sekä työhyvinvoinnin edelläkävijä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista jo ennen kuin ne uutisoidaan? Kun tilaat tiedotteemme tältä julkaisijalta, saat ne sähköpostiisi yhtä aikaa suomalaisen median kanssa. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Varma

Kutsu medialle: Varman Q3-tulosinfo 26.10. klo 13.3017.10.2017 08:08Kutsu

Tervetuloa Varman tammi‒syyskuun tulosinfoon torstaina 26.10.2017 klo 13.30 Helsingin Salmisaareen osoitteeseen Salmisaarenranta 11. Toimitusjohtaja Risto Murto käy läpi katsauskauden tuloksen ja ajankohtaisia talousaiheita. Varman sijoituksista ja markkinoiden näkymistä kertoo sijoituksista vastaava varatoimitusjohtaja Reima Rytsölä. Voit ilmoittautua tilaisuuteen viestintäpäällikkö Leena Rantasalolle, puh. 050 300 7980 tai leena.rantasalo@varma.fi. Jos et itse pääse mukaan, voit välittää kutsun kollegallesi. Lämpimästi tervetuloa! VARMA Leena Rantasalo Viestintäpäällikkö

Pääkaupunkiseudun suurin Lidl avautui Kalliossa – Varma hakee innovatiivisia ratkaisuja kaupunkien kiinteistökehitykseen21.9.2017 16:49Tiedote

Pääkaupunkiseudun suurin Lidl-myymälä avautui torstaina 21.9. Helsingin Kalliossa. Myymälän myyntitila on noin 1 600 m², ja se rakennettiin tilaan, jossa on aiemmin toiminut autokorjaamo. Myymälän alakertaan saatiin mittavien muutostöiden jälkeen parkkihalli ja lastausalue, joiden avulla ratkaistiin kiinteistön merkittävimmät rakenteelliset haasteet. Varman kiinteistökehityksen painopiste on erityisesti olemassa olevien kiinteistöjen kehityksessä. ‒ Meillä on käynnissä lukuisia hankkeita, joissa uudistetaan joko yksittäistä kiinteistöä tai suurempaa aluetta. Hankkeilla tavoitellaan Tampereen Finlaysonin tai Helsingin Arabia135:n kaltaisia uudistuksia, jotka tuovat uutta elävyyttä alueelle työssäkäynnin lisäksi, kertoo Varman kiinteistökehitysjohtaja Aarne Markkula. ‒ Kiinteistöjen kehitystyö on usein hidasta ja työlästä, ja se vaatii myös kaavamuutoksia. Onneksi kehityshankkeisiin suhtaudutaan nykyään positiivisemmin, ja kehityksen esteitä on pyritty poistamaan järkevöittämällä määräyk

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme