Excellence Finland

Metsä Boardista Suomen paras organisaatio – voitti Suomen kiertotalous- ja Suomen laatupalkinnon

Jaa

Laatupäivänä 10.11. Metsä Groupin yritykset menestyivät erinomaisesti: Metsä Board voitti Suomen kiertotalous- ja laatupalkinnot, Metsä Spring palkittiin laatuinnovaatiopalkinnolla ja Metsä Fibre kansainvälisestä menestyksestä.

Suomen Laatuyhdistys myönsi Metsä Boardille palkinnot ansiona strategisesta ja pitkäjänteisestä toiminnan kehitystyöstä. Voittajatiimi kuittasi molemmista pääpalkinnoista yhteensä 40 000 euron arvoisen Suomen Messusäätiön myöntämän apurahan. Metsä Board pokkasi laatu- ja kiertotalouspalkinnot jo toistamiseen, sillä yritys voitti vastaavat palkinnot myös viime vuonna. Laadun kehittäjä -tunnustukset myönnettiin erinomaisesta laatu- ja kehittämistyöstä Tampereen Aikuiskoulutuskeskus TAKK:lle ja Laurea-ammattikorkeakoulun tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnalle. Laatutunnustukset jaettiin torstaina 10.11. Helsingissä pidetyssä Laatupäivä-tilaisuudessa.

Voittajan strategia ja toimintatavat arvioidaan perusteellisesti

Sekä Laatu- että Kiertotalouspalkinnot perustuvat kansainväliseen EFQM-mallilla (European Foundation for Quality Management) tehtyyn hyvin perusteelliseen organisaation toiminnan arviointiin.

”Arvioinnissa haastatellaan kymmeniä henkilöitä ja perehdytään organisaation prosesseihin, ja sen avulla voidaan todentaa organisaation toiminnan taso, joka sitten pisteytetään. Korkean pistemäärän saavuttaminen onnistuu vain harvoilta organisaatioilta. Laatupalkinto on tunnustus Suomen parhaalle organisaatiolle, joka on onnistunut toteuttamaan strategiaansa todennettavasti erinomaisella tavalla”, kertoo Suomen Laatuyhdistyksen toimitusjohtaja Juha Ylä-Autio.

Johdonmukainen työ näkyy yrityksen suorituskyvyssä, tuloksessa ja kilpailukyvyssä

Arviointiraati toteaa perusteluissaan, että Metsä Boardin prosessit suunnan määrittelyssä, strategian toteuttamisessa sekä suorituskyvyn seurannassa ja raportoinnissa ovat tarkoituksenmukaisia ja toimivat tehokkaasti. Organisaatio tekee johdonmukaisesti työtä vahvistaakseen edelleen yrityskulttuurissaan kestävän kehityksen ja kiertotalouden teemoja. Metsä Board on myös onnistunut kehittämään toimivia yhteistoiminnan muotoja ekosysteeminsä sisällä. Tämä näkyy myös yrityksen suorituskyvyssä, liiketoiminnan tuloksessa sekä kilpailukyvyssä.

”Roolimme fossiilittoman kiertotalouden edelläkävijänä vaatii jatkuvaa ajattelutapojen haastamista ja uusien toimintamallien omaksumista. Viimevuotinen arviointi tuotti paljon hyödyllistä palautetta ja auttoi meitä tunnistamaan parannuskohteita, joita olemme vuoden aikana kehittäneet. Tämänvuotinen palkinto osoittaa, että olemme päässeet jälleen uuden askeleen eteenpäin, mistä kiitos kuuluu koko henkilökunnallamme”, toteaa Metsä Boardin toimitusjohtaja Mika Joukio.

Laatuinnovaatioiden kärjessä Metsä Spring, Kyocera-Tikitin ja Ecomation

Suomen Laatuyhdistyksen järjestämässä Quality Innovation Award -kilpailussa nostetaan esiin laadukkaita uusia innovaatioita. Tuomaristo arvioi osallistujat uutuusarvon, hyödynnettävyyden, oppimisen, asiakaslähtöisyyden ja tuloksellisuuden perusteella.

Quality Innovation Award -laatuinnovaatiopalkinnot myönnettiin potentiaalisten innovaatioiden sarjassa Metsä Springin ja Valmetin koetehdas, ympäristöinnovaatioiden sarjassa Ecomation Oy:n kuivatislausmenetelmälle ja liiketoimintainnovaatioissa Kyocera-Tikitin Oy:n MEMS-resonaattorille. Lisäksi kunniamaininnan innovaatioistaan saivat KONE Oyj (Potentiaaliset innovaatiot), Nokia Oyj (ympäristöinnovaatiot), Espoon kaupunki (kuntainnovaatiot) ja Metsä Group (liiketoimintainnovaatiot).

*****

Tarkemmat tiedot palkinnoista ja tunnustuksista:

SUOMEN LAATUPALKINTO
Recognised by EFQM, kuusi tähteä
SUOMEN KIERTOTALOUSPALKINTO
Metsä Board Oyj

LAATUTUNNUSTUKSET

Kansainvälinen menestyjä
Outstanding Achievement for Future Focus by EFQM
Metsä Fibre Oy

Laadun kehittäjä -tunnustus
Recognised by EFQM, neljä tähteä
Tampereen Aikuiskoulutuskeskus TAKK

Laadun kehittäjä -tunnustus
Recognised by EFQM, neljä tähteä
Laurea-ammattikorkeakoulun tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminta

Recognised by EFQM, kolme tähteä
Metsä Tissuen Suomi-Baltia -liiketoiminnot (FIBA)

QUALITY INNOVATION AWARDS 2022

Metsä Spring Oy - Metsä Springin ja Valmetin toteuttama koetehdas, joka kehittää ja valmistaa 3D-kuitutuotteita
Kategoria: Potentiaaliset innovaatiot
Lisätietoja: tarja.heikkila@metsagroup.com
+358503855610

Ecomation Oy - Uusi kuivatislausmenetelmä
Kategoria: Ympäristöinnovaatiot
Lisätietoja: tommi.pajala@ecomation.com
+358 400 785058

Kyocera-Tikitin Oy - MEMS-resonaattori
Kategoria: Liiketoimintainnovaatiot
Lisätietoja: markku.nieminen@kyocera-tikitin.com
+358 40 5056928

Kunniamaininnat, Quality Innovation Awards

KONE Oyj - Flow Insights - mobiilisovellus
Kategoria: Potentiaaliset innovaatiot

Nokia Oyj - Tukiasema-akustoihin perustuva virtuaalivoimalaitos
Kategoria: Ympäristöinnovaatiot

Espoon kaupunki / Konsernihallinto, strategiayksikkö / Kaupunkiympäristö, tonttiyksikkö - Keran alueen kehittämissitoumus
Kategoria: Kuntainnovaatiot

Metsä Group - Neuroverkot puustotietojen ennustamisessa
Kategoria: Liiketoimintainnovaatiot

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Juha Ylä-Autio, toimitusjohtaja, Suomen Laatuyhdistys ry, 040 752 3312, juha.yla-autio@excellencefinland.fi

Marjo Halonen, viestintäjohtaja, Metsä Board, p. 050 598 7046, marjo.halonen@metsagroup.com

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Excellence Finland
Excellence Finland
Keilaranta 8
02150 Espoo

https://www.excellencefinland.fi/

Suomen Laatuyhdistys ry

Suomen Laatuyhdistys ry on vuonna 1966 perustettu voittoa tavoittelematon yhdistys ja Laatukeskus Excellence Finland Oy on Suomen Laatuyhdistys ry:n liiketoimintayhtiö. Yhteisöt käyttävät yhteistä brändinimeä Excellence Finland. Tavoitteemme on menestyvä Suomi, joka perustuu siihen, että Suomessa on jatkuvasti kasvava määrä johtamistaan ja toimintaansa pitkäjänteisesti kehittäviä organisaatioita.

Yhdistyksen jäseninä on noin 350 suomalaista yksityisen ja julkisen sektorin organisaatiota ja sen toiminnassa on mukana tuhansia liiketoiminnan kehittäjiä ja vaikuttajia. Laatuyhdistys on järjestänyt EFQM-mallin pohjalta Suomen laatupalkinto -arviointia vuodesta 1991 lähtien. Vuonna 2021 palkittiin ensimmäistä kertaa EFQM-mallilla arvioidut kiertotalouden parhaat organisaatiot.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Excellence Finland

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme