Helsingin yliopisto

Metsän tehoja sisätiloissa – voidaanko allergiaa tulevaisuudessa ehkäistä kuluttajatuotteiden avulla?

Jaa
Väestön kerääntyminen kaupunkeihin on johtanut siihen, että kosketus luontoon karkaa yhä kauemmaksi. Samalla allergiat, astma ja muut immuunivälitteiset sairaudet ovat lisääntyneet. Helsingin ja Tampereen yliopistojen tutkijat yhteistyökumppaneineen selvittävät, voidaanko kuluttajatuotteisiin lisätä immuunivälitteisiä sairauksia ehkäiseviä ainesosia.

Nykyisin joka viides kehittyneiden maiden asukas kärsii immuunivälitteisistä sairauksista, kuten esimerkiksi allergioista, astmasta, tyypin 1 diabeteksesta ja reumasta. Näiden sairauksien lisääntymisen taustalla ajatellaan olevan vähentynyt yhteys luontoon ja maatalousympäristöön yhteiskunnan kaupungistuessa.

Toistuvaa luontoaltistusta pidetään keskeisenä tapana suojautua näiltä taudeilta. Erityisen tärkeänä pidetään kosketusta metsien ja maatalousalueiden monipuoliseen mikrobi- ja pieneliöyhteisöön.

Helsingin ja Tampereen yliopistojen yhteinen ADELE-ekosysteemihanke (ADELE – Autoimmune Defense and Living environment) tähtää siihen, että päivittäisen luontoaltistuksen voisi saada myös kuluttajatuotteista.

– Tuotteisiin on lisätty elimistön puolustusjärjestelmän toimintaa säätelevä ja immuunivälitteisiltä taudeilta suojaava ainesosa, eräänlainen sisätiloihin tuotu metsäkylpy, tutkija Aki Sinkkonen Helsingin yliopiston bio- ja ympäristötieteellisestä tiedekunnasta toteaa.

Nykyisin tällaisia tuotteita ei ole tarjolla, joten tekniikka on mahdollista suojata patentein. Tämä mahdollistaa suomalaisen kuluttajatuotesektorin laajentumisen maailmanlaajuisille markkinoille korkean lisäarvon tuotteilla. Mukana on alkuvaiheessa seitsemän suomalaisyritystä.

Monitieteisen ADELE-ekosysteemihankkeen toteuttavat Helsingin yliopisto ja Tampereen yliopisto. Business Finland rahoittaa hankekokonaisuutta vuosina 2018–2021 kahdella miljoonalla eurolla. Hankkeen tieteellinen perusta luotiin vuosina 2015–2017 ADELE-projektissa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Aki Sinkkonen, Helsingin yliopisto, konsortion päätutkija, aki.sinkkonen@helsinki.fi, puh. 02941 20315, @akisink
Kari Sinivuori, Helsinki Innovation Services, kaupallistamiseen liittyvät asiat, kari.sinivuori@helsinki.fi
Heikki Hyöty, Tampereen yliopisto, heikki.hyoty@tuni.fi
Juho Rajaniemi, Tampereen yliopisto, juho.rajaniemi@tuni.fi
Viestinnän asiantuntija Elina Raukko, elina.raukko@helsinki.fi, puh. 050 318 5302, @elinaraukko

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Helsingin yliopisto on yli 40 000 opiskelijan ja työntekijän kansainvälinen tiedeyhteisö, joka toimii neljällä kampuksella Helsingissä ja usealla muulla paikkakunnalla Suomessa. Se on toistuvasti maailman sadan parhaan yliopiston joukossa. Helsingin yliopisto on perustettu vuonna 1640.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye