Audiomedia Oy

Metsänhoitotieteen professori Heli Peltola: Huoltovarmuuden turvaaminen ajaa ilmastotavoitteiden ohitse – Lisääntyneet hakkuut eivät yksin selitä metsien nielujen vähenemistä

Jaa
Venäjän sota on nostanut maa- ja metsätalouden huoltovarmuustekijät keskiöön, sanoo metsänhoitotieteen professori, Suomen Ilmastopaneelin jäsen Heli Peltola. - Huoltovarmuuden turvaaminen ja kotien lämpimänä pysyminen menee tulevana talvena lyhyen tähtäimen ilmastotavoitteiden ohitse. Kotimaisen ruuan ja energian tuotannon turvaaminen on nyt ensisijaista. Tässä tilanteessa on kyettävä vastaamaan puuraaka-aineen lisääntyvään kysyntään energiatuotannossa. Energiapuun tuki on nyt perusteltua sekä Suomen huoltovarmuuden että metsien tulevan kasvun ja kasvukunnon turvaamiseksi.
Heli Peltola. Kuva: Varpu Heiskanen
Heli Peltola. Kuva: Varpu Heiskanen

Suomen ei tule sortua raakapuun tuonnissa ilmastosyistä viherpesuun

 Itä-Suomen yliopistossa toimiva Peltola johti myös vuosina 2015-2021 Suomen Akatemian strategisen tutkimusneuvoston rahoittamaa FORBIO hanketta, jonka tutkimuskohteena oli kestävä, hiilineutraali ja resurssitehokas metsäbiotalous. Peltolan keskeisiä tutkimuskohteita ovat metsien hoidon vaikutukset metsien hiilensidontaan, kasvuun ja puuntuotantoon, ja metsätuhoriskien hallintaan sekä siihen, miten metsien hoitoa tulisi sopeuttaa muuttuvassa ilmastossa ja mikä on metsien rooli ilmastonmuutoksen hillinnässä.

Peltola muistuttaa, että uudessa tilanteessa on korvattava aiemmin Venäjältä tapahtunut useiden miljoonien kuutiometrien raakapuun tuonti joko kotimaasta tai muualta Euroopasta saatavalla puulla.

-Ilmastomuutos on globaali haaste. Jos hakkuita vähennettäisiin Suomessa ilmastosyistä, ja tätä vähennystä kompensoitaisiin puun tuonnilla ulkomailta, se on viherpesua. Tuontipuun käytön lisääminen vähentää päästöoikeuksien ostotarvetta Suomessa, koska kotimaan metsien nielut olisivat suuremmat alhaisemmilla hakkuutasoilla. Toisaalta metsien lisähakkuiden aiheuttamat päästöt lisääntyvät vastaavasti muualla. Tuontipuun pitäisi olla myös yhtä kestävästi tuotettua muualla.

Hakkuiden lisääntyminen ei yksin selitä metsien hiilinielujen vähenemistä

Muiden taakanjakosektorien päästöt lisäävät paineita metsien hakkuiden vähentämiseen

Suomessa on pitkään tuudittauduttu Peltolan mukaan siihen ajatukseen, että maankäyttösektoriin kuuluvien metsien hiilinielut kompensoivat pitkälti muiden taakanjakosektoreiden päästöt.  

- Alustavat Luonnonvarakeskuksen ja Suomen tilastokeskuksen julkaisemat laskelmat metsien kasvun ja nielujen vähenemisestä pitävät sisällään paljon kysymysmerkkejä. Hakkuiden lisääntyminen ei yksin selitä metsien hiilinielujen romahtamista, vaan siihen vaikuttaa todennäköisesti myös laskentamenetelmissä tehdyt muutokset, arvioi Peltola.

Peltola muistuttaa, että jos muut taakanjakosektorit eivät kykene nopeasti vähentämään päästöjään, odotusarvo kohdistuu maankäyttösektoriin ja nielujen merkittävään kasvattamiseen metsissä.          

– Muussa tapauksessa joudutaan hankkimaan päästöoikeuksia, jotta päästään tavoitteisiin hiilineutraalisuudesta. Nyt on kuitenkin syytä odottaa Suomen tilastokeskuksen ja Luonnonvarakeskuksen lopullisia tuloksia maankäyttösektorin nielujen määrästä ennen lopullisten johtopäätösten vetämistä.

-Pääpaino ilmastonmuutoksen torjunnassa tulisi olla fossiilisten resurssien käytön nopeassa vähentämisessä, muistuttaa Peltola. Metsät ovat meillä näkyvästi keskustelussa siksi, että ne muodostavat meillä ainoan merkittävän hiiltä sitovan nielun. Maankäyttösektorilla tehtävien toimien varaan lasketaan paljon myös siksi, että muilla taakanjakosektoreilla tehtävät ratkaisut ovat haasteellisia ja voivat olla myös hyvin kalliita, eivätkä ne välttämättä toteudu riittävän nopeasti.

Metsänhoitorästien toteuttaminen lisää metsien elinvoimaa, kasvua ja nieluja

Uusiutuva puu korvaa fossiilisia resursseja

Metsien hiilinieluja voidaan Peltolan mukaan lisätä tehostamalla metsien hiilensidontaa ja kasvua erilaisilla metsänhoitotoimenpiteillä. – Metsien hyvä hoito edistää metsien hiilensidontaa ja kasvua sekä elinvoimaisuutta. Siksi nuorten metsien hoitorästit pitäisi saada purettua.

- Lannoitus on nopein ja kustannustehokkain tapa lisätä metsien kasvua ja hiilensidontaa. Toisaalta tämänhetkisillä lannoitteiden hinnoilla ja saatavuusongelmilla on sen käytön lisäämisessä haasteita. Jalostetun siemenen ja taimimateriaalin käytöllä metsänuudistamisessa voidaan saada 10-30 prosentin kasvun lisäys, mutta jalostushyödyt realisoituvat hitaasti.

-Lyhyellä aikavälillä pitäisi pystyä yhtä aikaa sekä turvaamaan metsäteollisuuden puuhuolto että lisäämään metsävaroja ja sen kautta myös metsien hiilinieluja. Suomen metsät kasvavat tällä hetkellä noin 104 miljoonaa kuutiometriä vuodessa. Pitkällä aikavälillä Suomen metsävarojen ja hiilinielujen kasvattaminen nykyisestä edellyttäisi sitä, että vuotuinen runkopuun hakkuumäärä olisi noin 70 miljoonan kuutiometrin paikkeilla.

Peltolan johtamassa FORBIO hankkeessa tehtyjen laskelmien mukaan tämä antaisi paremmat mahdollisuudet edistää metsien monimuotoisuutta ja turvata metsien virkistyskäyttöä verrattuna korkeampiin hakkuumääriin. - Lisähaasteita Suomen metsien talouskäyttöön tuo myös paine lisätä metsien suojelun pinta-alaa merkittävästi.

-Samaan aikaan kun siirrymme pois fossiilisten resurssien käytöstä, on niitä korvattava uusiutuvilla. Pitkällä tähtäimellä esimerkiksi puurakentamisella ja puupohjaisilla uusilla tekstiilituotteilla voi olla suuri merkitys fossiilisten resurssien korvaajana. Meidän pitää mahdollisimman paljon pyrkiä korvaamaan puun käytöllä fossiilisia resursseja, koska puu on uusiutuva luonnonvara.

Metsänkasvatusmenetelmiä ei tule kategorisoida

Nuorten metsien hoitamattomuus ja metsien kuusettuminen on iso haaste tulevaisuudessa

-Metsänhoitotöiden rästien seurauksena nuorten metsien riukuuntumisen ja kasvukunnon alenemisen ohella ongelmaksi muodostuu metsien kuusettuminen. Ilmaston lämpeneminen lisää kirjanpainajatuhoja kuusimetsissä. Se lisää myös kuusella juurikääpätuhoa, joka lahottaa sekä puun juuristoa että rungon tyveä. Ilmaston lämmetessä roudattoman ajan lisääntyminen lisää tuulituhoja eritoten pintajuurisella kuusella, muistuttaa Peltola.

Peltolan mukaan Suomessa ei pitäisi tehdä kategorista eroa eri metsänkasvatusmenetelmien välille.

-Me tarvitsemme sekä jaksolliseen kasvatukseen perustuvaa metsänhoitoa, jossa metsän eri kehitysvaiheet erottuvat selvästi, että jatkuvaa kasvatusta poiminta- ja pienaukkohakkuineen.

Jatkuvan kasvatuksen menetelmien käyttö on tällä hetkellä vielä melko vähäistä. Se on käyttökelpoinen esimerkiksi virkistysalueilla ja lähimetsissä, missä on metsä hyvä pitää peitteisenä, sekä sellaisissa metsissä, joissa metsä uudistuu hyvin luontaisesti. Metsänkasvatusmenetelmän valinta on syytä tehdä kohteen soveltuvuuden ja metsänomistajan tavoitteiden perusteella.

-Jatkuva kasvatus voi olla metsänomistajille kannattavampi vaihtoehto, kun sillä voidaan välttää metsän uudistamis- ja taimikonhoitokulut sille soveltuvilla kohteilla. Jos se epäonnistuu, seuraavassa hakkuussa voidaan palata metsän jaksolliseen kasvatukseen ja tehdä tarvittavat metsän uudistamistoimet. Jatkuvan kasvatuksen käytön suurin haaste on, lähteekö metsä uudistumaan luontaisesti ilman maanmuokkausta ja metsänviljelyä.

Metsien jatkuvan kasvatuksen lisäämiseen liittyy Peltolan mukaan myös muita haasteita. - Usein ajatellaan, että jatkuva kasvatus on ylivertainen metsien monimuotoisuuden turvaamisen näkökulmasta. Toisaalta lahopuun määrä on yksi tärkeä monimuotoisuuden indikaattori. Jatkuvassa kasvatuksessa lahopuun jättämistä hakkuissa metsään ei tällä hetkellä edellytetä samalla tavalla kuin jaksollisessa metsänkasvatuksessa metsän uudistamisen yhteydessä. Nythän vain avohakkuiden yhteydessä on jätettävä säästöpuita, mutta sitä tulisi tehdä myös muissa hakkuissa, kuten jatkuvan kasvatuksen hakkuissa, lahopuujatkumon turvaamiseksi.

-Tällä hetkellä käydään paljon keskustelua myös sekä metsien suojelupinta-alan että talousmetsien luonnonhoitotoimien lisäämistarpeista ja mahdollisista keinoista niiden toteuttamiseksi sekä edelleen niiden vaikutuksista metsäteollisuuden puuhuoltoon Suomessa.

Kiivas keskustelu eri metsänkasvatustapojen paremmuudesta on Peltolan mukaan hyvä esimerkki Suomen metsäkeskustelun valitettavasta polarisaatiosta. - Keskustelussa korostuu usein hyvin kapea näkökulma, riippumatta henkilön taustasta. Toisaalta sekä päätöksenteon tueksi käytännön metsätaloudessa että erilaisten strategioiden laadinnan ja politiikan toimien tueksi tarvitaan   kokonaisvaltaista osaamista ja tietopohjaa, jotta eri toimijoilla on käytössä riittävä osaaminen päätöksenteon tukena.

-Suomen laaja jokamiehen oikeus voi olla myös osin yksi syy siihen, että jopa yksityismetsät koetaan sekä metsien monimuotoisuus- että ilmastokeskustelussa kaikkien yhteiseksi omaisuudeksi. Ne koetaan minun ja meidän metsiksemme, joiden käsittelyyn olisi jokaisella oikeus ottaa kantaa ja vaikuttaa, vaikka yksityismetsänomistajuudella on vahva omaisuuden suoja.

Peltola nostaa esille myös kaupunki- ja infrarakentamisessa syntyvän metsäkadon Suomessa. - Lähiöiden lähimetsien väheneminen yhdyskuntarakentamisen tieltä sekä rata- ja tieliikenneinfran lisärakentaminen aiheuttavat merkittävää metsäkatoa. Tähän asti esillä ollut peltojen raivaaminen ei ole ainoa, mikä metsäkatoa aiheuttaa Suomessa.

Markku Laukkanen
markku.laukkanen@audiomedia.fi

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Heli Peltola, heli.peltola@uef.fi

Kuvat

Heli Peltola. Kuva: Varpu Heiskanen
Heli Peltola. Kuva: Varpu Heiskanen
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Audiomedia Oy
Audiomedia Oy
Töölöntorinkatu 3 B 39
00260 HELSINKI

+358 50 2589http://www.audiomedia.fi

Artikkeli on osa Metsämiesten Säätiön rahoittamaa ”Metsä vastaa” –viestintähanketta, jossa julkaistaan ajankohtaisia suomalaisia ja eurooppalaisia puheenvuoroja kestävästä metsätaloudesta. Sarjan tavoitteena on esitellä monipuolisesti metsäalan tutkijoiden, päättäjien, yritysten ja yhteisöjen näkemyksiä ajankohtaisista metsätalouteen liittyvistä aiheista. Artikkelit ovat vapaasti hyödynnettävissä joko lähdemateriaalina tai julkaistavissa sellaisenaan. Artikkelit julkaistaan myös Säätiön https://www.mmsaatio.fi – sivuilla.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Audiomedia Oy

Ympäristöministeri Kai Mykkänen: Biotalouden merkitys ilmastopolitiikassa kasvaa10.4.2024 07:20:00 EEST | Tiedote

Ympäristöministeri Kai Mykkänen haluaa biotalouden nousevan vahvasti uuden EU:n komission ohjelmaan. – Uskon, että biotalous nähdään siinä nykyistä kattavammin ja myönteisemmässä valossa myös osana teollisuuspolitiikkaa. Komissio on havahtumassa nyt aiempaa vakavammin eurooppalaisen omavaraisuuden turvaamisen myös teollisuusmateriaaleissa, johon biotalous tarjoaa suuria mahdollisuuksia korvaamaan fossiilisia materiaaleja. –Me tähtäämme siihen, että vuoden 2040 ilmastotavoitteiden laatimista koskevassa vaikuttamisessa biotalous on isossa roolissa. Se on meille tärkeä mahdollisuus, koska Suomi on selkeästi edelläkävijä näissä hankkeissa. Mykkänen näkee biotalousstrategiassa ja uusien puupohjaisten tuotteiden kehitystyössä vilkkuvaa valoa tunnelin päässä. – Komission suunnalta tulee nyt selkeä viesti siitä, että Green Dealista tulee tehdä teollinen hiilenhallintaan tähtäävä Deal, mikä viestii selkeää painopisteen muutosta myös Suomen kannalta edulliseen suuntaan. –Myös ilmastokomissaari W

Ympäristöministeri Kai Mykkänen: EU ulotti toimivaltaansa liian pitkälle metsäaloitteissa3.4.2024 08:56:58 EEST | Artikkeli

Ympäristöministeri Kai Mykkäsen mukaan seuraavan komission on muutettava suuntaa enemmän maa- ja metsätaloutta ymmärtävään suuntaan. – Tämä on seurausta siitä, että nykyisen komission kiihdyttämä Green Deal - ajattelu on saanut vahvan poliittisen vastavoiman. Ilmastopolitiikan päätavoite päästä eroon fossiilisista ja saada Eurooppa ilmaston kannalta kestävälle uralle, mutta se tulee tehdä nykyistä tasapainoisemmalla tavalla. –Komission suunnalta tulee nyt selkeä viesti siitä, että Green Dealista tulee tehdä teollinen hiilenhallintaan tähtäävä Deal. Se viestii selkeää painopisteen muutosta Suomen kannalta edulliseen suuntaan, kun ilmastopolitiikan keinoja katsotaan monipuolisemmin ja tasapainoisemmin kuin aikaisemmin. Mykkäsen mukaan Suomi tekee metsäasioissa vahvaa edunvalvonnan yhteistyötä Ruotsin kanssa. – Pyrimme entistä vahvemmin ennakolliseen vaikuttamiseen, kun seuraavan komission työohjelma on nyt kirjoitusvaiheessa. Haluamme vaikuttaa ajoissa ja olemaan hallituksessa yhteneväis

Yhteiskuntasuhdepäällikkö Anniina Kostilainen: Metsäsektorin yhteiskunnallista hyväksyttävyyttä lisättävä20.3.2024 09:10:41 EET | Artikkeli

Sahateollisuuden yhteiskuntasuhdepäällikkö Anniina Kostilainen haluaa monipuolistaa metsäkeskustelua tuomalla siihen enemmän ääniä. – Metsäalalla on töissä valtavasti monenlaisista taustoista ja arvopohjilla olevia ihmisiä. Monet heistä ovat tehneet pitkän työuran ja suhtautuvat vastuullisesti metsiin ja toteuttaneet metsän vaalimisen periaatetta omassa työssään. –Moni heistä kokee hyvin vieraaksi tämän nykyisen metsäkeskustelun. He kysyvät, mitä minä olen tehnyt väärin ja miksi minä olen syytettyjen penkillä. Näiden metsäammattilaisten ääniä haluaisin kuulla metsäkeskustelussa enemmän. Metsäkeskustelun polarisaatio on Kostilaisen mukaan seurausta siitä, että metsäkeskustelua käydään etupäässä etujärjestöjen ja organisaatioiden näkökulmasta. – Kun viestit ovat yksipuolisia ja ne edustavat jumiutuneita organisaatioiden kantoja ja edunvalvontaa, aito keskustelu ei ole mahdollista. –Nykyisessä sirpaloituneessa mediassa moni näkökulma jää kuulematta, kun linnoittaudutaan yksipuolisesti oma

Tutkija Tapio Rantala: Eduskunnan enemmistö kannattaa nykyistä metsätaloutta12.3.2024 15:00:00 EET | Artikkeli

Avohakkuiden kieltämistä koskenutta eduskuntakeskustelua tutkineen tutkijan, MMT Tapio Rantalan mukaan eduskunnan selvä enemmistö vastusti avohakkuiden kategorista kieltämistä valtion mailla. – Selvä enemmistö edustajista kannatti pääpiirtein nykyisen tyyppisen metsätalouden jatkamista niin valtion mailla kuin yksityismetsissäkin. –Avohakkuiden korvaajaksi ehdotettua poimintahakkuisiin perustuvaa jatkuvaa kasvatusta ei kuitenkaan vastustettu kategorisesti juuri missään puheenvuorossa. Valtaosa edustajista suhtautui kuitenkin kriittisesti sen käyttöön ainoana metsänkäsittelytapana, mutta sen lisäämiseen soveliailla metsäkohteilla, kuten turvemailla, suhtauduttiin lähes poikkeuksetta myönteisesti, tulkitsee Helsingin Yliopiston Metsätieteiden osaston tutkija Rantala eduskuntakeskustelua. Kansanedustajat jakautuivat ”Avohakkuut historiaan” kansalaisaloitetta koskeneessa keskustelussa puoluerajoja seuraten kahteen leiriin. - Suurempaan, pääpiirtein nykyisen kaltaista metsätaloutta kannatta

Pääministeri Petteri Orpo: Biotalous vahvasti uuden komission ohjelmaan6.3.2024 14:39:17 EET | Artikkeli

Pääministeri Petteri Orpon mukaan hallitus on ottanut metsäpolitiikkaan liittyvissä keskeisissä kysymyksissä tiukan linjan. - Samaan aikaan nostamme komissiolle ja muille jäsenmaille aktiivisesti esiin metsätalouden ja biotalouden hyötyjä sekä näytämme, miten biotalouden avulla voidaan ratkaista ilmastohaasteita. -Hallitus on kääntänyt uuden sivun EU vaikuttamisessa. Suomen keskeisenä prioriteettina tulevan komission ohjelmaan olemaan biotalouden ja kiertotalouden mahdollisuuksien hyödyntäminen, josta olen jo keskustellut komission puheenjohtaja Ursula von der Leyenin kanssa. Biotalouden mahdollisuudet tunnistetaan tänä päivänä Orpon mukaan vahvemmin kuin viisi vuotta sitten. - Komissiolle on perustettu ”CEO Roundtable,” metsäteollisuusyhtiöiden pyöreä pöytä, joka kanavoi näkemyksiä komission johtoon. Komissiossa viesti vaikuttaa viimeinkin menevän perille, kun se on aloittanut valmistella päivitystä biotalousstrategiaan, sanoo Orpo. Biotaloudella ratkaistaan ilmastohaasteita Myötätuul

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye