Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry

Metsänhoitoyhdistykset työllistävät kymmeniä uusia metsureita

Jaa
Metsänhoitoyhdistyksissä on tällä hetkellä noin 40 avointa metsurin paikkaa auki TöitäSuomesta.fi-sivustolla. Halu palkata ammattitaitoisia metsureita on metsänhoitoyhdistyksissä kova. – Metsuripula on pahenemassa lähivuosina ja tilannetta parantaviin koulutuspolittiisiin ja työllistämistä helpottaviin toimenpiteisiin on ryhdyttävä välittömästi, MTK:n elinkeinojohtaja Marko Mäki-Hakola vaatii.

Metsäsektorin tulevaisuusnäkymät ovat hyvät. Työvoimapula on kuitenkin vaarantamassa metsien käytön lisääntymistä ja heikentämässä metsien hoidon tasoa kaikkialla Suomessa. Esimerkiksi ammattitaitoisista metsureista on kova pula.

– Suomessa metsänhoitoyhdistykset ovat merkittäviä työllistäjiä ja tarvitsevat riveihinsä suuren määrän ammattitaitoisia metsureita joko työsuhteeseen tai yrittäjämetsureiksi. Lähivuosina metsureita lisäksi eläköityy runsaasti ja kannamme metsänhoitoyhdistyksissä huolta mistä löytyvät osaajat näiden henkilöiden tilalle. Työtarpeet metsissä ovat suuria ja edelleen kasvussa, metsänhoitoyhdistys Lakeuden johtaja Jussi Parviainen kertoo.

TE-toimistojen ammattibarometrin mukaan metsureista olisi ylitarjontaa. Todellisuus maaseudun ammateissa on kuitenkin toinen. Eri alojen ammattilaisista on suurta pulaa, mutta tarjolla olevat työllistämispalvelut eivät pysty ratkaisemaan työnantajien ongelmia, eikä ammattilaisia saada tarvetta vastaavaa määrä.

TöitäSuomesta.fi-sivuilla avoinna olevat metsurin paikat kertovat, ettei Suomessa ole oikeaa kuvaa maaseudun työvoimatarpeesta. Julkisissa selvityksissä kerrotaan työvoimaa olevan tarjolla jopa liikaa. Todellisuudessa työnantajat eivät välttämättä enää edes yritä käyttää julkisia työllistämispalveluita, koska apua ei ole löytynyt. Ammattitaitoisen työvoiman saatavuuteen tarvitaan uusia, helpompia ja nopeampia koulutuspolkuja sekä mahdollisuuksia työssäoppimiseen. Lisäksi ulkomaisen työvoiman saatavuutta on voitava helpottaa, MTK:n elinkeinojohtaja Marko Mäki-Hakola vaatii.


Lisätietoja:
elinkeinojohtaja Marko Mäki-Hakola, MTK, puh. 040 502 6810
johtaja Jussi Parviainen, MHY Lakeus, puh. 0400 758 890
www.TöitäSuomesta.fi

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Merja Elomaa
Viestinnän suunnittelija
Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry
PL 510 (Simonkatu 6), 00101 Helsinki
puh. 020 413 2323, 040 661 8699
merja.elomaa@mtk.fi
www.mtk.fi

Tietoja julkaisijasta

Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry
Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry
Simonkatu 6
00100 HELSINKI

020 4131http://www.mtk.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry

Maatilamatkailu Ilomäki valittiin Maaseutumatkailun Vuoden Kellokkaaksi ja Karkausmäen Kammari Vuoden kehittyväksi maaseutumatkailuyritykseksi20.3.2024 21:00:00 EET | Tiedote

Suomen Maaseutumatkailuyrittäjät ry on ylpeänä valinnut Maatilamatkailu Ilomäen Vuoden 2024 Kellokkaaksi. Tämä korkein tunnustus myönnetään yrityksille ja henkilöille, jotka ovat toimineet erityisen ansiokkaasti maaseutumatkailun saralla. Vuoden 2024 kehittyvä maaseutumatkailuyritys -tunnustus puolestaan myönnettiin Karkausmäen Kammarille. Tämä arvostettu tunnustus myönnetään yrityksille ja henkilöille, jotka ovat osoittaneet rohkeaa otetta ja innovatiivisuutta maaseutumatkailun kehittämisessä.

Eurooppa tarvitsee parempaa EU:ta19.3.2024 10:45:00 EET | Tiedote

Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK haluaa omalla EU-vaaliohjelmallaan olla rakentamassa vahvempaa, vakaampaa ja turvallisempaa Euroopan unionia. Kesäkuussa valittavan uuden europarlamentin ja tulevan komission on kyettävä palauttamaan kansalaisten ja yritysten luottamus tulevaan. Se tapahtuu luopumalla pikkuasioilla näpertelystä ja keskittymisellä oleelliseen. Tienviitat löytyvät MTK:n tänään julkaisemasta ohjelmasta ”Kymmenen teesiä elävälle Euroopalle”.

MUISTUTUS: Tervetuloa MTK:n tiedotustilaisuuteen: Traktorit lähtevät liikkeelle ja MTK julkistaa EU-vaalitavoitteensa18.3.2024 08:45:12 EET | Kutsu

Aika: tiistaina 19.3.2024 klo 9-10.30. Paikka: MTK:n henkilöstökahvila Venla, Simonkatu 6, Helsinki. ------- Tiedotustilaisuudessa MTK kertoo medialle ensi viikon #Ruokamarssi2024 -tapahtumista, joissa traktorit lähtevät liikkeelle eri puolilla Suomea. Ruokamarssin taustalla on kasvava huoli ruokaketjun tulonjaosta. Kaupan ennätystulokset kertovat karua kieltä siitä, minne ruokaketjun rahat todella valuvat. Ketjun alkupäässä olevat maatilat kamppailevat yhä vaikeampien haasteiden edessä. Samassa tilaisuudessa MTK julkistaa EU-vaalitavoitteensa, jotka kiteytyvät "10 teesiin elävälle Euroopalle". Pääviesti korostaa vahvan ja ennustettavan EU:n tarvetta, joka edistää kansalaisten, yritysten ja ympäristön hyvinvointia sekä turvaa maaseutualueiden kestävän kehityksen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye