Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ryMaa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry

Metsänomistajat tekevät paljon työtä metsäluonnon monimuotoisuuden eteen

Jaa
Metsäluonnon monimuotoisuuden turvaaminen on suomalaisille metsänomistajille erittäin tärkeä asia, mutta kaikki tehty työ ei näy tilastoissa. Tämän kertoo metsänomistajien keskuudessa tehty Metsätutka-kysely.

Yli 160 000 metsänomistajaa (26% vastaajista) on vapaaehtoisesti jättänyt arvokkaita luontokohteita talouskäytön ulkopuolelle, eli suojellut osan omistamistaan metsästä.

Valtaosa, eli noin 130 000 metsänomistajaa on halunnut kantaa kortensa metsäluonnon monimuotoisuuden eteen ilman korvausta tai virallista sopimusta.

Yli puolet metsänomistajista jättää metsänhoidon yhteydessä lehtipuusekoitusta havumetsään sekä jättää säästöpuuryhmiä. Lisäksi lähes puolet metsänomistajista säästää lahopuut.

- Tämä on merkittävä panostus metsäluonnon monimuotoisuuden ylläpitoon. Huomattavaa on erityisesti se, että metsänomistajien pelkästään omalla päätöksellään talouskäytön ulkopuolelle jättämät metsät eivät näy missään tilastoissa, vaikka ne muodostavat tärkeän osan metsien suojelussa, sanoo MTK:n metsäjohtaja Juha Hakkarainen.

Kolme neljäsosaa metsänomistajista pitää metsäsertifioinnin vaatimuksia metsien monimuotoisuuden turvaamiseen riittävinä. Metsänhoitoyhdistyksistä saatu monimuotoisuusneuvonta on yli 60 prosentille metsänomistajista riittävää. Metsänhoitoyhdistykset ovat panostaneet metsäneuvojien ympäristö- ja luonnonhoitokoulutukseen. Käyttöön on otettu mm. Metsäkeskuksen tuottama Talousmetsien luonnonhoidon neuvontatyökalu ja tarkistuslista.

Tutkimuksen aineisto kerättiin puhelinkyselyllä maaliskuun alussa suomalaisilta metsänomistajilta. Vastaajia oli 552 ja otanta kuvaa suomalaista metsänomistajakuntaa kattavasti. Vastausten virhemarginaali on +/- 4,2 prosenttia 95 prosentin luottamusvälillä. Suomessa on Luonnonvarakeskuksen metsätilarakennetilaston mukaan 632 000 metsänomistajaa ja 347 000 vähintään kahden hehtaarin metsätilakokonaisuutta.

Tutkimuksen teki Kantar TNS Agri Oy

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Metsäjohtaja Juha Hakkarainen, MTK, puh. 0400 870867
Tutkimuspäällikkö Erno Järvinen, MTK puh. 040 351 7978

Tietoja julkaisijasta

Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry
Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry
Simonkatu 6
00100 HELSINKI

020 4131http://www.mtk.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry

Maatilamatkailu Ilomäki valittiin Maaseutumatkailun Vuoden Kellokkaaksi ja Karkausmäen Kammari Vuoden kehittyväksi maaseutumatkailuyritykseksi20.3.2024 21:00:00 EET | Tiedote

Suomen Maaseutumatkailuyrittäjät ry on ylpeänä valinnut Maatilamatkailu Ilomäen Vuoden 2024 Kellokkaaksi. Tämä korkein tunnustus myönnetään yrityksille ja henkilöille, jotka ovat toimineet erityisen ansiokkaasti maaseutumatkailun saralla. Vuoden 2024 kehittyvä maaseutumatkailuyritys -tunnustus puolestaan myönnettiin Karkausmäen Kammarille. Tämä arvostettu tunnustus myönnetään yrityksille ja henkilöille, jotka ovat osoittaneet rohkeaa otetta ja innovatiivisuutta maaseutumatkailun kehittämisessä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye