Suomen metsäkeskus

Metsänomistuksen suurtapahtuma Tampereella 2.12.2017

Jaa
Moni pirkanmaalainen metsänomistaja miettii metsäomaisuuden siirtämistä eteenpäin perheessä tai suvussa. Sukupolvenvaihdoksen suunnitteluun saadaan vinkkiä Polvelta toiselle –messuilla Tampere-talossa 2.12. klo 9.00-16.00. Messut järjestetään ensimmäistä kertaa Pirkanmaalla.

Polvelta toiselle -messut on suunnattu metsistään luopuville sekä mahdollisille tuleville metsänomistajille. Erityisen hyödyllistä on, jos mahdollisimman moni perheestä pääsee osallistumaan, sillä se helpottaa keskustelua ja päätösten tekoa metsän omistamisesta ja sen tulevaisuudesta.

Suomen metsäkeskus on järjestänyt vastaavia messuja aiemmin muissa maakunnissa hyvällä menestyksellä. Pirkanmaan Polvelta toiselle -messut ovat osa Metsäkeskuksen hallinnoimaa Toimintaa metsiin Pirkanmaalla -hanketta

- Tälläkin kertaa salit täyttyvät, sillä ennakkoon ilmoittautuminen on lähtenyt vilkkaasti käyntiin, kertoo projektipäällikkö Mari Lilja.

Messutapahtumassa on useita tietoiskuja metsätilan omistajanvaihdoksesta ja paikalla on Suomen parhaita asiantuntijoita. Messuilla sukupolvenvaihdosta suunnitteleva saa monipuolista tietoa ja pääsee keskustelemaan alan toimijoiden kanssa. Paikalla on reilut toistakymmentä keskeistä toimijaa antamassa tietoa ja neuvoja omistajanvaihdoksen suunnitteluun ja toteuttamiseen. Valtiovallan tervehdyksen tuo maa- ja metsätalousministerin erityisavustaja Satu-Marja Tenhiälä.

Jos suvusta ei löydy metsäomaisuudesta kiinnostunutta, voi tilan myydä vieraalle ja sijoittaa tai jakaa metsäkaupasta saadut tulot muilla tavoin. Myös tällaiseen tilanteeseen messuilta saa neuvoja.

Tervetuloa poimimaan messuohjelmasta sopivat tietoiskut ja varautumaan tulevaan! Messuille on vapaa pääsy.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Mari Lilja
projektipäällikkö
Toimintaa metsiin Pirkanmaalla -hanke
Suomen metsäkeskus
puh. 0400 727 048
mari.lilja(at)metsakeskus.fi

Tietoja julkaisijasta

Metsäkeskuksen tehtävänä on edistää metsätaloutta ja alan elinkeinoja ja neuvoa metsänomistajia metsien ja metsäluonnon hoidossa sekä hyödyntämisessä. Metsäkeskus myös kerää ja jakaa tietoa Suomen metsistä sekä valvoo metsälainsäädännön noudattamista. Metsäkeskuksen toimintaa ohjaa ja valvoo maa- ja metsätalousministeriö.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen metsäkeskus

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye