Suomen Kennelliitto ry

Metsästyslain mukainen koirien kiinnipitoaika alkaa tiistaina 1.3.2022

Jaa
Metsästyslain mukainen koirien kiinnipitoaika alkaa koko maassa tiistaina 1. maaliskuuta. Lain mukaan koirat on pidettävä kytkettyinä maaliskuun alusta elokuun 19. päivään asti. Kiinnipitoaika koskee taajamien ulkopuolisia alueita. Järjestyslain mukaan taajamissa koirat on pidettävä aina kytkettyinä.
Kuvaaja: Jari Niskanen
Kuvaaja: Jari Niskanen

Kiinnipitoaikana koira on pidettävä aina kytkettynä tai siten, että se on välittömästi kytkettävissä. Koiraa voi pitää vapaana alueen omistajan tai haltijan luvalla ainoastaan pihamaalla, puutarhassa tai muulla aidatulla alueella. Koirien kiinnipitoajan kunnioittaminen on tärkeää, jotta luonnoneläimillä olisi rauha niiden lisääntymisajan aikana. Etenkin rajun talven jälkeen eläimet voivat olla heikossa kunnossa ja tarvitsevat rauhaa lepoon ja ruokailuun.

Pesiviä lintuja ajatellen on tärkeää, etteivät koirat juokse vapaana kevätaikaan. Vaikka koira ei olisikaan linnuista kiinnostunut, linnut suhtautuvat koiraan kuin mihin tahansa petoon, ja kaikkoavat helposti pesimäpaikalta. Koira voi myös tuhota pesiä.

Paitsi linnuilla, myös monilla nisäkkäillä kiimakausi käynnistyy aikaisin keväällä, ja esimerkiksi mäyrät voivat saada poikasia jo maaliskuun puolella.

Kiinnipitoaika ei koske virkakoiria ja pieniä pentuja

Kiinnipitoaika koskee kaikkia koiria muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta. Kiinnipitoaika ei koske poliisin, tullin, puolustusvoimien tai rajavartiolaitoksen työtehtävissä olevia koiria tai paimentamis-, opas- tai vartiointitehtävien koulutustilanteita. Kiinnipitoaika ei myöskään koske alle viiden kuukauden ikäisiä pentuja tai palvelutehtävissä olevia koiria. Huomioi, että pentujenkin vapaana pitäminen voi johtaa siihen, että päivällä piileskelevät rusakot ja metsäkauriit voivat säikähtää ja jäädä auton alle. Taajama-alueilla myös pennut on pidettävä kytkettyinä ympäri vuoden.

Kiinnipitomääräyksestä voidaan poiketa myös, kun muuta kuin ajamalla työskentelevää metsästyskoiraa käytetään rauhoittamattomien eläinten metsästyksessä, tai kun kanakoiraa tai muuta lintukoiraa koulutetaan.  Lisäksi Suomen riistakeskus voi koirakokeen pitämiseksi tai koiran kouluttamiseksi antaa luvan poiketa kiinnipitovelvollisuudesta. Kaikki edelliset poikkeamat edellyttävät, että metsästys, koirakoe tai kouluttaminen tapahtuu siten, ettei rauhoitettuja riistaeläimiä häiritä niiden lisääntymisaikana.

Koiranomistajan tulee muistaa, että kiinnipitoajan ulkopuolellakin metsästyslaki määrää pitämään koiran kytkettynä, ellei maanomistajalta tai metsästysoikeuden haltijalta ole lupaa koiran vapaana pitämiseen. Vaikka koira olisi luvallisesti irti, tulee sen olla aina omistajan hallittavissa.

Luonnonsuojelualueilla kielto koira vapaana pitämiseen on ympärivuotinen.

Järjestyslaki säätelee koirien kiinnipitoa taajama-alueilla

Järjestyslaista löytyy oma pykälänsä koirakurista. Lain mukaan koira on oltava kytkettynä aina taajama-alueella. Koiraa saa pitää vapaana ainoastaan koirapuistoissa, koirien harjoituspaikoissa sekä suljetuilla piha-alueilla, mutta koiran on oltava näissäkin paikoissa omistajansa tai haltijansa valvonnassa ja hallinnassa. On myös pidettävä huolta siitä, että koiran uloste ei jää ympäristöön hoidetulla alueella taajamassa.

Koiraa ei saa myöskään järjestyslain mukaan päästää kytkemättömänä kuntopolulle tai vastaavalle juoksuradalle. Koiraa ei saa myöskään viedä yleiselle uimarannalle, lasten leikkipaikaksi varatulle alueelle, toriaikana torille tai yleiseen käyttöön kunnostetulle ladulle tai urheilukentälle. Poikkeuksena ovat koiraladuiksi merkityt hiihtoladut sekä koirien käyttöön tarkoitetut uimarannat.

Hyvä koiranomistaja tuntee koiraetiketin ja noudattaa sitä, jotta koiran kohtaamiset niin lajitovereiden, muiden eläinten kuin ihmistenkin kanssa sujuvat mahdollisimman sujuvasti. Metsästys- ja järjestyslain mukaiset koirien kiinnipitomääräykset voit tarkistaa muun muassa Kennelliiton verkkosivuilta.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Suomen Kennelliitto
Hallituksen puheenjohtaja
Harri Lehkonen
050 329 2188
harri.lehkonen@kennelliitto.fi


Suomen luonnonsuojeluliitto
Ympäristöpäällikkö
Tapani Veistola
0400 615 530
tapani.veistola@sll.fi

Kuvat

Kuvaaja: Jari Niskanen
Kuvaaja: Jari Niskanen
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Suomen Kennelliitto ry
Suomen Kennelliitto ry
Kamreerintie
02770 Espoo

09 887 300http://www.kennelliitto.fi

Suomen Kennelliitto – Finska Kennelklubben ry on vuonna 1889 perustettu koira-alan asiantuntijajärjestö sekä koirien kasvattajien, omistajien ja harrastajien edunvalvoja. Meillä on noin 148 000 henkilöjäsentä ja yli 2000 jäsenyhdistystä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Kennelliitto ry

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye