Metsäteollisuus ry

Metsäteollisuus jatkaa pitkäjänteistä vastuullisuustyötään: vastuullisuussitoumusten väliraportti kuvaa myönteistä kehitystä

Jaa

Metsäteollisuuden vastuullisuussitoumusten toinen väliraportti kertoo omaehtoisten vastuullisuussitoumusten ohjaavan koko alaa entistä vastuullisempaan suuntaan. Raportin tulokset kuvaavat myönteistä kehitystä kohti asetettuja kunnianhimoisia tavoitteita: Sertifiointiaste nousee, lahopuuta, järeitä puita ja lehtipuustoa on metsissä aiempaa enemmän, vesistökuormitus vähenee ja uusiutuvan energian osuus metsäteollisuuden energiantuotannossa lähenee 90 prosentin tavoitetta.

Toimialan sitoumukset ovat poikkeuksellisen laaja-alaiset. Ympäristövastuun lisäksi ne kattavat myös sosiaalisen ja taloudellisen vastuun osa-alueet.

- Hyvin hoidetut ympäristö- ja vastuullisuusasiat ovat metsäteollisuudelle kilpailutekijä. Tuore väliraportti osoittaa konkreettisella tavalla, miten monipuolisia vastuullisuustoimia ja ratkaisuja metsäteollisuus toteuttaa, sanoo Metsäteollisuus ry:n kestävän kehityksen päällikkö Tiina Vuoristo.

Merkittäviä edistysaskelia sitoumusten tavoitteissa

Sitoumuksia on yhteensä seitsemäntoista, ja ne jakautuvat kuuden eri teeman alle. Väliraportti osoittaa, että sitoumusten toteutus etenee haluttuun suuntaan.

Hyvää kehitystä on tapahtunut muun muassa metsien kestävän käytön ja monimuotoisuuden edistämisen sitoumuksissa. Viime vuonna Suomessa käytetyn puun ja kuidun sertifiointiaste oli 84 prosenttia. Vuonna 2019 vastaava luku oli 81 prosenttia, joten kahdessa vuodessa on tapahtunut merkittävää kehitystä kohti 90 prosentin sertifiointitavoitetta.

Metsäala on tehnyt aktiivisesti toimia metsäluonnon monimuotoisuuden edistämiseksi, ja monet metsälajien kannalta tärkeät rakennepiirteet ovat kehittyneet metsissä positiiviseen suuntaan.

- Esimerkiksi lahopuuta, järeitä puita ja lehtipuustoa on aiempaa enemmän. Sitoumusten tavoitteiden saavuttaminen vaatii kuitenkin pitkäjänteistä työtä, ja metsäteollisuus jatkaa aktiivisia toimia metsäluonnon monimuotoisuuden turvaamiseksi. Metsäteollisuus ry käynnisti juuri yhdessä Sahateollisuus ry:n kanssa aihetta koskevan tutkimushankkeen. Tutkimuksesta saatuja tietoja hyödynnetään toimialan ensi vuonna valmistuvassa monimuotoisuustiekartassa, kuvailee Tiina Vuoristo.

Edistystä on tapahtunut myös vesistökuormituksen vähentämisessä. Massa- ja paperiteollisuuden osuus kaikesta Suomen vesistöihin päätyvästä ihmisen toiminnan aiheuttamasta typpi- ja fosforikuormituksesta on enää noin 3 prosenttia. Massa- ja paperiteollisuuden tuotantoon suhteutettu jätevesien ravinnekuormitus typen ja fosforin osalta on vähentynyt noin 6 prosenttia vuoteen 2016 verrattuna. Kehityksessä ollaan siis oikealla polulla kohti tavoitetta, eli 15 prosenttia vähemmän ravinnepäästöjä vuonna 2025.

Uusiutuvan energian osuus metsäteollisuuden energiantuotannossa lähenee 90 prosentin tavoitetta. Tehdaspolttoaineista peräti 88 prosenttia oli uusiutuvaa vuonna 2021 (87 % vuonna 2019). Osuutta lisätään edelleen korvaamalla fossiilisia polttoaineita polttolaitoksissa investointien avulla sekä parantamalla energiatehokkuutta.

Metsäteollisuus sopi alan yhteisistä vastuullisuussitoumuksista jo vuonna 2012. Vuoteen 2025 tähtäävät vastuullisuussitoumukset uudistettiin alkuvuodesta 2018. Ensimmäinen väliraportti tehtiin vuonna 2020.

Tutustu raporttiin kokonaisuudessaan tästä.
Tutustu metsäteollisuuden sidosryhmäkyselyn tuloksiin.

Lisätiedot: Tiina Vuoristo, päällikkö, kestävä kehitys, Metsäteollisuus ry, +358 40 542 5365, tiina.vuoristo(a)forestindustries.fi

Suomi on maailman suurimpia sellun, paperin ja kartongin tuottajia sekä Euroopan kärkeä sahatavaran tuottajana. Metsäteollisuuden laaja kotimainen arvoketju työllistää noin 74 000 suomalaista ja vastaa noin viidenneksestä maamme tavaraviennistä. Suomalainen metsäteollisuus tunnetaan myös metsävaroja kasvattavasta osaamisestaan sekä uutta luovista innovaatioistaan. Metsäteollisuus ry toimii 72 metsäteollisuusyrityksen elinkeino- ja työelämäpoliittisena edunvalvojana.

Internet: www.metsateollisuus.fi
Twitter: http://twitter.com/metsateollisuus

________________________________________________________________________

Internet: www.forestindustries.fi

Finland is one of the world's largest producer of pulp, paper and paperboard in addition to being one of Europe's largest producers of sawn timber. The forest industry directly and indirectly employs approximately 74,000 people. The industry's multiplier effects extend broadly into surrounding society. Finland has a unique opportunity to pioneer the bioeconomy thanks to the abundant forest resources, sustainable forestry practices and the first-rate expertise and competence of the forest cluster as a whole.

Avainsanat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Metsäteollisuus ry
Metsäteollisuus ry
Snellmaninkatu 13
00170 Helsinki

09 132 61, forest@forestindustries.fihttp://www.metsateollisuus.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Metsäteollisuus ry

EU:n uusi pakkaus- ja pakkausjäteasetus suosii uusiutumattomia, hankalasti kierrätettäviä materiaaleja1.12.2022 15:06:06 EET | Tiedote

Euroopan komissio julkaisi 30.11.2022 ehdotuksensa uudeksi pakkaus- ja pakkausjäteasetukseksi. Esitys on monella tapaa ongelmallinen sekä ympäristön hyvinvoinnille että metsäteollisuudelle. Esitys suosii uudelleenkäytettäviä pakkauksia kierrätettävien kustannuksella ja on ristiriidassa EU:n kiertotalouden toimintasuunnitelman tavoitteen kanssa. Tavoitteen mukaan kaikkien pakkausten on oltava joko uudelleenkäytettäviä tai kierrätettäviä vuoteen 2030 mennessä.

EU:n kestävän rahoituksen alainen esitys monimuotoisuuskriteeristöksi ei huomioi metsien erilaisuutta eikä kansallisia erityispiirteitä28.11.2022 15:45:01 EET | Tiedote

Komission alainen kestävän rahoituksen platformi julkaisi tänään raporttinsa, joka sisältää tekniset kriteerit luonnon monimuotoisuuden edistämiseksi metsätaloudessa. Esitys kriteeristöksi ei ota riittävästi huomioon metsien erilaisuutta eikä kansallisia erityispiirteitä. Lisäksi se uhkaa laskea merkittävästi metsätalouden kannattavuutta ja pitkän ajan hiilinieluja.

Seppo Parvi jatkaa Metsäteollisuus ry:n puheenjohtajana22.11.2022 13:38:10 EET | Tiedote

Stora Enson talousjohtaja ja Suomen maajohtaja Seppo Parvi on valittu jatkamaan Metsäteollisuus ry:n puheenjohtajana. Puheessaan yhdistyksen syyskokoukselle Parvi korosti uusiutuvan puun olennaista osaa eurooppalaisessa materiaali- ja energiaomavaraisuudessa, tärkeänä osana Euroopan menestystä ja turvallisuutta. Kokouksen vieraana puhunut kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo alleviivasi puheessaan teollisuuden vakaan ja ennustettavan toimintaympäristön merkitystä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme