Luonnonvarakeskus

Metsätuhoraportti 2016 julkaistu: ensimmäiset havainnot tyvitervastaudista turvemaan männiköissä

Jaa
Luonnonvarakeskus (Luke) on julkaissut vuoden 2016 metsätuhoraportin. Valtakunnan metsien 12. inventoinnin tulosten mukaan metsikön laatua alentavien tuhojen osuus oli 1,4 prosenttia pienempi kuin vuonna 2015. Etenkin lumi-, tervasroso- ja männynversoruostetuhot olivat vähentyneet. Tuhoja esiintyi noin 26 prosentilla puuntuotannon metsämaan pinta-alasta.

Metsikön laatua alentavista tuhoista myyrätuhot olivat lisääntyneet Lapissa ja Etelä- Karjalassa, hirvituhot erityisesti Kainuussa ja Satakunnassa sekä suopursuruoste Lapissa ja myös Pohjois-Pohjanmaalla. Versosurmatuhot olivat hiukan yleistyneet eripuolilla maata, muun muassa Kanta-Hämeessä ja Kainuussa, ja kirjanpainajatuhot jonkin verran Kanta-Hämeessä.

Punavyökariste yleistynyt lähes koko Suomessa

Punavyökariste (kuva) on entisestään yleistynyt. Ainakin Kainuussa, Suomenselän alueella, Itä-Suomessa, Pohjois-Savossa ja Pohjois-Karjalassa on havaittu punavyökaristeen aiheuttamaa männyn neulasten laajamittaista ruskettumista. Tautia esiintyy laajasti myös eteläisessä ja Itä-Lapissa.

Kesällä 2016 punavyökaristetta tavattiin Lapissa ja ehkä koko maassa ensi kertaa 1–5-vuotiaista kylvötaimikoista. Niissä tauti oli sairastuttanut lähes kaikki talvehtineet neulaset. Taimet kasvoivat kuitenkin silmuistaan.

Punavyökaristeen aiheuttajan kuromaitiöitä syntyy ja leviää sopivissa kosteissa oloissa koko kasvukaudenajan, ja ne infektoivat kaikenikäisiä neulasia. Kokonaan ruskettuneet neulaset karisevat yleensä pois, mutta osa neulasista voi pysyä oksissa jopa useamman kasvukauden ajan.

Ensimmäiset tyvitervastautihavainnot turvemaan männiköissä

Tyvitervastautia havaittiin ensi kertaa myös turvemaiden männiköissä: Multialla Keski-Suomessa, Eurassa ja Eurajoella Satakunnassa sekä Pöytyän Yläneellä Varsinais-Suomessa. Havaintojen perusteella tyvitervastautia voi esiintyä sekä ohut- että paksuturpeisilla turvekankailla.

Tartunta on voinut tapahtua kesäaikaisessa taimikonhoidossa tai hakkuissa kantotartuntana. Myös kaivussa tai korjuussa syntyneet juuristovauriot ovat voineet olla tartunnan kohteina.

Valtioneuvoston metsätuholakia koskevan asetuksen (264/2016) mukaan juurikäävän torjunta on lakivelvoitteinen turvemaiden kuusikoissa. Turvemaan männiköiden rajaaminen torjuntavelvoitteen ulkopuolelle johtuu siitä, että asetusta valmisteltaessa tiedossa ei ollut yhtään turvemaakohdetta, jossa olisi esiintynyt männynjuurikäävän aiheuttamaa tyvitervastautia.

Tuhoilmoitukset ja -neuvonta

Metsätuhojen torjunnasta annetun lain (1087/2013) 12 §:n mukaan (muutos 27.6.2014/576) Luonnonvarakeskuksen (Luke) tehtävänä on seurata ja ennakoida metsätuhoja aiheuttavien kasvitautien ja tuhoeläinten esiintymistä ja leviämistä sekä tutkia tuhojen syy- ja seuraussuhteita sekä tuhojen taloudellista merkitystä.

Luonnonvarakeskuksen internet-sivuilla on mahdollisuus tehdä metsätuhoilmoitus sekä suomeksi että ruotsiksi.

Aiheesta lisää:

Metsätuhot vuonna 2016

Yhteyshenkilöt

Tutkija Seppo Nevalainen, puh. 0295323036, seppo.nevalainen@luke.fi

Kuvat

Punavyökaristeen vaurioittamia männyn neulasia. Kuva: Martti Vuorinen, Luke.
Punavyökaristeen vaurioittamia männyn neulasia. Kuva: Martti Vuorinen, Luke.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Luonnonvarakeskus
Luonnonvarakeskus
Viikinkaari 9
00790 Helsinki, Finland

0295 32 6000 / +358 295 32 6000http://www.luke.fi

Luonnonvarakeskus (Luke) on 1.1.2015 toimintansa aloittanut tutkimus- ja asiantuntijaorganisaatio, joka tekee työtä luonnonvarojen kestävän käytön ja biotalouden edistämiseksi. www.luke.fi www.luke.fi/en

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Luonnonvarakeskus

Uusi tiedotetilauksesi vuoden loppuun mennessä/ Förnya dina pressmeddelandeprenumerationer före årsskiftet20.12.2017 14:13:33 EET | Tiedote

Luonnonvarakeskus (Luke) vaihtaa vuoden 2018 alusta alkaen mediatiedotteiden lähetysjärjestelmää. Muutoksen yhteydessä pyydämme teitä uusimaan tiedotetilauksenne. Tiedotteita voi tilata aihealueittain tai halutessaan voi tilata myös kaikki Luken tiedotteet. Tilaa Luken tiedotteet lomakkeella >> -- Från och med början av 2018 skickas Naturresursinstitutets (Luke) pressmeddelanden från ett nytt system. I samma veva ber vi er att förnya era prenumerationer på Lukes pressmeddelanden. Lukes pressmeddelanden kan beställas enligt ämne eller man kan också prenumerera på alla Lukes pressmeddelanden. Fyll i blanketten och prenumerera på Lukes pressmeddelanden >>

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye