Mielen hyvinvoinnin haasteet vaikuttavat 40 % pohjoismaalaisista työkykyyn – Suomi poikkeaa muista maista

Vaikka Ifin tutkimuksen mukaan Suomessa kärsitään paljon stressistä verrattuna muihin pohjoismaihin, ei meillä mielen hyvinvoinnin ongelmien koeta vaikuttavan yhtä paljon työkykyyn. Suomalaisista 34 prosenttia kokee mielen hyvinvoinnin haasteiden vaikuttaneen työkykyynsä, kun muissa pohjoismaissa luku on korkeampi, Tanskassa jopa 49 prosenttia.
– On vaikea sanoa, onko kyse siitä, että suomalaiset käsittelevät mielen hyvinvoinnin ongelmia eri tavalla vai onko ongelma piilevämpi kuin muissa maissa, joka tarkoittaa, etteivät suomalaiset tunnista haasteiden vaikutusta työkykyyn, kommentoi Ifin terveysstrategi Kristina Ström Olsson raportin tuloksia.
Suomessakin mielenterveyden häiriöt ovat kuitenkin jo yleisin syy sairauspoissaoloille ja työkyvyttömyydelle. Kelan mukaan sairauspäivärahaa mielenterveyssyistä saaneiden määrä kasvoi yli 60 prosenttia vuosien 2016 ja 2021 välillä.
Mielen hyvinvointiin toivotaan apua myös työnantajalta
If teetti Suomessa erillisen kyselytutkimuksen mielenterveyden hoidosta viime syksynä. Sen mukaan kolme neljästä (74 %) työterveyspalveluita käyttävästä suomalaisesta toivoisi työnantajansa järjestävän pääsyn mielenterveyspalveluihin, jos sellaisille tulisi tarvetta.
Tutkimukseen vastanneista vain 27 prosenttia luottaa siihen, että he saisivat apua julkisesta terveydenhuollosta, jos kohtaisivat mielenterveyden haasteita.
– Hoitoon hakeutuminen koetaan usein monimutkaiseksi, ja jonot ovat pitkiä. Samaan aikaan tiedetään kuitenkin, että mielenterveysongelmissa nopea hoitoon pääsy pienentää todennäköisyyttä, että niistä kasvaa pitkäkestoisia poissaoloja aiheuttava vaikeampia häiriöitä, kertoo yritysasiakkaiden henkilövakuutusten tuotepäällikkö Johanna Stenström.
Työntekijät nopeasti hoidon piiriin vakuutuksen tuella
Jokainen meistä voi tarvita tukea työelämässä jaksamiseen ja mielen hyvinvoinnin ylläpitämiseen. If haluaa olla tässä työyhteisöjen tukena ja on kehittänyt yhteistyössä mielenterveyden ammattilaisten kanssa yrityksille vakuutuksen, jonka avulla työntekijät pääsevät nopeasti hoidon piiriin.
– Me Ifissä haluamme haastaa perinteisen käsityksen vakuutusyhtiön tarjoamasta mielen hyvinvoinnin tuesta. Pelkkä laskunmaksajan rooli ei meille riitä, vaan haluamme olla helpottamassa hoitoon pääsyä ja tarjota konkreettisia välineitä yrityksille. Vakuutuksen avulla työntekijöille tarjotaan sekä matalan kynnyksen keskusteluapua että psykoterapiaa, kertoo Stenström.
Lue lisää Ifin yritysasiakkaiden mielenterveysvakuutuksesta.
Lue lisää Ifin Nordic Health -tutkimuksesta tai lataa koko raportti.
Suomen kyselytutkimuksen toteutti YouGov Finland Ifin toimeksiannosta syyskuussa 2022. Kokonaistuloksissa (N=1501) keskimääräinen virhemarginaali on noin ± 2,2 %-yksikköä suuntaansa (95 %:n luottamustasolla).
Pohjoismaisen tutkimuksen toteutti Kantar Sifo Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa lokakuussa 2022. Tulokset on painotettu sukupuolen, iän ja sijainnin mukaan niin, että ne edustavat kunkin maan väestönrakennetta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Henna Nikkariviestinnän asiantuntija
Puh:010 514 1245henna.nikkari@if.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
If vakuuttaa kaiken, mikä on elämässä arvokasta: ihmiset, eläimet, kodit, autot ja paljon muuta. Me hoidamme vakuutusasiat mutkattomasti, helposti ja hetkessä. Autamme myös yrityksiä turvaamaan toimintansa silloin, kun vahinko sattuu. 6 700 ammattitaitoista työntekijäämme huolehtivat, että 3,7 miljoonaa asiakastamme Pohjoismaissa ja Baltiassa saavat tarvitsemaansa apua ja oikeanlaista turvaa – jos jotain sattuisi tapahtumaan. If kuuluu Sampo-konserniin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta If Vakuutus
Ifin kyselytutkimus: Yli 40 % suomalaisista muuttanut kesäsuunnitelmiaan inflaation vuoksi30.5.2023 07:00:00 EEST | Tiedote
Suomalaiset kertovat matkustavansa tänä kesänä vähemmän tai etsivänsä aiempaa edullisempia vaihtoehtoja. Osa on joutunut perumaan lomamatkat kokonaan. Kotimaassa suomalaisten suosikkikohde on edelleen mökki.
Moottoripyörävahinkojen korvaussummat kasvaneet – alkukaudesta vaarana kolarit autojen kanssa24.5.2023 07:00:00 EEST | Tiedote
Moottoripyörien törmäysvahinkojen ja varkausvahinkojen määrä on Ifin tilastojen mukaan vähentynyt viime vuosina, mutta vahingoista maksetaan aiempaa isompia korvauksia uudempien pyörien ja kalliimpien korjauskustannusten vuoksi.
Pidä huolta talkooväestä – Ifin tilastojen mukaan talkoissa sattuu monenlaisia haavereita16.5.2023 07:00:00 EEST | Tiedote
Talkookutsut kavereiden ja sukulaisten pihoille ja mökeille ovat varma merkki lähestyvästä kesästä. Moni auttaa ja osallistuu talkoisiin mielellään – järjestäjän on hyvä varmistaa myös talkoolaisten turvallisuus.
Ifillä vahva Q1 korkeista korvauskuluista huolimatta10.5.2023 09:39:22 EEST | Tiedote
Ifin maksutulo kasvoi, yhdistetty kulusuhde pieneni ja asiakaspysyvyys pysyi korkealla tasolla vuoden 2023 ensimmäisellä kvartaalilla. Samaan aikaan korvauskulut kuitenkin kasvoivat. If maksaa vakuutuskorvauksia nyt ensimmäistä kertaa lähes 9 miljoonaa euroa joka päivä.
Touko- ja kesäkuussa sattuu paljon vapaa-ajan fillaritapaturmia – työmatkapyöräilijöille vaarallisin kuukausi on myöhemmin2.5.2023 07:00:00 EEST | Tiedote
Kadut ovat Suomessa jo pitkälti sulaneet ja pyöräilykausi pääsemässä kunnolla vauhtiin ympäri maata. Katujen puhdistaminen on vielä käynnissä, ja talven aikana kertynyt irtosora voi luoda vaaranpaikkoja pyöräilijöille.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme