Työeläkeyhtiö Elo

Mielenterveyden sairauksista johtuvan työkyvyttömyyden kasvu taittui – koronan pitkäaikaiset vaikutukset työkykyyn selviävät myöhemmin

Jaa
Mielenterveyden sairaudet ovat yhä yleisin syy uusille työkyvyttömyyseläkkeille. Kasvu kuitenkin on taittunut selvästi. Elon ylilääkärin mukaan koronaviruksen pitkäaikaisia vaikutuksia terveyteen ja työkykyyn on vielä liian aikaista arvioida.
Viime vuosina huolta herättänyt mielenterveyden sairauksista johtuvien työkyvyttömyyseläkkeiden kasvu näyttää vuonna 2020 tasoittuneen.
Viime vuosina huolta herättänyt mielenterveyden sairauksista johtuvien työkyvyttömyyseläkkeiden kasvu näyttää vuonna 2020 tasoittuneen.

Yli kolmasosa uusista työkyvyttömyyseläkkeistä vuonna 2020 johtui edelleen mielenterveyden sairauksista. Viime vuosina niiden huolta herättänyt kasvu näyttää vuonna 2020 kuitenkin tasoittuneen.

Tuki- ja liikuntaelinsairauksista aiheutuvien työkyvyttömyyseläkkeiden määrän väheneminen jatkui. Tuki- ja liikuntaelinsairaudet olivat syynä alle kolmasosassa uusista työkyvyttömyyseläkkeistä.

Elo myönsi lähes 4 000 uutta työkyvyttömyyseläkettä vuonna 2020, mikä on 3 prosenttia vähemmän kuin vuonna 2019.

Koronan vaikutuksia työkykyyn pitkällä aikavälillä saadaan vielä odottaa

Koronaviruksen ovat sairastaneet tähän mennessä jo tuhannet suomalaiset. Elon ylilääkärin mukaan on kuitenkin vielä liian aikaista arvioida koronaviruksen vaikutuksia työkyvyttömyyteen.

– Korona ei ole näkynyt Kelan sairauspäivärahoissa siinä määrin, kuin ehkä ennakolta arvioitiin. Tavalliset kausiflunssat aiheuttivat vuonna 2020 jopa tavallista vähemmän sairauspoissaoloja etätöiden ja tehostetun hygienian ansiosta, toteaa ylilääkäri Liisamari Krüger.

Koronan vaikutuksista työkykyyn pitkällä tähtäimellä tiedetään enemmän vasta alkaneen vuoden aikana, kun mahdollisten vaikeiden tautimuotojen aiheuttamat pitkät sairauspoissaolot alkavat näkyä.

– On todennäköistä, että ensimmäisen vuosineljänneksen jälkeen alkaa vuonna 2020 sairaalahoitoa ja tehohoitoa vaatineiden, vaikeasti sairastuneiden kohdalla tulemaan 300 sairauspäivää täyteen, minkä jälkeen mahdollisesti joudutaan hakemaan kuntoutustukea. Jos hakemuksia alkaa tulla eläkeyhtiöihin, selviää hiljalleen, näkyykö korona pidempikestoisena työkyvyttömyytenä.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Viime vuosina huolta herättänyt mielenterveyden sairauksista johtuvien työkyvyttömyyseläkkeiden kasvu näyttää vuonna 2020 tasoittuneen.
Viime vuosina huolta herättänyt mielenterveyden sairauksista johtuvien työkyvyttömyyseläkkeiden kasvu näyttää vuonna 2020 tasoittuneen.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Työeläkeyhtiö Elo
Työeläkeyhtiö Elo
Revontulentie 7
02100 ESPOO

020 703 50http://www.elo.fi

Olemme Elo, suuri suomalainen työeläkevakuuttaja. Huolehdimme, että asiakkaamme saavat ansaitsemansa eläkkeet. Autamme asiakasyrityksiämme menestymään ja vastaamaan muuttuvan työelämän haasteisiin. Hoidamme asiakkaidemme eläkevaroja tuottavasti, turvaavasti ja vastuullisesti. Sijoitusvarat on hyvin hajautettu kansainvälisesti ja eri omaisuusluokkiin. Ne turvaavat eläkkeet ja luovat pohjaa kestäville tuotoille vuosikymmeniksi eteenpäin.

Suomalaisista yrityksistä lähes joka kolmas ja yrittäjistä noin 40 prosenttia on valinnut Elon työeläkekumppanikseen. Vastaamme noin puolen miljoonan työntekijän ja yrittäjän tulevista eläkkeistä, huolehdimme noin 250 000 eläkkeensaajasta ja noin 30 miljardin euron sijoitusomaisuudesta.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Työeläkeyhtiö Elo

Elos resultat 2023: placeringsintäkterna uppgick till 6 procent och kostnadseffektiviteten var utmärkt16.2.2024 08:40:39 EET | Tiedote

Placeringarnas marknadsvärde översteg 30 miljarder euro. Nettointäkterna av placeringsverksamheten var 6,0 (-3,7) procent, avkastningen för det fjärde kvartalet var 3,3 (1,3) procent. Solvensnivån var 121,3 (121,4) procent och solvensställningen var oförändrad (1,5). Premieinkomsten uppgick till 4,4 (4,3) miljarder euro. Pensioner och andra ersättningar utbetalades till ett något större belopp på 4,5 (4,1) miljarder euro. Kostnadseffektiviteten förbättrades ytterligare och de driftskostnader som täcks med omkostnadsdelen var på rekordlåg nivå på 74,2 (81,6) miljoner euro. Siffrorna är oreviderade och jämförelsesiffrorna inom parentes är siffror per 31.12.2022.

Elon tulos 2023: Sijoitustoiminnan tuotto nousi 6 prosenttiin ja kustannustehokkuus ennätyksellistä16.2.2024 08:30:00 EET | Tiedote

Sijoitusten markkina-arvo ylitti 30 miljardia euroa. Sijoitustoiminnan nettotuotto oli 6,0 (-3,7) prosenttia, neljännen kvartaalin tuotto oli 3,3 (1,3) prosenttia. Vakavaraisuusaste oli 121,3 (121,4) prosenttia ja vakavaraisuusasema säilyi samalla tasolla (1,5). Vakuutusmaksutulo oli 4,4 (4,3) miljardia euroa. Eläkkeitä ja muita korvauksia maksettiin hieman enemmän 4,5 (4,1) miljardilla eurolla. Kustannustehokkuus parani edelleen ja hoitokustannusosalla kustannettavat liikekulut olivat ennätyksellisen alhaisella tasolla 74,2 (81,6) miljoonaa euroa. Luvut ovat tilintarkastamattomia ja suluissa olevat vertailuluvut ovat 31.12.2022 lukuja.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye