Mielenterveyspooli

Mielenterveysstrategiasta on tehtävä valtioneuvoston periaatepäätös – Järjestöt on otettava mukaan päätöksen valmisteluun

Jaa
Valtioneuvoston on valmisteltava periaatepäätös siten, että se kunnioittaa tähän saakka tehtyä asiantuntijavalmistelua ja järjestöjen näkemyksiä. Järjestöjen osaamista hyödyntämällä saadaan myös paremmin kuuluviin niiden ääni, joita strategian linjaukset eniten koskettavat.

Kansallinen mielenterveysstrategia julkaistiin sosiaali- ja terveysministeriössä 11.2.2020. Julkistustilaisuudessa perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru kertoi, että mielenterveysstrategian toimeenpanoa on tarkoitus vahvistaa laatimalla siitä valtioneuvoston periaatepäätös.

Mielenterveyspooli pitää periaatepäätöstä erittäin tärkeänä askeleena mielenterveysstrategian poikkihallinnollisen toimeenpanon onnistumisen kannalta. Vaarana on, että ilman periaatepäätöstä strategian tärkeät linjaukset jäävät vain haaveiksi.

Mielenterveyden ongelmat ovat laaja-alaisia, eivätkä ne noudata valtionhallinnon tai ministeriöiden välisiä tehtävien rajauksia. Mielenterveyttä tulee edistää määrätietoisesti kaikessa poliittisessa päätöksenteossa.

“Kannustamme Marinin hallitusta valmistelemaan periaatepäätöksen yhteyteen rahoituspaketin, joka edistää strategian toimeenpanoa myös muiden ministeriöiden hallinnonaloilla. Toivomme, että hallitus ottaa esimerkkiä sosiaali- ja terveysministeriön mielenterveysstrategian painopisteiden rahoituksesta vuosille 2020–2022”, Mielenterveyspoolin hankepäällikkö Turkka Sinisalo sanoo.

Valtioneuvoston on valmisteltava periaatepäätös siten, että se kunnioittaa tähän saakka tehtyä asiantuntijavalmistelua ja järjestöjen näkemyksiä. Siitä syystä on äärimmäisen tärkeää, että myös periaatepäätöstä valmistellaan yhteistyössä asiantuntijoiden sekä järjestöjen kanssa. Järjestöjen osaamista hyödyntämällä saadaan myös paremmin kuuluviin niiden ääni, joita strategian linjaukset eniten koskettavat.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Olavi Sydänmaanlakka
Mielenterveyspoolin puheenjohtaja
050 363 9920
olavi.sydanmaanlakka@mtkl.fi


Turkka Sinisalo
Hankepäällikkö
040 8286 553
etunimi.sukunimi@mieli.fi

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Mielenterveyspooli
Maistraatinportti 4 A
00240 Helsinki

+358 40 192 95 04http://www.mielenterveyspooli.fi

Mielenterveyspoolin muodostavat suomalaisen mielenterveystyön keskeiset toimijat. Verkostossa on mukana yhteensä 32 järjestöä. Mielenterveyspooli tekee väestön mielenterveyttä vahvistavaa yhteiskuntapolitiikkaa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Mielenterveyspooli

Mielenterveyspoliittinen neuvottelukunta: Hyvät mielenterveyspalvelut vaativat resursseja18.10.2023 18:28:02 EEST | Tiedote

Eduskunnan mielenterveyspoliittinen neuvottelukunta vaatii mielenterveyspalveluiden turvaamiseen ja mielenterveyden edistämiseen riittävää rahoitusta. Investoinnit mielenterveyspalveluihin, mielenterveysongelmien ennaltaehkäisyyn ja mielenterveyden edistämiseen maksavat itsensä takaisin ihmisten parempana työ- ja toimintakykynä sekä sosiaali- ja terveyspalveluiden kustannusten laskuna

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye