IBM Suomi

Miesjohtajat aliarvioivat sukupuolten välistä eriarvoisuutta työpaikallaan

Jaa
Lähes 80 prosenttia ei koe sukupuolikiintiöitä tarpeelliseksi.

ARMONK, N.Y. - 8.3.2019: IBM:n maailmanlaajuinen tutkimus paljastaa sukupuolten välisen eriarvoisuuden työpaikoilla juurtuneen syvälle. Tuoreen Women, Leadership, and the Priority Paradox -tutkimuksen mukaan vain 18 prosenttia naisista on ylemmän tason johtotehtävissä tutkimukseen osallistuneissa organisaatioissa.

Naisten epätasa-arvoiseen etenemiseen löytyi kolme keskeisesti vaikuttavaa tekijää:

  • Organisaatiot eivät ole vakuuttuneita sukupuolikiintiöiden tarpeellisuudesta liiketoiminnassa. 79 prosenttia vastanneista kertoi, että heidän organisaatiossaan sukupuolen välisellä tasa-arvolla ei ole erityistä painoarvoa palkattaessa henkilöitä johtotehtäviin.
  • Miehet aliarvioivat sukupuolten välistä eriarvoisuutta työpaikoillaan. Miesjohtajista 65 prosenttia arvio, että heidät olisi nimitetty korkean tason johtotehtäviin, vaikka he olisivat olleet naisia tai huolimatta siitä, että naisia ​​on tällä hetkellä kyseisissä tehtävissä hyvin vähän.
  • Harvat organisaatiot kokevat paineita sukupuolten välisen eriarvoisuuden korjaamiseksi. Muutoksen saaminen aikaan saattaa kestää jopa useamman sukupolven ajan, keskimäärin 54 vuotta, ennen kuin tasa-arvoinen johtajuus saavutetaan toimialoilla.

    Tutkimus antaa myös vinkkejä sukupuolten välistä tasa-arvoa edistävän kulttuurin luomiseen työpaikoilla:

  • Sukupuolten välisestä tasa-arvosta tehdään yksi organisaation päätavoitteista. Kuten minkä tahansa liiketoiminnan prioriteetin suhteen, naisten aseman edistäminen tulisi sisällyttää osaksi organisaation virallista liiketoimintasuunnitelmaa, ja asettaa sille mittarit, budjetti ja resurssit. Yksi tai useampi ylimmän johdon henkilö osoitetaan vastaamaan muutoksesta.
  • Sukupuolten tasa-arvoa edistävän yrityskulttuurin luominen. Sukupuolten välinen tasa-arvo sisällytetään osaksi organisaation strategista suunnitelmaa. Tehdään aloitteita, jotka edistävät esimerkiksi joustavampia työaikajärjestelyjä ja erilaisia tukiohjelmia.
  • Johtavassa asemassa olevat henkilöt sitoutetaan kantamaan oma vastuunsa sukupuolten välisen tasa-arvon edistämisestä. Ylimmällä johdolla on todellinen valta vaikuttaa naisten ja miesten väliseen tasa-arvoon strategisesti merkittävillä liiketoiminnan alueilla.

Women, Leadership, and the Priority Paradox -tutkimus toteutettiin yhteistyössä Oxford Economicsin kanssa. Siihen osallistui 2 300 yritysjohtajaa ja asiantuntijaa eri toimialoilta ympäri maailmaa. Molemmat sukupuolet olivat tasavertaisesti edustettuina.

Laajempi englanninkielinen tiedote osoitteessa:
https://newsroom.ibm.com/2019-03-07-IBM-Study-Reveals-Advancing-Women-is-Still-Not-a-Priority-for-79-percent-of-Global-Organizations


Lataa Women, Leadership, and the Priority Paradox -tutkimus osoitteesta:
www.ibm.com/thought-leadership/institute-business-value/report/womeninleadership

Infograafi: "Women, Leadership, and the Priority Paradox"
www.ibm.com/downloads/cas/DVA6XP5N

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

IBM Viestintäosasto
puh. (09) 459 5900
ibmficom@fi.ibm.com

Linkit

Tietoja julkaisijasta

IBM Suomi
IBM Suomi
Laajalahdentie 23
00330 Helsinki

(09) 4591http://www.ibm.fi

IBM on kognitiiviseen tietojenkäsittelyyn ja pilvialustoihin erikoistunut teknologiayritys, joka tukee asiakkaidensa ja kokonaisten toimialojen digitaalista transformaatiota. Uudet innovaatiot ovat strategiamme ydin, ja tarjoamme toimialakohtaisia ratkaisuja kognitiivisen tietojenkäsittelyn, pilvipalveluiden, big datan, analytiikan, mobiliteetin, sosiaalisen liiketoiminnan ja tietoturvan alueilla. IBM toimii yli 170 maassa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta IBM Suomi

IBM esittelee 127-kubittisen kvanttisuorittimen ja uuden sukupolven kvanttijärjestelmän16.11.2021 14:01:53 EET | Tiedote

ARMONK, N.Y., – 16.11.2021: Vain reilu vuosi 65-kubittisen Hummingbird-suorittimen jälkeen IBM esitteli ensimmäinen yli 100 kubitin kvanttisuorittimensa IBM Quantum Summit 2021 -tapahtumassa. 127-kubittisessa Eagle-suorittimessa hyödynnetään edeltäjistä Falconista ja Hummingbirdistä saatuja oppeja, kuten virheitä vähentävää kubittijärjestelyä ja arkkitehtuuria, jolla voidaan minimoida tarvittavien komponenttien määrä. Suorittimen kehittyessä täytyy myös järjestelmien kehittyä. IBM Quantum System Two on suunniteltu toimimaan tulevien 433- ja 1 121-kubittisten suorittimien kanssa. Eagle-suorittimen myötä olemme siirtyneet kehitysvaiheeseen, jossa kvanttipiirejä ei enää voi luotettavasti simuloida perinteisillä järjestelmillä. Suorittimessa hyödynnettävät uudet tekniikat mahdollistavat ohjausjohtimien sijoittamisen sirulla eri fyysiseen kerrokseen kuin missä kubitit sijaitsevat. Tämä toteutus mahdollistaa kubittien määrän merkittävän lisäämisen laskennan laadun kärsimättä. Kasvanut kubitt

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye