Jyväskylän yliopisto

Mihaly Szerovay on Suomen ensimmäinen "jalkapalloprofessori"

Jaa

Liikuntatieteiden tohtori Mihaly Szerovay on valittu Jyväskylän yliopiston ja Suomen Palloliiton yhteiseen työelämäprofessorin tehtävään. Unkarilais-suomalainen Szerovay aloittaa viisivuotisessa tehtävässä syyskuussa 2020. ”Jalkapalloprofessorin” tavoitteena on edistää lajin tutkimustyötä sekä kehittää valmennus- ja koulutustoimintaa.

Mihaly Szerovay 
 palaa Englannista Jyväskylään Suomen ensimmäiseksi jalkapalloprofessoriksi. Kuva: Matteo Photography
Mihaly Szerovay palaa Englannista Jyväskylään Suomen ensimmäiseksi jalkapalloprofessoriksi. Kuva: Matteo Photography

Szerovaylle muutto Jyväskylään ja liikuntatieteelliseen tiedekuntaan on mieluisa paluu vanhaan kotikaupunkiin. Szerovay väitteli tohtoriksi tiedekunnasta vuonna 2018 ja on sen jälkeen toiminut jalkapallotieteiden yliopistolehtorina Southamptonissa Englannissa. Vuosina 2007–2012 Szerovay pelasi ammattilaisena JJK Jyväskylän maalivahtina.

- Olen todella innoissani ja otettu valinnastani tähän tehtävään. Minulla kestää varmaan hetken aikaa ymmärtää nämä uutiset, mutta palaan todella mielelläni Suomeen, Szerovay sanoo.

Yliopiston ja Palloliiton edustajat ovat erittäin tyytyväisiä valintaan. Valinta osaavien, kansainvälisten hakijoiden joukosta ei ollut helppo.

-  Saimme 13 erinomaista hakemusta ja valinta näiden laadukkaiden ehdokkaiden joukosta oli vaikea. ”Misin” valintaa puolsi samanaikaisesti hänen suomalaisen yhteiskunnan ja kulttuurin tuntemuksensa ja toisaalta juuri kansainvälisyys, Palloliiton puheenjohtaja Ari Lahti sanoo.

-  Jalkapalloprofessuuri, sen mukanaan tuoma akateemisuus ja tutkimustyö yhteistyössä yliopiston kanssa luo mahdollisuuden saada lisää koulutettuja ihmisiä jalkapallon pariin. Huippujalkapallon kehittämisen lisäksi professuuri edistää suomalaisen seuratyön tietopohjaista tekemistä ja sitä kautta lisää liikettä lasten ja nuorten elämään, Lahti jatkaa. 

Jyväskylän yliopiston rehtori näkee tehtävän uutena ja tärkeänä avauksena yliopistomaailmassa.

-  Tällä yhteisellä avauksella on saatu kansainvälisen luokan osaaja, joka tuo merkittävää lisäarvoa sekä yliopistolliseen tutkimukseen että käytännön toimintaan. Tämä on juuri se, mitä tavoittelimmekin, rehtori Keijo Hämäläinen sanoo.

Akateemista osaamista jalkapallon edistämiseksi

Szerovay pitää uutta tehtäväänsä erinomaisena mahdollisuutena yhdistää käytäntöä ja tutkimusta jalkapallon edistämiseksi.

- Näen oman roolini mahdollistajana ja fasilitaattorina. Tavoitteeni on tämän uuden yhteistyön avulla edistää jalkapalloa, akateemista ja tieteellistä osaamista että koko yhteiskuntaa. Haluan viedä eteenpäin tutkimusta, koulutusta ja verkostoitumista, Szerovay sanoo.

Szerovay haluaa nähdä mahdolliset haasteet mahdollisuutena kehittää, mutta toteaa, että rooli ja tapa toimia täysin uudessa tehtävässä saattaa viedä hetken aikaa.

-  Aluksi haluan selvittää ja tutusta toimintakenttään ja kumppaneihin huolella sekä asettaa tavoitteita tuleville vuosille, Szerovay sanoo.

Palloliiton urheilutoimenjohtaja Hannu Tihinen on todella tyytyväinen, että historiallinen hetki vihdoin koittaa kahden vuoden valmistelun seurauksena.

-  Olemme löytäneet erinomaisen henkilön vastaamaan suomalaisen jalkapallon ja futsalin tutkimussuunnitelman rakentamisesta. Mihalyssa yhdistyy sekä kansainvälisyys että suomalaisen yhteiskunnan ja kulttuurin tuntemus. Hän ymmärtää sekä huippujalkapallon että grassrootsin merkityksen ja on erittäin esiintymistaitoinen. On kunnia saada hänet tiimiimme, Tihinen sanoo.

Työelämäprofessorin tehtävänä on johtaa Palloliiton tutkimustyötä sekä rakentaa jalkapallon ja futsalin kehitystyötä palveleva tutkimusohjelma ja -verkosto sekä seurata kansallista ja kansainvälistä monitieteistä jalkapallotutkimusta.

Tehtäviin sisältyvät myös Palloliiton urheilutoiminnan tutkimus- ja kehittämistoimintojen koordinointi sekä koulutus- ja valmennustoiminnan kehittäminen. Tehtävään valittava henkilö sijoittuu työskentelemään Jyväskylän yliopiston liikuntatieteelliseen tiedekuntaan.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Mihaly Szerovay, mihaly.szerovay@solent.ac.uk, +358 44 015 5665
Urheilutoimenjohtaja Hannu Tihinen, Palloliitto, hannu.tihinen@palloliitto.fi, +358 50 3099345
Hallintopäällikkö Heikki Herva; Jyväskylän yliopisto, heikki.herva@jyu.fi, +358 50 4432400

Kuvat

Mihaly Szerovay 
 palaa Englannista Jyväskylään Suomen ensimmäiseksi jalkapalloprofessoriksi. Kuva: Matteo Photography
Mihaly Szerovay palaa Englannista Jyväskylään Suomen ensimmäiseksi jalkapalloprofessoriksi. Kuva: Matteo Photography
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Jyväskylän yliopisto
PL 35
40014 Jyväskylä

http://www.jyu.fi

Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto

Väitös 5.6.2020 Ihminen on tietoturvan heikoin lenkki (Vestman)3.6.2020 06:58:00 EESTTiedote

Aiemmat tutkimukset väittävät työntekijöiden oikeuttavan tietoturvarikkomuksiaan. Tiina Vestmanin väitöskirjan mukaan työntekijät kyllä selittävät ja perustelevat niitä, mutta eivät suoranaisesti oikeuta. Todellisuudessa työntekijöillä ei useinkaan ole tietoa tietoturvarikkomustensa lopullisista seurauksista, eivätkä he siten pysty arvioimaan omien tekojensa lopullisia seurauksia. Seuraukset voivat olla peruuttamattomat, mutta silti työntekijät eivät koe tietoturvarikkomuksistaan syyllisyyden ja häpeän tunteita.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme