Uusi puu

Mihin puu pystyy? Suomalaisen biotalouden ratkaisut esillä Euroopan parlamentissa

Jaa
Uusi puu -yhteisö järjestää Euroopan parlamentissa 5.-8.9. Mihin puu pystyy? -näyttelyn puupohjaisista ratkaisuista, jotka vastaavat arkea muuttaviin globaaleihin haasteisiin. Esillä on yli 50 suomalaista puupohjaisen biotalouden innovaatiota. Bio- ja kiertotalouden merkityksen kasvaessa uusiutuvista raaka-aineista valmistettujen tuotteiden kysyntä vahvistuu.

Näyttelyssä on esillä yli 50 puupohjaista ratkaisua pakkaamiseen, hygieniaan, terveydenhuoltoon, rakentamiseen sekä tekstiili-, kemian- ja lääketeollisuuden tarpeisiin. Materiaaliratkaisuja on yhteensä kahdeltakymmeneltä eri toimijalta.

- Puupohjainen biotalous tarjoaa jo nyt tuotteita ja ratkaisuja esimerkiksi ilmastomuutoksen torjuntaan. Tämän näyttelyn tarkoituksena on tuoda esiin monipuolisesti näitä uusiutuvan raaka-aineen ratkaisuja, jotka auttavat meitä sopeutumaan globaaleihin muutoksiin, kertoo näyttelyn kutsuja europarlamentaarikko Henna Virkkunen, kok.

Virkkusen mukaan näyttelyllä halutaan vahvistaa eurooppalaisten päättäjien luottamusta puuraaka-aineen monipuolisiin mahdollisuuksiin ja resurssiviisaaseen käyttöön.

- Uusi puun kanssa on luontevaa kertoa kestävästä puunkäytöstä osana bio- ja kiertotaloutta. Yhteisö edustaa monialaista toimijoiden joukkoa puunjalostuksen tutkimus- ja kehitystoiminnasta globaaleja kulutustuotteita valmistaviin yrityksiin. Kerromme myös Suomen kestävästä metsätaloudesta ja mahdollisuuksista korvata uusiutumattomia materiaaleja, jatkaa Virkkunen.

- Meillä on vahva luottamus ja usko puupohjaisten tuotteiden menestykseen globaaleilla markkinoilla. Ne tukevat siirtymistä fossiilitaloudesta bio- ja kiertotalouteen. Toivomme näyttelyn inspiroivan päättäjiä edistämään puupohjaisten innovaatioiden käyttöä ja edelleen kehittämistä, sanoo näyttelyn kuraattori Eveliina Pokela.

Kutsupohjaisen näyttelyn avajaiset järjestetään 5.9.2017 klo 18.00. Näyttelyn avaa Euroopan komission varapuheenjohtaja Jyrki Katainen.

Lisätietoja: Eveliina Pokela, eveliina.pokela(a)uusipuu.fi, p.+358 445600006
Janiika Vilkuna-Räsänen, janiika.vilkuna(a)europarl.europa.eu, +32 491332480

Liite: englanninkielinen tiedote.

-------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
UUSI PUU on yli 20 suomalaisen organisaation yhteisö, joka edistää puun käyttöön perustuvaa biotaloutta ja kertoo puupohjaisten tuotteiden merkityksestä yhteiskunnallisille vaikuttajille sekä poliittisille päätöksentekijöille. Uusi puu on avoin kaikille kiinnostuneille toimijoille, ole rohkeasti yhteydessä.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Liitteet

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Uusi puu
Salomonkatu 17 A
00100 Helsinki

0400 697973http://www.uusipuu.fi

Uusi puu on yli 20 suomalaisen organisaation yhteisö, jonka tavoitteena on lisätä ymmärrystä puun käyttöön perustuvasta biotaloudesta ja antaa konkreettisia esimerkkejä puupohjaisista tuotteista ja niiden yhteiskunnallisesta merkityksestä.

www.uusipuu.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Uusi puu

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye