SuoraTyö Oy

Miika Halonen SuoraTyön liiketoimintajohtajaksi

Jaa
KTM Miika Halonen, 33, on nimitetty SuoraTyön liiketoimintajohtajaksi 1.11.2018 alkaen. Hän on aiemmin työskennellyt Verohallinnossa ylitarkastajana ja ABB-konsernissa controllerina.
Miika Halonen
Miika Halonen

SuoraTyö on kehittynyt muutamassa vuodessa kotitalouksien, yritysten ja kuntatoimijoiden yhteistyökumppaniksi erityisesti keikkaluonteisten työsuhteiden hallinnoinnissa.

”Nyt olemme SuoraTyön kehityksessä tulleet vaiheeseen, jossa tarvitsemme syvää ymmärrystä työelämän laaja-alaisesta yhteiskunnallisesta muutoksesta yritysten ja julkishallinnon näkökulmasta. Siksi Miikan liittyminen tiimiin tuo arvokasta osaamista. Se tukee myös SuoraTyön strategiaa, jossa tulorekisterin tuomat mahdollisuudet ovat keskiössä”, SuoraTyön toimitusjohtaja Jani Laatikainen sanoo.

Kansallinen tulorekisteri KaTRe tulee käyttöön vuoden vaihteessa. Työnantajien ilmoitusvelvollisuus muuttuu oleellisesti sen myötä. Tulorekisteri mahdollistaa merkittäviä toimeentuloon liittyviä uudistuksia, mutta käyttöönottovaihe vaatii palkkahallinnon järjestelmiltä valmiutta muutokseen.

”Muutoksen ollessa näin massiivinen on vaikea uskoa, että kaikki järjestelmätoimittajat olisivat täysin valmiina. Meillä SuoraTyössä asiaan on valmistauduttu hyvissä ajoin. Pystymme tarjoamaan muun muassa vähäisillä hallintoresursseilla toimiville pienille yrityksille ja tilitoimistoille helpon tavan hoitaa velvoitteensa”, Laatikainen sanoo.

”On kiinnostavaa lähteä edistämään liiketoimintaa, jossa monimutkaisen henkilöstöhallinnon korkea vaatimustaso on otettu kaikessa kehitystyössä huomioon”, SuoraTyön liiketoimintajohtajana aloittava Miika Halonen sanoo.

SuoraTyön alusta on rakennettu siten, että suomalaisen työelämän sääntely ja turvaverkot toteutuvat. Kotitaloudet, yhdistykset, yritykset ja kunnat voivat käyttää SuoraTyön palvelua koko työsuhteen digitaaliseen hallintaan.

”Tämä tekee erilaisille työnantajille työllistämisestä helppoa ja turvallista. Tulorekisteri mahdollistaa aikanaan toimeentulon rakentamisen ansiotulojen ja mahdollisten yhteiskunnan tukien yhdistelmänä. Työllistämisen helpottaminen parantaa työllisyysastetta madaltuneen työllistymiskynnyksen ansiosta”, Jani Laatikainen arvioi.

Alustatalous muuttaa julkishallinnon järjestelmien ja yksityisten palvelujen rajapintoja. Työelämän tulevaisuus on yksi merkittävistä yhteiskunnan kehitysalueista. SuoraTyö on ollut mukana muun muassa tulorekisterin kehittämisessä.

”Yhteiskunnan tulee hyödyntää kehityksessään yksityisten järjestelmäkehittäjien osaaminen ja resurssit. Julkishallinnon ei kannata tehdä järjestelmäkehityksessä kaikkea itse. Riittää, että luodaan rajapinnat sellaisiksi, että erilaiset toimijat voivat kytkeytyä niihin. Tulorekisteri on mainio esimerkki nykyaikaisesta viranomaisjärjestelmästä, jossa rajapinnat ovat avainroolissa. Tämä mahdollistaa palkkaprosessin korkean automaatioasteen”, Miika Halonen toteaa.

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja:


Jani Laatikainen
toimitusjohtaja
SuoraTyö Oy
puh. 0440 231 179
jani.laatikainen@suoratyo.fi


Miika Halonen
liiketoimintajohtaja
SuoraTyö Oy
puh. 040 560 6603
miika.halonen@suoratyo.fi

Kuvat

Miika Halonen
Miika Halonen
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

SuoraTyö Oy
SuoraTyö Oy
Kasarmintie 15
90130 OULU

040 192 4200, info@suoratyo.fihttps://www.suoratyo.fi

SuoraTyö lyhyesti

SuoraTyö on vuonna 2011 perustettu yhtiö, joka ainoana Suomessa tarjoaa kotitalouksille sekä yrityksille ja muille organisaatioille koko työsuhteen hallinnoinnin digitaalisesti. Yhdellä maksulla työnantaja hoitaa työnantajavelvoitteensa. Palvelu jakaa maksut ja ilmoitukset automaattisesti eri tahoille.

SuoraTyön alustan kautta maksettiin vuonna 2017 palkat yli 3,5 miljoonasta työtunnista. Kuluvana vuonna arvioidaan kuuden miljoonan työtunnin rajan rikkoutuvan. Yli 200 kuntaa Suomessa käyttää SuoraTyön palvelua vammaisten henkilökohtaisen avun järjestämiseen. Keskinäinen eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen omistaa SuoraTyö Oy:stä vajaat 20 prosenttia ja finanssitalo Taaleri runsaat 10 prosenttia.

www.suoratyö.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SuoraTyö Oy

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye