Hanasaari - ruotsalais-suomalainen kulttuurikeskus

Mikä pohjoismaisessa ulko- ja turvallisuuspolitiikassa on erityisen pohjoismaista? Tutkijat esittelevät tuoreimpia tutkimustuloksiaan

Jaa
Tiistaina 5.3. Hanasaareen kokoontuu joukko tutkijoita ja asiantuntijoita eri Pohjoismaista keskustelemaan pohjoismaisesta ulko- ja turvallisuuspolitiikasta.

Keskustelun pohjana on tieteellisen aikakauslehden Global Affairsin hiljattain julkaistu teemanumero ”Variations on Nordicness”. Teemanumero tarkastelee pohjoismaisuuden eri variaatioita sekä sitä, mitä pohjoismaisuus on ja miten se näkyy pohjoismaisessa ulko- ja turvallisuuspolitiikassa.

”Olemme kutsuneet Pohjoismaiden eturivin valtiotieteilijöitä ja professoreita kertomaan näkemyksensä oman maansa ulko- ja turvallisuuspolitiikasta. Keskustelua johtaa Ulkopoliittisen instituutin johtaja Teija Tiilikainen. Uskomme, että seminaarista tulee todella antoisa”, Hanasaaren projektipäällikkö Janne Wikström kertoo.

Seminaari ”Research on foreign and security policy in the Nordic countries” järjestetään englanniksi, mutta kysymyksiä voi esittää myös suomeksi tai ruotsiksi.

Aika: 5.3.2019 klo 11.00–13.30

Paikka: Hanasaari, Espoo

Lisätietoja: https://www.hanaholmen.fi/en/event/research-on-foreign-and-security-policy-in-the-nordic-countries/

Heti tutkijaseminaarin jälkeen Hanasaaressa järjestetään myös toinen turvallisuuspoliittinen tapahtuma, jonka aiheena on YK:n päätöslauselma 2250, ”Nuoret, rauha ja turvallisuus”.

Seminaariin ”Promoting peace and security together, but how and with whom?”osallistuu muun muassa Ruotsin, Saksan ja Puolan ulkoministeriöiden edustajia.

Lue lisää YK-seminaarista: https://www.hanaholmen.fi/en/event/hanaforum-promoting-peace-and-security-together-but-how-and-with-whom/

Aika: 5.3.2019 klo 14.00–16.30

Paikka: Hanasaari, Espoo

Median edustajat ovat lämpimästi tervetulleita osallistumaan seminaariin ja haastattelemaan osallistujia.

Lisätietoja antaa Hanasaaren viestintäjohtaja Håkan Forsgård, hakan.forsgard(at)hanaholmen.fi, puh. 040 767 7373.

www.hanaholmen.fi

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Hanasaari - ruotsalais-suomalainen kulttuurikeskus
Hanasaarenranta 5
02100 ESPOO

+358 40 767 7373http://www.hanaholmen.fi

Hanasaaren ruotsalais-suomalainen kulttuurikeskus edistää ja kehittää Suomen ja Ruotsin välistä vuorovaikutusta ja yhteistyötä kaikilla yhteiskunnan alueilla. Toteutamme yhteistyönä erilaisia tapahtumia, kursseja, seminaareja ja projekteja, selvitämme kehittämistarpeita sekä teemme aloitteita maiden välisen yhteistyön kehittämiseksi. Hanasaaren kiinteistön omistaa Suomen valtio ja Suomalais-ruotsalainen kulttuurirahasto on sen hallinnollinen päämies. 

Hanaholmen är ett kulturcentrum för Sverige och Finland samt ett konferenshotell och mötescentrum i Esbo, strax utanför Helsingfors. Hanaholmen arrangerar högaktuella seminarier och evenemang där viktiga samhälleliga frågor diskuteras och debatteras. Kulturfonden för Sverige och Finland är Hanaholmens huvudman, dvs. har det yttersta ansvaret för Hanaholmens verksamhet. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Hanasaari - ruotsalais-suomalainen kulttuurikeskus

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye