Suomen Lontoon instituutti

Mika Taanilan retrospektiivi Lontoossa

Jaa

Mediataiteilija Mika Taanilan retrospektiivi valtaa Lontoon gallerioita ja muita tapahtumapaikkoja 19.-22.10.

Osana kokonaisuutta on Taanilan ja Jussi Lehtisalon Pakasteet-duon ensiesiintyminen 20. lokakuuta. Debyyttikeikalle osallistuu myös englantilaisen This Heat -yhtyeen rumpali Charles Hayward.

Taanilan työt sijoittuvat kokeellisen ja dokumentaarisen elokuvan ja kuvataiteen välimaastoon. Taanila on urallaan tehnyt useita musiikkivideoita tunnetuille suomalaisille artisteille, muun muassa Kauko Röyhkälle ja Circle-yhtyeelle. Hänen työnsä käsittelevät usein tulevaisuuden utopioita, futuristisia visioita sekä ihmisen ja koneen välisiä suhteita.

Vuonna 2015 Suomen suurimman kuvataidepalkinnon Ars Fennican voittaneen Taanilan töitä on nähty kansainvälisissä näyttelyissä jo 1990-luvulta asti, viimeksi Venetsian biennaalissa. Taanila on kerännyt palkintoja myös maailmalta useista mediataide- ja dokumenttielokuvakilpailuista.

“On upeaa nähdä poikkileikkaus Mika Taanilan komeasta urasta arvostetuissa lontoolaisissa esityspaikoissa. Suomen Lontoon instituutti on tukenut Taanilan ja Lehtisalon yhteistyöprojektia TelepART -ohjelman kautta. Ohjelma edistää Ison-Britannian, Irlannin ja  Suomen välistä vuorovaikutusta esittävän taiteen saralla. Olemme tukeneet TelepARTin kautta jo 18 projektin kansainvälistymistä keväästä 2017 lähtien", sanoo Pauliina Ståhlberg, Suomen Lontoon instituutin johtaja.

Taanilan retrospektiivin lisäksi TelepART-ohjelma tukee lähiaikoina myös muita esiintyviä taiteilijoita Britanniassa ja Irlannissa. Maija Nurmion nykytanssiesitys Physically Speaking esitetään Irlannin Limerickissä ja Bristolin Circus City -festivaaleilla nähdään kaksi suomalaista teosta: sirkustaiteilija Ilona Jäntin ja laulaja-lauluntekijä Aino Vennan Yablochkov Candle sekä Race Horse Companyn Around

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Pauliina Ståhlberg
Suomen Lontoon instituutin johtaja
pauliina.stahlberg@fininst.uk
+44 (0)77 1100 8792

Jaakko Nousiainen
Taide- ja kulttuuriohjelman päällikkö
jaakko.nousiainen@fininst.uk
+44 (0)20 3764 5090

Tietoja julkaisijasta

Suomen Lontoon instituutti
Suomen Lontoon instituutti
Unit 1, 3 York Way
N1C 4AE London

(+44) 020 3764 5090http://www.fininst.uk/

Suomen Lontoon instituutti on Lontoossa sijaitseva yksityinen, voittoa tavoittelematon säätiö. Tehtävämme on tunnistaa yhteiskunnan uudistamiseen vaikuttavia tekijöitä Suomessa, Isossa-Britanniassa ja Irlannissa sekä tukea myönteistä yhteiskunnallista muutosta. Rohkaisemme poikkitieteellistä ja rajoja rikkovaa yhteistyötä luomalla uusia verkostoja ja kumppanuuksia.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista jo ennen kuin ne uutisoidaan? Kun tilaat tiedotteemme tältä julkaisijalta, saat ne sähköpostiisi yhtä aikaa suomalaisen median kanssa. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Lontoon instituutti

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme