Taideyliopisto

Miklos Gaál sai taiteellista tutkimusta huomioivan Taidesäätiö Meritan palkinnon

Jaa
Taidesäätiö Meritan 22 000 euron palkinto ansioituneelle tohtoriopiskelijalle nostaa esiin taiteilija-tutkijoita ja taiteellisen tutkimuksen moninaisia työskentelytapoja.
Miklos Gaál. Kuva: Miklos Gaál
Miklos Gaál. Kuva: Miklos Gaál

Taidesäätiö Meritan ja Taideyliopiston Kuvataideakatemian yhteistyössä jakama palkinto ansioituneelle taiteellisen tutkimuksen tohtoriopiskelijalle on myönnetty Miklos Gaálille. Taiteellinen tutkimus tarkoittaa tutkimusasetelmia, joissa taide ei ole pelkästään tutkimuksen kohde, vaan sen lähtökohta, päämäärä, konteksti tai metodi.

Miklos Gaál (s. 1974) on Amsterdamissa asuva suomalainen taiteilija, joka on kansainvälisesti tunnettu etenkin valokuvistaan. Viime vuosina hänen tuotantonsa kirjo on laajentunut liikkuvaan kuvaan, piirroksiin, erilaisilla painotekniikoilla toteutettuihin kuviin ja installaatioihin.

”Taiteilijuuteni ei ole välineeseen sidottua”, kertoo Gaál. ”Taiteen tekeminen tarjoaa monenlaisia keinoja käsitellä minua askarruttavia asioita. Tutkimus – lukeminen ja kirjoittaminen – on yksi työkalu lisää, jonka avulla voin päästä lähemmäs kiinnostuksen kohteitani.”

Gaál suorittaa parhaillaan tohtoriopintojaan Taideyliopiston Kuvataideakatemiassa. Tutkimusaiheena on saksalaisen varhaisromantiikan taidefilosofian suhde nykytaiteeseen. Tutkimusprojektiin kuuluu muun muassa essee-elokuva Peacock Island, joka saa ensiesityksensä NaturVision -elokuvafestivaalilla Ludwigsburgissa Saksassa heinäkuussa 2020. Teos kertoo varhaisromantiikan aikana perustetusta puutarhasta, jonne on istutettu riikinkukkoja.

”Riikinkukkosaarella pääsin käsiksi aikakauden ajatteluun ja löysin uusia kysymyksiä, jotka ohjaavat osaltaan tutkimustani”, kertoo Gaál. ”Tulkitsen varhaisromantiikan ajattelua ajattomana ilmiönä. Monet sen käsittelemistä teemoista ovat edelleen ajankohtaisia ja näkyvät taiteen keskusteluissa vaikkapa kysymyksinä tekijyydestä, taideteokseen osallistumisesta sekä taiteen ja elämän yhdistämisestä.”

Taidesäätiö Meritan palkinto on suuruudeltaan 22 000 euroa, ja se jaettiin yhteistyössä Taideyliopiston Kuvataideakatemian kanssa nyt viidettä kertaa. Vuonna 2019 uudelleen suunnatun palkinnon tarkoitus on rohkaista tohtorintutkinnon edistämiseen ja luoda pohjaa tutkinnon jälkeiselle työlle taiteellisen tutkimuksen parissa.

Valintalautakuntaan kuuluivat Taidesäätiö Meritan asiamies Anu Kehusmaa, Turun yliopiston taidehistorian professori Tutta Palin sekä dekaani Johanna Vakkari ja esittelijänä professori Mika Elo Taideyliopiston Kuvataideakatemiasta. Valinnan suoritti Taidesäätiö Meritan hallitus.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Reeta Holma, viestinnän asiantuntija, Taideyliopiston Kuvataideakatemia, 045 657 9347, reeta.holma@uniarts.fi


Anu Kehusmaa, Taidesäätiö Meritan asiamies, 041 437 7566, anu.kehusmaa@artmerita.fi

Kuvat

Miklos Gaál. Kuva: Miklos Gaál
Miklos Gaál. Kuva: Miklos Gaál
Lataa
Elokuvasta Peacock Island. Kuva: Miklos Gaál
Elokuvasta Peacock Island. Kuva: Miklos Gaál
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Taideyliopisto
Taideyliopisto
PL 1
00097 Helsinki

Taideyliopisto tarjoaa ylintä musiikin, kuvataiteen, teatterin ja tanssin koulutusta Suomessa. Taideyliopisto on taidealojen koulutuksen ja tutkimuksen kansainvälinen suunnannäyttäjä, joka vahvistaa taidetta yhteiskuntaa uudistavana voimana. Vuonna 2013 perustetun Taideyliopiston muodostavat Kuvataideakatemia, Sibelius-Akatemia ja Teatterikorkeakoulu.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Taideyliopisto

Kapellimestari Dalia Stasevskan johtama tukikonsertti rakentaa taiteen tulevaisuutta Ukrainaan21.3.2024 15:30:00 EET | Tiedote

Maailmanlaajuinen tuki Ukrainalle on edelleen äärimmäisen tärkeää. Stasevskan ajatuksesta syntynyt Let there be light -konsertti on konkreettinen teko sodasta pahoin kärsineen ukrainalaisen musiikkikoulutuksen tulevaisuuden puolesta. Se järjestetään Musiikkitalossa 6.4.2024. Median edustajilla on mahdollisuus tulla tapaamaan Stasevskaa ja seuraamaan harjoituksia 3.4.2024.

Tie­de- ja kult­tuu­ri­mi­nis­te­ri Sari Mul­ta­la Tai­dey­li­opis­tos­sa: ”Suu­rim­mat in­no­vaa­tiot syn­ty­vät pai­kois­sa, jois­sa eri­lai­sis­ta taus­tois­ta tu­le­vat osaa­jat koh­taa­vat”20.3.2024 13:49:50 EET | Tiedote

Tiede- ja kulttuuriministeri Sari Multala vieraili Taideyliopistossa maanantaina 18.3. keskustelemassa yliopiston johtoryhmän, hallituksen sekä ylioppilaskunnan edustajien kanssa taide- ja kulttuurialojen tulevaisuudesta sekä kuulemassa toiveita ja ratkaisuehdotuksia valmisteilla olevaan kulttuuripoliittiseen selontekoon. Suomen hallituksen ohjelmaan kirjatun selonteon tarkoituksena on tuottaa kunnianhimoinen tulevaisuuskuva kulttuuripolitiikan pitkäjänteisestä kehittämisestä. Myös Taideyliopiston rehtori Kaarlo Hildén on mukana kulttuuripoliittista selontekoa valmistelevassa työryhmässä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye