Miksi ja milloin vanhus tarvitsee hoivapalvelua?

Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen käyttö lisääntyy korkean iän myötä, terveyden heikentyessä ja kuoleman lähestyessä. Ympärivuorokautisen tuetun asumisen käyttö lisääntyy parin viimeisen elinvuoden aikana ja sairaalan käyttö lisääntyy viimeisinä elinkuukausina. Noin 80 % suomalaisista kuolee yli 65-vuotiaina. Tämän ryhmän nuorimmat tarvitsevat vähemmän apua kuolemaa edeltävästi, kun ryhmän vanhimmista vähintään puolet tarvitsee apua selvitäkseen arjesta. Valtaosa ympärivuorokautisen hoivan asukkaista ovat iäkkäitä, leskeytyneitä naisia, joka kuvastanee osaltaan korkean iän ja omaishoitajan puuttumisen vaikutuksia kotona pärjäämiseen. Voidaan todeta, että vanhuus heikentää autonomiaa.

Nykylääketiede keskittyy ennen kaikkea sairauksien toteamiseen ja hoitoon. Monitekijäinen toimintakyvyn heikentyminen saattaa jäädä keskiössä olevien, yksityiskohtia myöten todettujen sairauksien sekä tieteelliseen näyttöön perustuvien hoitojen varjoon. Lääketieteen erikoisala geriatria käsittelee vanhusten sairauksia. Tästä huolimatta geriatriassa puhutaan suhteellisen vähän iästä, vaan ennemmin toimintakyvystä ja kuntoutumismahdollisuuksista. Sairauksien osalta geriatriassa keskitytään ennen kaikkea toimintakykyä ja elämänlaatua heikentäviin sairauksiin. Vanhus- ja vammaispalvelut toimiala on nimensäkin perusteella kuvaava, sillä vanhuus tai vammaisuus ei kumpikaan ole sairaus.

Toimintakyky on moniulotteinen käsite, joka sisältää kognitiivisen, fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen toimintakyvyn. Heikentynyttä kykyä toimia vuorovaikutuksessa ulkomaailman kanssa voidaan kompensoida suhteellisen hyvin nykyisin palveluin. On tarjolla muun muassa ateriapalvelu, kauppapalvelu, kuljetuspalvelu, edunvalvonta ja kotihoito. Ympärivuorokautista hoivapalvelua tarvitaan yleensä siinä vaiheessa, kun yksilön kyky huolehtia perustarpeistaan, kuten ravitsemuksesta, eritystoiminnasta ja liikkumisesta omassa kodissaan heikkenee. Oli kotona pärjäämättömyyden syy vanhuuden heikkous tai vaikea sairaus, ovat yleensä kotiin vietävät palvelut riittämättömät siksi, etteivät ne ole käytettävissä juuri sillä hetkellä, kun niitä tarvitaan.

Olemme heikosti varautuneita tulevaisuuden haasteisiin huomioiden kansan muuttuvaa ikärakennetta sekä apua tarvitsevien suureneva määrä suhteessa työssä käyvien määrään. Vanhuustieteen nykyajattelu tavoittelee toimintakyvyn heikentymisen lykkäämistä myöhempään ikään, tiivistäen avun tarvetta ja kärsimystä lyhyempään ajanjaksoon ja myöhempään elämänvaiheeseen. Samalla pyritään pienentämään kumulatiivista elinaikaista kärsimystä. Pitkäikäisyyden seurauksena nähdään kuitenkin yhä enemmän huonokuntoisia ihmisiä ja ainakin toistaiseksi hyvin vanhaksi elävät tarvitsevat enemmän apua ja pidemmän aikaa. Tämän tosiasian kohtaaminen on erittäin tärkeää, jotta voidaan suunnitella palvelurakennetta vastaamaan tulevaisuuden haasteita.

Kirjoittaja Lars Konttinen on Attendon vanhuspalveluiden vastuulääkäri.