Bazar Kustannus

Miksi lukiolaiset uupuvat? Uutuuskirja auttaa vanhempia tukemaan nuortaan

Jaa
Opinto-ohjaaja Liisa Huhta etsii kirjassaan Uupuneet nuoret pärjääjät (Bazar) syitä lukiolaisten uupumukseen sekä tarjoaa selviytymiskeinoja nuorille ja vinkkejä vanhemmille nuoren tukemiseen.

Suomen lukioissa opiskelee tällä hetkellä noin 100 000 nuorta, jotka ovat monin tavoin kunnollisempia ja tavoitteellisempia kuin vanhempiensa sukupolvi. He kuitenkin voivat huonommin koventuneiden suorituspaineiden maailmassa. Väsymyksestä, pitkistä päivistä ja ahdistuksesta on tullut arkipäivää.

Lukion opinto-ohjaajana työskentelevä Liisa Huhta on haastatellut Uupuneet nuoret pärjääjät -kirjaa varten kymmeniä nuoria, jotka kertovat avoimesti väsymyksestään, huolistaan ja oireiluistaan. Heidän tarinoidensa kautta välittyy elävä kuva tämän päivän lukiolaisen todellisuudesta. Millaista on elää nykyajan suorituskeskeisessä yhteiskunnassa, jossa joutenolo mielletään helposti laiskuudeksi ja menestyminen on tavoiteltavin asia elämässä?

Avuksi 2020-luvun lukiolaisen vanhemmalle Huhta tarjoaa kirjassaan 10 konkreettista ohjetta nuoren tukemiseen ja kasvurauhan vaalimiseen.

Liisa Huhta (s. 1975) on tamperelainen opinto-ohjaaja. Hän on työskennellyt myös tasa-arvotutkijana, opettajana, kouluttajana, luennoitsijana ja kolumnistina. Häneltä on aiemmin julkaistu Tasa-arvosta lisäarvoa ja yhdessä Rosa Meriläisen kanssa kirjat Kilttien kapina: tottelemattomuuden alkeet naisille ja Feministin käsikirja.

Liisa Huhta: Uupuneet nuoret pärjääjät
253 sivua | Saatavana painettuna kirjana, e- ja äänikirjana

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Bazar Kustannus
Bazar Kustannus
Lönnrotinkatu 18
00120 Helsinki

http://www.bazarkustannus.fi

Bazar ­– Parasta lukemista

Bazar Kustannus on vuonna 2002 perustettu yleiskustantamo, joka on osa Werner Söderström Osakeyhtiötä. Bazar julkaisee vuosittain noin 70 uutta kotimaista ja käännettyä kauno- ja tietokirjaa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Bazar Kustannus

Kale Puontille Vuoden johtolanka -palkinto ja Rebekka Härköselle Vuoden esikoisdekkari -kunniakirja6.2.2024 15:00:00 EET | Tiedote

Kale Puontin suositun Pasilan Myrkky -dekkarisarjan viides osa, Fadi (Bazar 2023), on voittanut Vuoden johtolanka -palkinnon, joka jaetaan aina edellisen vuoden parhaalle kotimaiselle jännityskirjalle. Rebekka Härkösen Prinsessamekko (Bazar 2023) on valittu viime vuoden parhaaksi esikoisdekkariksi ja palkittu Vuoden esikoisdekkari -kunniakirjalla. Suomen dekkariseura jakoi maamme merkittävimmät jännityskirjallisuuden palkinnot tänään 6.2. Helsingissä pidetyssä tilaisuudessa.

Bazarin kevään 2024 uutuuskirjojen luettelo on julkaistu6.11.2023 09:19:00 EET | Tiedote

Ensi keväänä Bazar Kustannus julkaisee runsaan kattauksen kotimaista ja käännettyä kauno- ja tietokirjallisuutta. Kevään uutuuksiin kuuluu muun muassa kaksi suomalaisista naistaitelijoista kertovaa elämäkertaromaania, kulttimaineeseen nousseen japanilaisen Toshikazu Kawaguchin kirjasarjan aloitusosa sekä yhteensä kymmenen kotimaista ja suomennettua hyvän mielen romaania. Tietokirjoissa tutustutaan saksalaiseen jalkapalloon, saadaan vinkkejä varttuneen kehon ja mielen hoitamiseen ja perehdytään rikostutkinnan menetelmiin. Tietokirjallisuuden valikoimaa täydentävät Hidasta elämää -kirjasarjan kokonaisvaltaista hyvinvointia tukevat uutuudet. Bazarin kevään 2024 julkaisuluettelo kattaa tammi–kesäkuussa ilmestyvät uutuuskirjat.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye