SDP EDUSKUNTA

Miksi Perussuomalaiset haluaa Ylen maksulliseksi?

Jaa

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Leena Meri haluaa lopettaa Yleisradion julkisena palveluna (Uusi Suomi 17.8.). Hän ehdottaa, että Ylen sisällöt laitettaisiin jatkossa maksukortin taakse ja nykyisestä yleverosta luovuttaisiin. Tämä tarkoittaisi sitä, että Ylen sisällöistä joutuisivat maksamaan kaikki niitä katsovat tulotasosta riippumatta. Nykyisessä yleveroon perustuvassa mallissa pienituloisimmat ovat verosta vapautettuja ja saavat kaikki Ylen sisällöt maksutta. Ylen uutissisältöjen laittaminen maksukortin taakse merkitsisi sananvapauden oleellista kaventumista suomalaisessa yhteiskunnassa.

Ehdotus on raju ja käsittämätön irtiotto eduskuntaryhmien parlamentaarisesta konsensuksesta. Yleä koskevat muutokset on sovittu tehtäväksi kaikkien eduskuntapuolueiden yhteisymmärryksessä. Pitkällisen työskentelyn jälkeen syntyivät muutokset Yleisradiota koskevaan lainsäädäntöön. Muutoksissa näkyy selvästi myös perussuomalaisten kädenjälki. Siksi on hämmästyttävää, että eduskuntaryhmänsä puheenjohtajan suulla perussuomalaiset nyt esittää Ylen asemaan isoa periaatteellista muutosta.

Ehdotusta on lähtenyt tukemaan Ylen hallintoneuvoston jäsen, kansanedustaja Jari Ronkainen (ps). Ronkainen perustelee näkemystään pettymyksellään Ylen journalismiin. Hän näyttää jatkavan aiempaa valitusta siitä, että perussuomalaisia ei Ylen journalismissa kohdella tasapuolisesti. Onkin kysyttävä, pyrkiikö perussuomalaiset horjuttamaan Ylen asemaa siksi, että uhkailusta pelästynyt Yle muuttaisi journalismiaan perussuomalaisten toivomaan suuntaan? Jos toimittajien riippumattomuutta ei kunnioiteta, ollaan tiellä, jossa poliitikot tai maan hallitus sanovat, mitä yleisradioyhtiöllä on lupa julkaista. 

Linkki Perussuomalaisten Yle-esitystä koskevaan uutiseen: Uusi Suomi 17.8. https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/256399-perussuomalaiset-valayttavat-ylen-ohjelmat-maksukortin-taakse-ne-jotka-eivat-halua

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

SDP EDUSKUNTA
SDP EDUSKUNTA

00102 Eduskunta

09 4321https://sdp.fi/fi/eduskunta/

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

Hallituksen avovankien kuntouttavaan työtoimintaan kohdistuvat säästöt uhkaavat heikentää Suomen kansallispuistoja28.3.2024 12:00:37 EET | Tiedote

Suomen kansallispuistojen kävijämäärät ovat olleet viime vuodet kasvussa. Leikkaukset avolaitosrahaan heikentäisivät Luontopalvelujen edellytyksiä ylläpitää ja kehittää suomalaisten virkistysmahdollisuuksia luonnossa. Samalla heikentyvät avovankien mahdollisuudet saada työkokemusta. Joukko SDP:n kansanedustajia on tehnyt aiheesta kirjallisen kysymyksen.

SDP:n Eskelinen ihmettelee ministeri Ranteen käsitystä avoimuudesta Länsiradan suhteen27.3.2024 13:43:53 EET | Tiedote

Ministeri Lulu Ranteen (ps) vastaus kansanedustajien jättämään kirjalliseen kysymykseen Länsiradan rakentamisesta ihmetyttää. Ministeri toteaa että hankkeen muutoksista suunnitteluratkaisuihin ja rahoitukseen keskustellaan asianomaisten kesken ja kansanedustajilla on mahdollisuus kysyä asiasta eduskunnan kyselytunnilla. Ministeri lisää, että osakassopimuksessa hankeyhtiöltä edellytetään avointa viestintää.

SDP:n Lauri Lyly: Todellisuus ja laskennalliset toiveet ristiriidassa26.3.2024 14:49:00 EET | Tiedote

Hallituksen tavoite yli 100 000 lisätyöllisestä meni viime kuussa ennätyksellisille pakkaslukemille. Orpon hallitus sai ennätysmäisen korkean työllisyysasteen perinnökseen. Koko ajan mennään vain huonompaan suuntaan. Työnhakijoita oli helmikuussa noin 290 000 ja avoimia työpaikkoja oli noin 66 000. Työttömien työnhakijoiden määrä nousi yli 31 000 henkilöllä vuoden takaisesta. Kokonaisuudessaan lomautettuna on n. 46 000 työllistä. - Viimeksi lauantaina pääministeri Orpo hehkutti valtiovarainministeriön arviota, jonka mukaan hallituksen jo tekemät uudistukset tuovat Suomeen 74 000 työpaikkaa. Todellisuus ei nyt vastaa näitä laskennallisia toiveita, kertoo kansanedustaja ja työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan varapuheenjohtaja Lauri Lyly. - Suunta työpaikoista on aivan eri kuin hallitus puheissaan toiveikkaasti todennut. Nyt pitäisi ensin neuvotellen rauhoittaa työmarkkinat ja hakea sopua niissä pöydissä. Olisi hyvä tietää, minkä hinnan Suomi joutuu maksamaan hallituksen jääräpäisyydestä. T

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye