Miksi projektien menestyksekäs johtaminen on niin vaikeaa? – tutustu uuteen toimivaan työkaluun

Jaa
Moni kamppailee jatkuvasti projektien tehokkaan johtamisen kanssa. Aikaa kuluu hukkaan ja tekeminen on tehotonta. Nyt siihen on vihdoin löytynyt ratkaisu/työkalu, jonka avulla voi selättää yleisimmät projektijohtamisen ongelmat.

Tähän kysymykseen vastausta pohtii moni projektipäällikkö, esimies ja myös ylempään johtoon kuuluva henkilö. Kun istut työpöydän ääreen, niin täynnä olevan kalenterin muistutukset alkavat pomppia ruudulle. Pitää juosta palavereissa ja puhelin soi ja sähköposteja saapuu tasaiseen tahtiin. 

Pitäisi pystyä hoitamaan päivittäiset omat hommat ja samalla johtaa muita tiimin jäseniä sekä pitää huolta, että tavoitteisiin päästään. Kaikki tämä saattaa tuntua uuvuttavalta, kun oikein mitään asiaa ei ole aikaa viedä kunnolla loppuun saakka. Tuntuu, että kaikki jää kesken ja työtaakka alkaa tuntua yhä painavammalta. 

Nykyään joustavuus työssä on myös melkeinpä elinehto eikä enää uskalias kokeilu. Etäpäivät ovatkin arkea monessa yrityksessä ja erilaisia työkaluja tarvitaan, jotta voidaan hallita eri paikoissa olevia tiimin jäseniä. Työpisteen intranetti onkin jo auttamattomasti vanhentunut tapa pitää asiat järjestyksessä. Myös digitaalinen disruptio aiheuttaa muutoksia päivittäisessä toiminnassa.

Työskentely on yhä enemmän tiimipohjaista ja eri tiimeissä työskentelee ihmisiä yrityksen eri osastoista. Miten siis kommunikaatio ja tiimityö saadaan toimimaan eri osastojen välillä? Nämäkin kysymykset todennäköisesti pyörivät sinunkin mielessäsi jatkuvasti. Niihin on nyt onneksi löytynyt ratkaisu. 

monday.com 

Monday.com on projektinhallintaohjelmisto, joka ratkaisee edellä esitetyt pulmat. Sen avulla voi ketterästi johtaa erilaisia projekteja ja pitää huolta, että tavoitteisiin päästään. Myös sähköpostipingiksestä pääsee eroon, kun viestittely toimii kätevästi reaaliajassa mondayn sisällä. Jaetulle projektiboardille voi myös kutsua oman organisaation ulkopuolelta projektissa mukana olevia henkilöitä. Esimerkiksi aliurakoitsijoita tai freelancereita, jolloin koko tiimiä on helppo johtaa ja koordinoida yhdestä paikasta. 

Osastojenvälisten tiimien toiminta tehostuu, kun kommunikaatio paranee mondayn avulla. Monday tekee työntekijöiden ja esimiesten elämästä helpompaa. Stressi vähenee ja tehokkuus lisääntyy. Kun olet ottamassa mondayta käyttöön, niin kannattaa kommunikoida mondaysta saatavat hyödyt selkeästi, jotta muutosvastarinta vähenee.  

Kannattaa tutustua esimerkkeihin, joiden avulla on helppoa näyttää, kuinka on mahdollista lievittää työntekijöiden työtaakkaa ja samalla kuitenkin lisätä tehokkuutta. 

Mikäli nyökyttelit päätäsi useaan otteeseen tekstiä lukiessasi, niin kannattaa navigoida sivulle Projektinhallinta.info. Sieltä saat otettua mondayn veloituksetta koekäyttöön kahdeksi viikoksi. Sitä kautta saat myös varattua ajan ilmaiseen perehdytykseen ja koulutukseen mondayn virallisen Suomen kumppanin, SEOSEON Digitoimiston kanssa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Antti Sundberg tel: +358400418727
Joonas Jukkara tel: +358400416996

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Barkov Sports Management Oy
Rautatienkatu 14
33100 Tampere

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye