Kansallinen koulutuksen arviointikeskus Karvi

Millainen on koulujen työrauhan ja turvallisen oppimisympäristön tila? - Julkistamis- ja keskustelutilaisuus 16.3. klo 12.30–16

Jaa
Karvin toteuttamassa laajassa arvioinnissa on selvitetty vuonna 2014 toteutettujen lakimuutosten vaikutuksia: Esimerkiksi millaisia häiriö- ja ongelmatilanteita kouluissa ja lukioissa esiintyy sekä miten niitä voidaan vähentää ja ennaltaehkäistä? Entä millaiset opetuskäytänteet ja asenteet tukevat, ylläpitävät ja parantavat työrauhaa ja turvallista oppimisympäristöä?

Kansallinen koulutuksen arviointikeskus (Karvi) toteutti vuosina 2016–2017 opetus- ja kulttuuriministeriön toimeksiannosta työrauhan ja turvallisen oppimisympäristön arvioinnin perusopetuksessa ja lukiokoulutuksessa.

Arviointi oli osa eduskunnan edellyttämää selvitystä vuonna 2014 toteutettujen lakimuutosten vaikutuksista, ja arvioinnin taustalla olivat vuoden 2014 alusta voimaan tulleet muutokset perusopetuslakiin ja lukiolakiin. Arvioinnin lähtökohtana ja tavoitteena oli selvittää työrauhan ja turvallisen oppimisympäristön nykytila sekä se, miten niihin liittyvät lakimuutokset olivat toteutuneet perusopetuksessa ja lukiokoulutuksessa.

Arviointi kohdistettiin kaikkiin opetuksen järjestäjiin, otoksena valittuihin kouluihin ja lukioihin (506) sekä näiden opettajiin (2 688), kolmas- ja kahdeksasluokkalaisiin oppilaisiin (13 363) sekä lukion toisen vuosikurssin opiskelijoihin (5 287).

Arvioinnissa etsitään vastauksia muun muassa seuraaviin kysymyksiin:

  • Millainen on koulujen ja lukioiden työrauhan ja turvallisen oppimisympäristön tila sekä millainen toimintakulttuuri, millaiset opetuskäytänteet ja asenteet tukevat, ylläpitävät ja parantavat sitä?
  • Millaisia häiriö- ja ongelmatilanteita kouluissa ja lukioissa esiintyy sekä miten niitä voidaan vähentää ja ennaltaehkäistä?
  • Miten häiriö- ja ongelmatilanteisiin liittyvät säännöt ja suunnitelmat sekä niiden seuranta toimivat kouluissa ja lukioissa?
  • Miten häiriö- ja ongelmatilanteissa käytettävät kurinpito- ja puuttumiskeinot toimivat kouluissa ja lukioissa.
  • Miten vuonna 2014 voimaan tulleet lakimuutokset on otettu käyttöön kouluissa ja lukioissa ja miten ne ovat vaikuttaneet koulujen ja lukioiden työrauhaan ja turvalliseen oppimisympäristöön?

Arvioinnin tulosten julkistamis- ja keskustelutilaisuus pidetään perjantaina 16.3.2018 klo 12.30–16.00. Tilaisuus järjestetään Finlandia-talon Veranda 1-salissa. Ohjelma alkaa ilmoittautumisella ja kahvitarjoilulla klo 12.30. Varsinainen ohjelma alkaa klo 13.00.

Ohjelma koostuu tulosten esittelystä, kommenttipuheenvuoroista ja keskustelusta. Tuloksia esittelee Sami Julin Karvista. Tuloksia kommentoivat mm. opetus- ja kulttuuriministeriön, Opetushallituksen, Opetusalan ammattijärjestön, Mannerheimin lastensuojeluliiton sekä koulujen edustajat.

Median edustajia pyydetään ilmoittautumaan Sami Julinille 15.3. klo 12 mennessä.

Tilaisuutta voi seurata myös netin välityksellä Karvin Youtube-kanavalla reaaliajassa tai jälkikäteen tallenteena. Linkki tilaisuuden seuraamiseen löytyy julkistamispäivänä Karvin nettisivuilta www.karvi.fi. Videon seuraamiseen ei tarvitse ilmoittautua.

Tervetuloa!

Lisätietoja arvioinnista ja tilaisuudesta:

arviointiasiantuntija, projektipäällikkö Sami Julin, sami.julin@karvi.fi, p. 029 533 5533

Tietoja julkaisijasta

Kansallinen koulutuksen arviointikeskus Karvi
Kansallinen koulutuksen arviointikeskus Karvi
PL 28
00101 HELSINKI

029 533 5500http://karvi.fi

Kansallinen koulutuksen arviointikeskus (Karvi) on itsenäinen koulutuksen arviointiviranomainen, joka toimii Opetushallituksen erillisyksikkönä. Karvi toteuttaa koulutukseen sekä opetuksen ja koulutuksen järjestäjien toimintaan liittyviä arviointeja varhaiskasvatuksesta korkeakoulutukseen. Arviointikeskus koostuu arviointineuvostosta, korkeakoulujen arviointijaostosta ja kolmesta osaamisyksiköstä: yleissivistävän koulutuksen ja varhaiskasvatuksen, ammatillisen koulutuksen sekä korkeakoulutuksen ja vapaan sivistystyön yksiköstä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kansallinen koulutuksen arviointikeskus Karvi

Mistä suomalainen varhaiskasvatuksen laatu koostuu? - Suomalaiset varhaiskasvatuksen laadun indikaattorit julkaistaan ensimmäistä kertaa22.10.2018 08:00:00 EEST | Tiedote

Varhaiskasvatuksen laatu puhuttaa julkisessa keskustelussa. Varhaiskasvatusta ja sen laatua voidaan kuitenkin tarkastella ja arvioida vain, jos tiedetään, mitä laadulla tarkoitetaan. Karvi julkaisee Varhaiskasvatuksen laadun arvioinnin perusteet ja suositukset -asiakirjan 25.10.2018. Se pitää sisällään ensimmäistä kertaa laajan tutkimuskoonnin siitä, mistä suomalaisen varhaiskasvatuksen laatu koostuu.

KUTSU: Pohjoismaiden PISA- ja TIMSS-tulokset vertailussa Northern Lights -konferenssissa 27.–28.9.13.9.2018 08:00:00 EEST | Kutsu

Tervetuloa Kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen (Karvi) ja Pohjoismaisen arviointiverkoston järjestämään Northern Lights -konferenssiin, jossa käsitellään Pohjoismaiden uusimpia PISA- ja TIMSS-oppimistuloksia. Puheenvuorojen keskeisiä teemoja ovat opettajan rooli, motivaatio, digitalisaatio ja sosiaaliset erot kaupunkien ja maaseudun välillä. Konferenssissa julkaistaan raportti Northern Lights on TIMSS and PISA 2018. Kyseessä on ainoa julkaisu, jossa verrataan eri Pohjoismaiden PISA- ja TIMSS-tuloksia ja niiden taustamuuttujia. Aika: to–pe 27.–28.9.2018, torstaina klo 13–18 ja perjantaina klo 8.45–13 Paikka: Hanasaaren kulttuurikeskus, Espoo Tuloksia esittelevät ja kommentoivat raportin kirjoittajat ja kutsuvieraspuhujat pohjoismaisista yliopistoista sekä asiantuntijat OECD:stä ja IEA:sta. Tapahtumaan osallistuu 120 opetushallinnon ja tutkimuksen edustajaa eri Pohjoismaista. Tilaisuuden juontaa Kirsi Heikel. Tapahtuma on englanninkielinen. Konferenssin ohjelma Konferenssin ja rap

En kvalitetsstämpel till Högskolan på Åland – arbetslivskontakterna och en strävan att möta arbetslivets behov är högskolans styrka27.8.2018 08:00:00 EEST | Tiedote

En nordisk auditeringsgrupp tillsatt av Nationella centret för utbildningsutvärdering (NCU) har genomfört en auditering av Högskolan på Åland. NCU har beviljat högskolan en kvalitetsstämpel som gäller i sex år från och med den 23 augusti 2018. Högskolan på Ålands kvalitetssystem uppfyller de nationella kriterierna för kvalitetshantering som fastställts för högskolor och motsvarar de europeiska principerna och rekommendationerna.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye