Jyväskylän yliopisto

Miltä näyttää perheiden tulevaisuus? Perhetutkimuksen päivillä Jyväskylän yliopistossa pohditaan myös koronapandemian vaikutusta perheiden elämään

Jaa

Perhetutkimuksen päivillä Jyväskylän yliopistossa kokoonnutaan pohtimaan, millaiselta perheiden tulevaisuus näyttää Suomessa, jossa aleneva syntyvyys, perheiden monimuotoisuus ja ilmastonmuutos herättävät huolestunutta keskustelua. Teemana on tällä kertaa ”Perheiden tulevaisuus: Uhkia vai mahdollisuuksia?”. Kaksipäiväinen tapahtuma järjestetään verkossa 19.-20. marraskuuta 2020.

”Nostamme esille päivänpolttavia, perheiden elämään nyt ja tulevaisuudessa vaikuttavia teemoja, kuten perhemuotojen moninaisuus, alhainen syntyvyys, perheiden polarisoituminen ja eriarvoisuus sekä digitalisaatio”, kertoo perhe- ja lapsitutkimuksen dosentti, yliopistotutkija Eija Sevón, joka on myös järjestelyistä vastaavan työryhmän jäsen.

Päivien pääluennoilla näitä teemoja valottavat neljä kansainvälisesti arvostettua tutkijaa. Psykologian tohtori Susan Imrie Cambridgen yliopistosta paneutuu uusiin perhemuotoihin ja vanhemmaksi tulemisen polkuihin, kuten hedelmöityshoitojen mahdollistamaan vanhemmuuteen.

Sosiaaliantropologian tohtori Rebecca O'Connell Lontoon UCL yliopistosta lähestyy puolestaan esityksessään köyhyyttä ja eriarvoistumista ruokaan ja syömiseen liittyvien käytäntöjen kautta.

Väestöliiton tutkimusprofessori Anna Rotkirchin luento pureutuu alhaisen syntyvyyden taustatekijöihin ja milleniaalien lastensaantimaisemaan.

Kokonaisuutta täydentää Jyväskylän yliopiston apulaisprofessori Sakari Taipaleen luento, jonka aiheena ovat digiteknologian moninaiset vaikutukset perheiden arkeen.

Pääluentojen lisäksi päivillä kuullaan paneelikeskustelu, jonka teemana on Hyvinvoivat perheet tulevaisuudessa – perhetutkimustiedosta osaamista ja tekoja. Päivillä jaetaan myös Haukkalan säätiön myöntämä Lea Pulkkisen väitöskirjapalkinto. Lisäksi ohjelmaan sisältyy posteriesityksiä sekä 11 erilaista työryhmää, muun muassa korona-aiheinen työryhmä.

”Tässä työryhmässä tutkitaan, kuinka jokaista suomalaista koskettava koronapandemia on vaikuttanut perheiden elämään ja millaisin keinoin perheet ovat selviytyneet poikkeusajasta”, kertoo Eija Sevón.

Perhetutkimuksen päivät on valtakunnallinen, noin 200 tutkijaa ja ammattilaista yhteen kokoava kaksipäiväinen konferenssi. Se järjestetään nyt 17:nnen kerran. Päivät toteutetaan verkkovälitteisesti 19.-20.11.2020. Tapahtuman organisoinnista vastaa Jyväskylän yliopiston lapsi- ja perhetutkimuksen verkosto. 

Linkki tapahtuman sivuille: https://www.jyu.fi/edupsy/fi/tutkimus/lapsi-ja-perhetutkimus/perhetutkimuksenpaivat2020

Lisätietoja:

Perhe- ja lapsitutkimuksen dosentti, yliopistotutkija Eija Sevón, eija.sevon@jyu.fi, 040 805 3650

Projektitutkija, tohtorikoulutettava Outi Alakärppä, outi.j.alakarppa@jyu.fi, 040 805 4827

Projektitutkija, KT Eija Salonen, eija.p.salonen@jyu.fi, 040 688 6532

https://www.jyu.fi/edupsy/fi/tutkimus/lapsi-ja-perhetutkimus/perhetutkimuksenpaivat2020

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tanja HeikkinenViestinnän asiantuntija

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Jyväskylän yliopisto
PL 35
40014 Jyväskylä

http://www.jyu.fi

Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto

Avoimet oppimisympäristöt eivät lisää lasten liikkumista22.6.2021 08:00:00 EEST | Tiedote

Tuoreen suomalaistutkimuksen mukaan avoimet oppimisympäristöt eivät ole suoraan yhteydessä kolmas- ja viidesluokkalaisten lasten fyysiseen aktiivisuuteen. Tutkimuksessa kuitenkin havaittiin, että oppilaat tauottivat paikallaan oloaan useammin avoimissa oppimisympäristöissä kuin perinteisissä luokkatiloissa. Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisessä tiedekunnassa toteutetun CHIPASE-tutkimuksen tulokset julkaistiin tieteellisessä Frontiers in Sports and Active Living -lehdessä.

Pekingin Olympialaisten kisareittejä hiihdetään jo Vuokatin hiihtolaboratoriossa18.6.2021 07:00:00 EEST | Tiedote

Hiihdon arvokisareittien mallintamista ja virtuaalireittien tuontia hiihtomattoympäristöön on viety eteenpäin vuodesta 2019 lähtien CEMIS-yhteistyössä Kajaanin ammattikorkeakoulun (KAMK) ja Jyväskylän yliopiston Vuokatin liikuntateknologian yksikön toimesta. Viimeisin kehitystyön tulos ovat virtuaalimallit Pekingin Olympialaisten maastohiihdon sprintti- että ampumahiihdon 2,5 km kisareiteistä.

Korona-aika todisti odottavien vanhempien haluavan tasa-arvoista vanhemmuutta17.6.2021 07:30:00 EEST | Tiedote

Esikoistaan odottavat pariskunnat kokivat koronaan liittyneiden rajoitustoimien heikentäneen yhteisvanhemmuutta, sillä ne kohdistuivat puolisoiden osallistumiseen sekä parien mahdollisuuksiin saada tukea toisiltaan, lähipiiriltä ja palveluista. Palveluista saatu tuki olisi ollut tarpeen, sillä korona-aika herätti esikoistaan odottavissa paljon huolta ja stressiä, käy ilmi Jyväskylän yliopiston tutkimuksesta.

Nuolimyrkkysammakon nuijapäät selviävät elämänsä ensi metrit melkein missä vain16.6.2021 13:36:36 EEST | Tiedote

Ryhmä Jyväskylän ja Stanfordin yliopistojen tutkijoita oli mukana tutkimassa trooppisia sammakoita Amazonilla Ranskan Guyanassa. Moni sekä maalla että vedessä elämään pystyvistä tropiikin lajeista käyttää lyhytaikaisia vesialtaita poikasten kasvattamiseen. Sammakoilla on erilaisia vaatimuksia ja mieltymyksiä esimerkiksi altaiden kemiallisille olosuhteille. Tutkijat yllättyivät huomatessaan värjärinnuolimyrkkysammakon nuijapäiden selviytyvän hyvin vaihtelevissa vesioloissa: ne sietivät yhtä lailla hyvin happamia ja emaksisiä vesiä. Sammakkoisät kuljettivat nuijapäitä sopiviin oloihin jopa 20 metrin korkeudelle. Tutkimus julkaistiin Ecology and Evolution -lehdessä kesäkuussa 2021.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme