Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer

Ministeri Lindén vei hoitajien lakko-oikeuden – lakon toinen vaihe ei ala, valmisteluun joukkoirtisanoutuminen

Jaa
Keskiviikkona alkavaksi ilmoitettu hoitajalakon toinen vaihe on peruttu. Tehyn ja SuPerin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia, koska lakko on murrettu peruspalveluministeri Aki Lindénin johdolla valmistellun hoitajien pakkotyölain seurauksena. Ministeri asettui pakkotyölailla työantajan puolelle jo ennen ensimmäisen lakon alkamista. Tänään on selvinnyt, että laki etenee.

Järjestöjen hallinnot kokoontuvat lähipäivinä päättämään kokonaan uusista työtaistelutoimista. Lisäksi Tehy ja SuPer julistavat koko kunta-alalle (KVTES, SOTE-sopimus) keskiviikosta 20.4.2022 klo 6.00 alkaen ylityö- ja vuoronvaihtokiellon toistaiseksi. 

Maan hallitus on usean ministerin suulla kilvan todennut, että se ei puutu työmarkkina-asioihin. Viime viikkojen tapahtumat osoittavat muuta. Potilasturvallisuuslaki eli pakkotyölaki oli jo valmistelussa, ennen kuin hoitajalakkoa oli kulunut päivääkään. Ensimmäinen lakiesitys tuli lausunnolle hoitajajärjestöille sunnuntaina 3.4. hyvin lyhyellä varoitusajalla. Peruspalveluministeri esitteli täysin valmiin lakiesityksen 12.4. tiedotustilaisuudessa ja totesi, että on valmis viemään lain eteenpäin pääsiäisen jälkeen.

– Ministeri Lindén on puuttunut karkealla tavalla lailliseen lakkoon ja asettunut tukevasti työnantajan takapiruksi neuvottelupöytään. Pakkotyölaki on valmisteltu yhteistyössä työriidan toisen osapuolen kanssa – osin virheellisin tiedoin. Seurauksena työnantajalta on kadonnut paine löytää ratkaisua. Hallituksen on turha räpiköidä irti vastuustaan, sen verran syvällä työmarkkinasuossa se on. Järjestöjen on nyt siirryttävä järeämpiin toimiin eli joukkoirtisanoutumisen valmisteluun, toteaa Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen.

SuPerin puheenjohtaja Silja Paavolan mukaan hoitajajärjestöillä ei ole kiirettä eikä Suomen lainsäädäntö tunne pakkosovintoa.
– Ensisijaista on saavuttaa hyvä sopimus. Hoitajapula ei tule ikinä ratkeamaan pakkotyöllä tai sillä uhkaamalla, vaan sopimalla ja rahalla. Sote-henkilöstön siirtyminen hyvinvointialueille lähenee koko ajan ja silloin sote-palvelut ovat kokonaan valtiovallan sylissä, hän toteaa.

Vastuuministerin toiminta on johtanut Kunta- ja hyvinvointityönantajat KT:n vastahakoisuuteen sovittelussa. Lautakunta pyysi tiistaina 12.4. pääsopijajärjestöjä ja KT:tä käynnistämään keskenään neuvottelut ns. tekstikysymysten ratkaisemiseksi. KT kieltäytyi näistäkin neuvotteluista.

Ainoa asia, josta hoitajajärjestöjen kanssa on työtaistelun aikana haluttu keskustella, on suojelutyö, ei itse sopimuksen sisältö. Normaaliaikana potilasturvallisuudesta eivät ole olleet huolissaan muut kuin hoitajat itse. Sosiaali- ja terveydenhoito on osa maamme huoltovarmuutta, jonka tulisi kiinnostaa myös työnantajaa ja poliittisia päättäjiä.

Rytkönen ja Paavola muistuttavat, että hoitajapula ei ole vain työmarkkina-asia vaan merkittävä yhteiskunnallinen ongelma.
–  Hoitajapulaan on saatava tällä kierroksella ratkaisu. Se vaarantaa potilas- ja asiakasturvallisuuden koko ajan. Huonoa sopimusta emme tule hoitajapulan takia tekemään, sanovat puheenjohtajat.

Lisätietoja:

Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen, yhteys erityisavustajan kautta p. 0400 540 005
SuPerin puheenjohtaja Silja Paavola, p. 050 527 5085
Tehyn toiminnanjohtaja Else-Mai Kirvesniemi, p. 050 346 0847
SuPerin edunvalvontajohtaja Anne Sainila-Vaarno, p. 050 310 1492

Avainsanat

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer
Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer
Ratamestarinkatu 12
00520 HELSINKI

09 2727 910http://www.superliitto.fi

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer

SuPerin Paavola: Hyvinvointialueiden säästötoimet uhkaavat vakavasti ikääntyneiden perusoikeuksia20.3.2024 12:42:29 EET | Tiedote

SuPerin puheenjohtaja Silja Paavola on huolissaan vanhustenhoidon vakavasta tilanteesta Suomessa. Ikääntyneet eivät saa tarpeenmukaista hoitoa ajoissa, odotusajat ovat liian pitkät. Lakisääteisen minimihenkilöstömitoituksen tarkoituksena on ollut turvata ympärivuorokautiseen hoitoon riittävä määrä koulutettuja hoitajia. Asiakkaat ovat siellä kaikkein hauraimmassa asemassa ja elämän loppuvaiheessa olevia kansalaisia. – Suomessa ollaan nyt paikoin hyvin epäinhimillisessä tilanteessa ikääntyneiden palveluiden saannin osalta koko vanhustenhoidossa, Paavola kertoo.

SuPerin Paavola: Lääkehoito on turvallisia tekoja14.3.2024 05:11:00 EET | Tiedote

SuPerin puheenjohtajan Silja Paavolan mielestä tämän vuoden valtakunnallisen lääkehoidon päivän tunnuslause, ”Lääkehoito on turvallisia tekoja”, on ajankohtaisempi kuin koskaan. Lääkkeiden käyttäjiä on iäkkäistä ja monisairaista pieniin pitkäaikaissairaisiin lapsiin päivähoidossa. Kaikkien turvallisen lääkehoidon toteutus perustuu ammattitaitoiseen hoitohenkilöstöön. Valtakunnallinen lääkehoidon päivä on 14. maaliskuuta.

SuPer sanoo edelleen EI hallitusohjelmalle6.3.2024 15:50:08 EET | Tiedote

SuPerin puheenjohtaja Silja Paavola vetoaa pääministeri Petteri Orpoon ja maan hallitukseen, että se viimein ottaa työntekijöiden viestin tosissaan ja kuulee ne huolenaiheet, joita SuPer on nostanut esille. Julkisen sektorin naisvaltaisten alojen palkkakehitystä ei voi lukita vientivetoisella palkkamallilla. SuPer ilmaisee tukensa kaikkien palkansaajien puolesta kamppaileville. Osa liitoista on ilmoittanut tänään uusista poliittisista toimista. Pääministeri on kutsunut koolle keskeiset työmarkkinatoimijat perjantaina 8.3.

SuPerin Paavola: Hoitoalalla ja varhaiskasvatuksessa on oltava mahdollisuus kilpailla palkoilla työvoiman saatavuudesta22.2.2024 15:48:02 EET | Tiedote

SuPerin puheenjohtaja Silja Paavola kritisoi vientivetoisen palkkamallin edistämistä ja sitä, että mallia perustellaan hyvin kapea-alaisesti. - Maan hallitus perustelee vientivetoista mallia sillä, että se vahvistaisi Suomen kilpailukykyä ja talouskasvua, mutta mitä se tekee palkkatasa-arvolle, jonka edistämiseen hallituskin on sitoutunut? Jos vientivetoinen malli toteutuu, naisvaltaiset alat ja muut julkisrahoitteiset alat jäävät entisestään jälkeen palkkauksessa ja työvoimapula syvenee, Paavola muistuttaa

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye