Kepa ry

Ministeri Mykkänen kansainvälisessä konferenssissa: Verokysymyksen tulisi olla kehitysyhteistyön keskiössä

Jaa
Tänään Helsingissä alkanut kansainvälinen huipputapahtuma kokoaa asiantuntijoita etsimään ratkaisuja verovälttelyyn ja pääomapakoon. Tilaisuuden avannut ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Kai Mykkänen näki syytä laajentaa julkista maakohtaista raportointia.

Transparency`s Tipping Point -konferenssin avannut Kepan puheenjohtaja Pertti Majanen peräänkuulutti tilaisuuden osanottajilta innovatiivisia ratkaisuja ja konkreettista toimintaa laittoman pääomapaon torjumiseksi. Ministeri Mykkänen kulki samoilla linjoilla ja kehui rohkeiden toimittajien ja kansalaisjärjestöaktiivien esiin nostamien paljastusten olleen pitkälti syy viime vuosien positiiviselle kehitykselle verovälttelyn vähentämiseksi.

”Hyvinvointivaltioita on mahdotonta luoda, elleivät kehitysmaat saa nostettua veroastettaan nykyisestä 13 prosentista vähintään 20-30 prosenttiin”, totesi Mykkänen ja jatkoi, ”mikäli emme puutu verovälttelyyn, olemme todella menettäneet mahdollisuuden ratkaista vuosisatamme kehityskysymykset”.

Keskustelussa nostettiin esille, kuinka joka kerta, kun Googlea tai muita suuryrityksiä syytetään verovälttelystä, yritykset vetoavat siihen, että ne ovat noudattaneet lakia. Ongelma onkin itse lainsäädännössä. Verovälttelystä on tehtävä laitonta, sillä paremmat lait parantavat myös verokertymää, kuului useasta puheenvuorosta.

”Aggressiivinen verosuunnittelu vie niin kehitysmailta kuin Suomeltakin mahdollisuuksia kehittää koulutusta ja terveydenhoitoa. Tarvitaan lisää avoimuutta, valmiutta tiiviimpään kansainväliseen yhteistyöhön ja tehokkaampia lakeja”, kommentoi Kepan vero- ja yritysvastuuasiantuntija Lyydia Kilpi konferenssin tunnelmia.

Kehitysrahoituslaitosten kuten Finnfundin tulisi Mykkäsen mukaan johtaa esimerkillään. Tähän kuuluu hänen mukaansa sen varmistaminen, että yritykset, joihin kehitysrahoituslaitokset sijoittavat, maksavat veronsa reilusti. Mykkänen totesi myös puheenvuorossaan, että matalan tulotason mailla tulisi olla tasa-arvoinen asema kansainvälisessä veroyhteistyössä ja että maakohtaisen raportoinnin tulee koskea kaikkia maita.

Kepan ja maailman johtavan laittoman pääomapaon vastaisen verkoston Financial Transparency Coalitionin yhteistyössä järjestämä Transparency´s Tipping Point – konferenssi jatkuu vielä huomisen Marina Congress Centerissä Helsingissä. Kokoukseen osallistuu noin kaksisataa asiantuntijaa yli viidestäkymmenestä maasta.

Lisätietoja:

Konferenssin kotisivut: https://financialtransparency.org/conferences/tipping-point/

Lyydia Kilpi, asiantuntija, Kepa ry lyydia.kilpi@kepa.fi p. 050 317 6738

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Anna-Stiina Lundqvist
Viestinnän asiantuntija
Tel +358 50 317 6704
anna-stiina.lundqvist@kepa.fi
skype: kepa_anna-stiina_lundqvist
twitter: ASLundqvist

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Kepa ry
Kepa ry
Elimäenkatu 25–27 (5. krs)
00510 Helsinki

+358 9 584 233http://www.kepa.fi

Kepa on yli 300 kansalaisjärjestön kattojärjestö ja globaalien kehityskysymysten asiantuntijajärjestö. Kepa innostaa suomalaisia toimimaan oikeudenmukaisemman maailman puolesta.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kepa ry

EMBARGO 1.11. klo 9.00. Kehityspolitiikan tulosraportti: Järjestöjen kehitysyhteistyö on tuloksellista, erityiskiitosta saa työ hauraissa maissa1.11.2018 09:00:00 EET | Tiedote

Tänään julkaistu Kehityspolitiikan tulosraportti osoittaa, kuinka Suomen kehitysyhteistyöllä on saatu aikaan tuloksia köyhyyden ja eriarvoisuuden vähentämiseksi. Yhä useampi kehittyvissä maissa asuva saa puhdasta vettä, yhä useampi nainen saa mahdollisuuden ehkäisyyn ja yhä useampi lapsi pääsee yläkouluun. Järjestöjen työ tavoittaa erityisesti vaikeimmissa olosuhteissa eläviä ihmisiä.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye