SDP EDUSKUNTA

Ministeri Skinnari: Rauman telakan lauttatilaus on osoitus Suomen meriteollisuuden kilpailukyvystä

Jaa
Kehitysyhteistyö- ja ulkomaankauppaministeri Ville Skinnarin mukaan laivanrakennusyhtiö Rauma Marine Constructionsin (RMC) saama kahden matkustaja-autolautan tilaus Tasmaniaan edustaa kansainvälisten markkinoiden luottamusta suomalaiseen telakkateollisuuteen. Tilauksen työllisyysvaikutus on noin 3 500 henkilötyövuotta ja sen vaikutus Suomen tavaravientiin on positiivinen.

- RMC:n saama tilaus on osoitus suomalaisen meriteollisuuden kilpailukyvystä ja elinvoimasta. Vaikka Aasian halpatelakoiden markkinavaltaus on näkynyt viime vuosina myös Suomen tilauskannassa, meitä arvostetaan edelleen erityisesti risteilijöiden, jäänmurtajien ja matkustaja-alusten rakennuksen sekä arktisen meriliikenteen johtavana asiantuntijamaana. Hallitus on mukana tukemassa meriteollisuuden vahvistumista, Skinnari kommentoi.

Skinnari peräänkuuluttaa rohkeaa vientistrategiaa kasvavien vihreiden investointien sekä liikenteen markkinoilla.

- Vihreiden ratkaisujen kysyntä maailmalla kiihtyy, ja Suomella on kaikki edellytykset kivuta johtavaksi toimijaksi kestävän liikenteen, ICT- ja energiateknologian sekä kiertotalouden aloilla. Tavoite ei saa olla yhtään sen pienempi, kuin että Suomi tulee olemaan maailman kilpailukykyisin toimintaympäristö hiilineutraalisuuteen tähtäävälle teollisuudelle, Skinnari linjaa.

Skinnarin mukaan suomalaisen vientiteollisuuden valtteja ovat esimerkiksi työvoiman korkea koulutustaso sekä yhteiskunnan vakaus ja ennakoitavuus.

- Valtion pitää nyt tarkastella yhdessä elinkeinoelämän, korkeakoulujen ja muiden toimijoiden kanssa niitä toimia, joilla saadaan uudistettua maamme elinkeinorakennetta, nostettua vientiteollisuuden jalostusastetta sekä tuettua yritysten kansainvälistymistä, Skinnari painottaa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Ville SkinnariKehitysyhteistyö- ja ulkomaankauppaministeri

Yhteydenotot: erityisavustaja Tiina Vainio, p. 050 524 6559

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

SDP EDUSKUNTA
SDP EDUSKUNTA

00102 Eduskunta

09 4321https://sdp.fi/fi/eduskunta/

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

Hallituksen avovankien kuntouttavaan työtoimintaan kohdistuvat säästöt uhkaavat heikentää Suomen kansallispuistoja28.3.2024 12:00:37 EET | Tiedote

Suomen kansallispuistojen kävijämäärät ovat olleet viime vuodet kasvussa. Leikkaukset avolaitosrahaan heikentäisivät Luontopalvelujen edellytyksiä ylläpitää ja kehittää suomalaisten virkistysmahdollisuuksia luonnossa. Samalla heikentyvät avovankien mahdollisuudet saada työkokemusta. Joukko SDP:n kansanedustajia on tehnyt aiheesta kirjallisen kysymyksen.

SDP:n Eskelinen ihmettelee ministeri Ranteen käsitystä avoimuudesta Länsiradan suhteen27.3.2024 13:43:53 EET | Tiedote

Ministeri Lulu Ranteen (ps) vastaus kansanedustajien jättämään kirjalliseen kysymykseen Länsiradan rakentamisesta ihmetyttää. Ministeri toteaa että hankkeen muutoksista suunnitteluratkaisuihin ja rahoitukseen keskustellaan asianomaisten kesken ja kansanedustajilla on mahdollisuus kysyä asiasta eduskunnan kyselytunnilla. Ministeri lisää, että osakassopimuksessa hankeyhtiöltä edellytetään avointa viestintää.

SDP:n Lauri Lyly: Todellisuus ja laskennalliset toiveet ristiriidassa26.3.2024 14:49:00 EET | Tiedote

Hallituksen tavoite yli 100 000 lisätyöllisestä meni viime kuussa ennätyksellisille pakkaslukemille. Orpon hallitus sai ennätysmäisen korkean työllisyysasteen perinnökseen. Koko ajan mennään vain huonompaan suuntaan. Työnhakijoita oli helmikuussa noin 290 000 ja avoimia työpaikkoja oli noin 66 000. Työttömien työnhakijoiden määrä nousi yli 31 000 henkilöllä vuoden takaisesta. Kokonaisuudessaan lomautettuna on n. 46 000 työllistä. - Viimeksi lauantaina pääministeri Orpo hehkutti valtiovarainministeriön arviota, jonka mukaan hallituksen jo tekemät uudistukset tuovat Suomeen 74 000 työpaikkaa. Todellisuus ei nyt vastaa näitä laskennallisia toiveita, kertoo kansanedustaja ja työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan varapuheenjohtaja Lauri Lyly. - Suunta työpaikoista on aivan eri kuin hallitus puheissaan toiveikkaasti todennut. Nyt pitäisi ensin neuvotellen rauhoittaa työmarkkinat ja hakea sopua niissä pöydissä. Olisi hyvä tietää, minkä hinnan Suomi joutuu maksamaan hallituksen jääräpäisyydestä. T

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye