Suomen Kennelliitto ry

Ministeriön päätös selvittää virallisen koirarekisterin perustamista on tärkeä eläinten hyvinvoinnin edistämiselle

Jaa
Maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä on huomenna vietettävän valtakunnallisen Koiranpäivän alla ottanut kantaa pentutehtailun ja koirien laittoman maahantuonnin kitkemiseen. Ministeriö kertoi tänään teettävänsä syksyyn mennessä selvityksen koirien ja kissojen virallisen rekisterin perustamisesta Suomeen. Suomen Kennelliitto ja lukuisat muut tahot peräänkuuluttivat lausunnoissaan eläinten hyvinvointilain luonnoksesta, että Suomessa tulisi säätää kaikkien koirien pakollisesta tunnistusmerkinnästä ja rekisteröinnistä.
Kuva Aino Pikkusaari
Kuva Aino Pikkusaari

Mahdolliset koirien ja kissojen pakollista tunnistusmerkintää ja rekisteröintiä koskevat säännökset sisällytettäisiin maa- ja metsätalousministeriön tiedotteen mukaan käytännössä eläintunnistusjärjestelmästä annettuun lakiin.

– On todella hienoa, että ministeriössä on reagoitu kentältä tulleisiin viesteihin kaikkien koirien rekisteröinnin ja tunnistusmerkinnän tärkeydestä. Rekisteröinti ja tunnistusmerkintä edistäisivät eläinten hyvinvointia hyvin moninaisesti samalla kun näihin toimintoihin liittyvät kokonaiskustannukset odotettavasti vähenisivät, sanoo Suomen Kennelliiton hallituksen puheenjohtaja Harri Lehkonen.

Tunnistusmerkintä ja rekisteröinti läpivalaisevat koiran alkuperän, minkä vuoksi ne parantaisivat olennaisesti mahdollisuuksia suitsia pentutehtailua ja koirien laitonta maahantuontia. Tunnistusmerkinnän ja rekisteröinnin avulla kadonneet lemmikit palautuisivat nopeammin omistajilleen,  eläintenpitokiellon valvominen tehostuisi ja tarttuvien tautien leviämisen ehkäisy helpottuisi. Lisäksi uuteen lakiin esitetty eläinten hallitsemattoman lisääntymisen valvonta on hankalaa ellei mahdotonta, jos koirat eivät ole yksilöllisesti tunnistettavissa. Suomessa olisi jo nyt mahdollista siruttaa kaikki koirat maakoodillisella mikrosirulla.

Suomen Kennelliitto rekisteröi vuosittain lähes 50 000 koiraa, jotka on kaikki tunnistusmerkitty. Kaikista Suomen koirista tunnistusmerkinnän ulkopuolelle jää arviolta noin 20–25 prosenttia. Kennelliitolla on valmiudet kerätä myös näiden koirien tunnistus- ja omistajatiedot nykyaikaisilla verkko- tai mobiilisovelluksilla. Koiran omistaja tunnistautuu rekisteröintijärjestelmiin pankkitunnuksilla. Tietojen kerääminen ja niiden siirtäminen viranomaisrekistereihin on näin ollen kustannustehokasta, turvallista ja vaivatonta.

Ministeriön tiedotteessa huomioidaan myös luvattomien tuontikoirien terveysriskit. Maa- ja metsätalousministeriö on mukana rahoittamassa tutkimushanketta, jossa selvitetään maahantuotujen koirien terveydentilaa ihmiselle mahdollisesti riskiä aiheuttavien tekijöiden osalta.

– Mahdollisia uhkia olisivat raivotaudin ja myyräekinokokkiloisen maahamme leviämisen lisäksi antibiooteille vastustuskykyisten superbakteerien yleistyminen. Tulosten perusteella voidaan antaa myös kattavampia suosituksia tuontikoirille aiheellisista terveystutkimuksista ja rokotuksista, jotta eläinten tuonti ei aiheuttaisi vaaraa eläinten ja ihmisten terveydelle, ministeriön tiedotteessa todetaan.

– Pidämme myös tätä hanketta tarpeellisena. Mitä enemmän tietoa riskeistä on, sitä paremmin niihin voidaan varautua. Koiraa ei koskaan pitäisi ostaa verkon kautta epämääräiseltä toimijalta, sillä sen Suomeen tuloon voi liittyä monenlaisia riskejä, Lehkonen kommentoi.

Koiran hankintaa suunnittelevan kannattaa tutustua Kennelliiton Hankikoira.fi-palveluun, josta saa hyödyllisiä vinkkejä koiran vastuulliseen hankintaan. Koiran kanssa matkustavien kannattaa tarkistaa koirien maahantulosäännökset Eviran sivuilta.

Yhteyshenkilöt

Harri Lehkonen
hallituksen puheenjohtaja, Suomen Kennelliitto ry
puh. 050 329 2188
harri.lehkonen@kennelliitto.fi


Liisa Suoninen
viestintäpäällikkö, Suomen Kennelliitto ry
050 320 3897
liisa.suoninen@kennelliitto.fi

Kuvat

Kuva Aino Pikkusaari
Kuva Aino Pikkusaari
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Suomen Kennelliitto ry
Suomen Kennelliitto ry
Kamreerintie
02770 Espoo

09 887 300http://www.kennelliitto.fi

Suomen Kennelliitto – Finska Kennelklubben ry on Pohjoismaiden vanhin valtakunnallinen koira-alan asiantuntijajärjestö sekä koirien kasvattajien, omistajien ja harrastajien edunvalvoja. Meillä on noin 146 000 henkilöjäsentä sekä noin 2000 jäsenyhdistystä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Kennelliitto ry

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye