Työeläkeyhtiö Elo

Minna Helle ja Esa Neuvonen Elon hallitukseen vuoden alusta

Jaa

Elon hallintoneuvosto teki 20.11.2018 kokouksessaan henkilövalintoja yhtiön hallintoelimiin.

Hallituksen varsinaiseksi jäseneksi Eeva-Liisa Inkeroisen tilalle 1.1.2019 alkaen valittiin Teknologiateollisuus ry:n työmarkkinajohtaja Minna Helle.

Hallituksen varajäseneksi Daniela Yrjö-Koskisen tilalle 1.1.2019 alkaen valittiin YIT Oyj:n toimitiloista ja kiinteistöistä vastaava liiketoiminta-aluejohtaja Esa Neuvonen. Molempien kausi kestää 31.12.2019 asti.

”Kiitän koko hallintoneuvoston puolesta Eeva-Liisa Inkeroista hänen noin kahden vuosikymmenen panostuksestaan Elon ja sen edeltäjäyhtiön hallituksissa”, sanoo Elon hallintoneuvoston puheenjohtaja Klaus Saarikallio. ”Tuona aikana hän on antanut Elolle korvaamatonta näkemystä, jonka ansiosta yhtiö on voinut kasvaa ja kehittyä. Nyt valittujen uusien jäsenten aiempi kokemus ja osaaminen tukevat hallituksen monimuotoisuutta.”

”Odotan todella innostuneena Elon hallitustyöskentelyä. Työeläketurvan vastuullinen hoitaminen on keskeinen osa suomalaista sosiaaliturvaa. Aion paneutua tulevaan tehtävääni huolella”, Minna Helle toteaa.

”Olen erittäin innostunut mahdollisuudesta osallistua Elon hallitustyöskentelyyn ja olla osana Elon edistyksellistä tiimiä. 5-vuotias Elo on merkittävä toimija Suomessa. Vastaahan se yli 500 000 työntekijän ja yrittäjän tulevista eläkkeistä”, sanoo Esa Neuvonen.

Elon hallitus valitsee keskuudestaan uuden puheenjohtajan tammikuussa.

Hallintoneuvoston puheenjohtajistoon muutoksia

Hallintoneuvoston puheenjohtajaksi kalenterivuodeksi 2019 valittiin Klaus Saarikallio. Hallintoneuvoston ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi valittiin Pekka Kampman ja toiseksi varapuheenjohtajaksi Ilkka Brotherus.

Klaus Saarikallio valittiin hallintoneuvoston vaalivaliokunnan puheenjohtajaksi ja Jaana Ylitalo varapuheenjohtajaksi. Pekka Kampman valittiin vaalivaliokunnan uudeksi jäseneksi.

Lisätietoja:

Harri Christensen, lakiasiainjohtaja, puh. 040 518 7284

Kristiina Nieminen, viestinnän suunnittelupäällikkö, puh. 040 586 8778

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Viestintäpäällikkö Hanna Saira
puh. 020 703 5671

Tietoja julkaisijasta

Työeläkeyhtiö Elo
Työeläkeyhtiö Elo
Revontulentie 7
02100 ESPOO

020 703 50http://www.elo.fi

Olemme Elo, suuri suomalainen työeläkevakuuttaja. Huolehdimme, että asiakkaamme saavat ansaitsemansa eläkkeet. Autamme asiakasyrityksiämme menestymään ja vastaamaan muuttuvan työelämän haasteisiin. Hoidamme asiakkaidemme eläkevaroja tuottavasti, turvaavasti ja vastuullisesti. Sijoitusvarat on hyvin hajautettu kansainvälisesti ja eri omaisuusluokkiin. Ne turvaavat eläkkeet ja luovat pohjaa kestäville tuotoille vuosikymmeniksi eteenpäin.

Suomalaisista yrityksistä lähes joka kolmas ja yrittäjistä noin 40 prosenttia on valinnut Elon työeläkekumppanikseen. Vastaamme noin puolen miljoonan työntekijän ja yrittäjän tulevista eläkkeistä, huolehdimme noin 250 000 eläkkeensaajasta ja noin 30 miljardin euron sijoitusomaisuudesta.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Työeläkeyhtiö Elo

Elos resultat 2023: placeringsintäkterna uppgick till 6 procent och kostnadseffektiviteten var utmärkt16.2.2024 08:40:39 EET | Tiedote

Placeringarnas marknadsvärde översteg 30 miljarder euro. Nettointäkterna av placeringsverksamheten var 6,0 (-3,7) procent, avkastningen för det fjärde kvartalet var 3,3 (1,3) procent. Solvensnivån var 121,3 (121,4) procent och solvensställningen var oförändrad (1,5). Premieinkomsten uppgick till 4,4 (4,3) miljarder euro. Pensioner och andra ersättningar utbetalades till ett något större belopp på 4,5 (4,1) miljarder euro. Kostnadseffektiviteten förbättrades ytterligare och de driftskostnader som täcks med omkostnadsdelen var på rekordlåg nivå på 74,2 (81,6) miljoner euro. Siffrorna är oreviderade och jämförelsesiffrorna inom parentes är siffror per 31.12.2022.

Elon tulos 2023: Sijoitustoiminnan tuotto nousi 6 prosenttiin ja kustannustehokkuus ennätyksellistä16.2.2024 08:30:00 EET | Tiedote

Sijoitusten markkina-arvo ylitti 30 miljardia euroa. Sijoitustoiminnan nettotuotto oli 6,0 (-3,7) prosenttia, neljännen kvartaalin tuotto oli 3,3 (1,3) prosenttia. Vakavaraisuusaste oli 121,3 (121,4) prosenttia ja vakavaraisuusasema säilyi samalla tasolla (1,5). Vakuutusmaksutulo oli 4,4 (4,3) miljardia euroa. Eläkkeitä ja muita korvauksia maksettiin hieman enemmän 4,5 (4,1) miljardilla eurolla. Kustannustehokkuus parani edelleen ja hoitokustannusosalla kustannettavat liikekulut olivat ennätyksellisen alhaisella tasolla 74,2 (81,6) miljoonaa euroa. Luvut ovat tilintarkastamattomia ja suluissa olevat vertailuluvut ovat 31.12.2022 lukuja.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye