Minna Karhunen: Hallitustunnustelijan kysymykset tunnistavat kuntakentän haasteet

– Hallitustunnustelijan kysymyksissä etsitään yhteisiä keinoja keventää julkisen sektorin normeista ja byrokratiasta aiheutuvia kustannuksia ja hallinnollista taakkaa. Kuntien ja kaupunkien toimintavapauden laajentaminen, normien purku ja erilaisten lakikokeilujen mahdollistaminen ovat Kuntaliiton, kuntien ja kaupunkien tärkeimpiä hallitusohjelmatavoitteita, Kuntaliiton toimitusjohtaja Minna Karhunen toteaa.
– Kuntakenttä on suurten haasteiden edessä. Suomi tarvitsee seuraavalla hallituskaudella kuntapolitiikkaa, joka perustuu kuntien ja valtion väliseen luottamukseen ja avoimeen vuoropuheluun.
– Kuntien toimintaa ei tule rajoittaa liian yksityiskohtaisten säädösten kautta, vaan valtion tulee keskittyä ennen kaikkea tavoitteilla ohjaamiseen ja toiminnan tulosten arvioimiseen, Karhunen sanoo.
Hänen mukaansa tähän suuntaan tapahtunutta oivallusta kuvaa hyvin esimerkiksi kysymys oppimistulosten parantamisesta varhaiskasvatuksessa ja perusopetuksessa.
Minna Karhunen arvioi, että hallitustunnustelijan kysymykset kohdentuvat kuntakentän tulevaisuuden kannalta oleellisiin kokonaisuuksiin. Tuleva hallitus näyttää etsivän keinoja esimerkiksi kaupunkien ja kuntien elinvoiman ja investointikyvyn turvaamiseksi.
Muita kuntakentälle tärkeitä kysymyksiä hallitustunnustelija Orpon paketissa ovat mm. työvoimapulaan vastaaminen ja kansainvälisen rekrytoinnin lisääminen.
– Kunnille on turvattava edellytykset rahoittaa niille säädetyt palvelut ja velvoitteet, kuten hyvinvointi- ja koulutuspalvelut. Valtion osuus kuntien lakisääteisten tehtävien rahoituksesta on pienentynyt 2000-luvulla. Jokaisen kunnan tulee pystyä järjestämään peruspalvelut laadukkaasti kohtuullisella vero- ja maksurasitteella.
Lisätietoja:
Toimitusjohtaja Minna Karhunen, p. 050 380 5907
Yhteyshenkilöt
Hanna Kaukopuro-KlemettiViestintäpäällikkö
Puh:+358 50 597 4918hanna.kaukopuro-klemetti@kuntaliitto.fiKuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Kuntatalo / Toinen linja 14
00530 HELSINKI
09 7711http://www.kuntaliitto.fi
Kunnat luovat perustan asukkaiden hyvälle elämälle. Kuntaliitto tekee työtä, jotta kunnat onnistuvat tehtävässään.
Suomen Kuntaliitto on kaikkien maamme kuntien ja kaupunkien kaksikielinen etujärjestö, kunnallisten palvelujen asiantuntija ja kehittäjä. Kuntaliitto.fi on kuntatiedon keskus internetissä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Kuntaliitto / Finlands Kommunförbund
Borgå är Årets klimatkommun 202331.5.2023 15:00:00 EEST | Tiedote
Borgå stad förärades titeln Årets klimatkommun vid Kommunernas klimatkonferens i Tammerfors 31.5.2023. NTM-centralen i Norra Savolax får ett hedersomnämnande för samarbetet för ett kolneutralt Norra-Savolax. Kommunförbundet delar ut priset Årets klimatkommun vartannat år.
Vuoden ilmastokunta 2023 on Porvoo31.5.2023 15:00:00 EEST | Tiedote
Porvoon kaupunki palkittiin Vuoden ilmastokuntana Kuntien ilmastokonferenssissa Tampereella 31.5.2023. Kunniamaininnan pokkasi Pohjois-Savon ELY-keskuksen Hiilineutraali Pohjois-Savo -työ. Kuntaliitto myöntää Vuoden ilmastokunta -palkinnon joka toinen vuosi.
Yhdeksän kymmenestä kuntajohtajasta torppaisi uudet palvelurakenneuudistukset alkavalla hallituskaudella24.5.2023 11:17:59 EEST | Tiedote
Valtaosa kuntapäättäjistä ja peräti yhdeksän kymmenestä kuntajohtajasta toivoo kunnille alkavalle hallituskaudelle työrauhaa ilman uusia palvelurakenneuudistuksia. Tulos käy ilmi Kuntaliiton Kuntapulssi-kyselystä, johon vastasi yhteensä 310 kuntajohtajaa tai muuta johtavaa viranhaltijaa sekä kunnanhallituksen tai -valtuuston puheenjohtajaa.
Jarkko Ambrusin ny chefredaktör för Kuntalehti3.5.2023 11:12:31 EEST | Tiedote
Till ny chefredaktör för Kuntalehti och verkställande direktör för KL-Kustannus Oy har valts Jarkko Ambrusin. Ambrusin, 41, är för närvarande företagare inom kommunikation. Han tillträder som chefredaktör för Kuntalehti i början av juli.
Kuntalehden uudeksi päätoimittajaksi on valittu Jarkko Ambrusin3.5.2023 09:39:59 EEST | Tiedote
Kuntalehden päätoimittajaksi ja KL-Kustannus Oy:n uudeksi toimitusjohtajaksi on valittu Jarkko Ambrusin. Tällä hetkellä viestintäalan yrittäjänä toimiva Ambrusin, 41, aloittaa Kuntalehden päätoimittajana heinäkuun alussa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme