Suomen Kuntaliitto / Finlands Kommunförbund

Minna Karhunen valittu Kuntaliiton toimitusjohtajaksi

Jaa
Suomen Kuntaliiton toimitusjohtajaksi on valittu Minna Karhunen. Kuntaliiton hallitus teki päätöksen keskiviikkona 21.11.2018. Hallitus äänesti valinnasta.

Hallintotieteen maisteri Minna Karhunen on toiminut Etelä-Suomen aluehallintoviraston ylijohtajana vuoden 2015 alusta alkaen. Aiemmin Karhunen on toiminut muun muassa kansanedustajana, Karkkilan kaupunginjohtajana ja Järvenpään kehitysjohtajana.

- Kuntaliiton hallitus koki Minna Karhusen erityiseksi vahvuudeksi vahvan kuntaosaamisen ja julkishallinnon tuntemuksen, kuvailee Kuntaliiton hallituksen puheenjohtaja Sirpa Paatero.

Nykyinen Kuntaliiton toimitusjohtaja Jari Koskinen jättää tehtävänsä omasta pyynnöstään helmikuun 2019 lopussa.

Seitsemän vuoden määräaika

Kuntaliiton toimitusjohtaja valitaan seitsemän vuoden määräajaksi.

Suomen Kuntaliitto on kaikkien maamme kuntien ja kaupunkien kaksikielinen etujärjestö, kunnallisten palvelujen asiantuntija ja kehittäjä. Mukana toiminnassa ovat myös maakuntaliitot, sairaanhoitopiirit ja muut kuntayhtymät. Kuntien työnantajatehtäviä hoitaa Kuntaliittoon kuuluva KT Kuntatyönantajat.

Lisätietoja:

Kuntaliiton hallituksen puheenjohtaja Sirpa Paatero, p. 050 512 1602

Minna Karhunen p. 029 5016525

Avainsanat

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Suomen Kuntaliitto / Finlands Kommunförbund
Suomen Kuntaliitto / Finlands Kommunförbund
Kuntatalo / Toinen linja 14
00530 HELSINKI

09 7711http://www.kuntaliitto.fi

Suomen Kuntaliitto on kaikkien maamme kuntien ja kaupunkien kaksikielinen etujärjestö, kunnallisten palvelujen asiantuntija ja kehittäjä. Kuntaliitto.fi on kuntatiedon keskus internetissä, johon on koottu keskeiset kunta-alan tiedot ja palvelut. Suomen kunnat ja kaupungit vastaavat noin 2/3 julkisista palveluista.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Kuntaliitto / Finlands Kommunförbund

Selvitys: Joukkoliikennettä kuritettaisiin arvonlisäverokannan korottamisella turhaan - ALV:n nosto vähentää valtion tuloja20.3.2024 09:52:58 EET | Tiedote

Pääministeri Petteri Orpon hallitusohjelmassa on linjattu, että henkilökuljetusten arvonlisäverokantaa nostetaan 4 prosenttiyksikköä nykyisestä 10 %:sta 14 %:iin. Linja-autoliitto, Paikallisliikenneliitto ja Kuntaliitto vetoavat hallitukseen, että joukkoliikenteen arvonlisäverokanta pidettäisiin ennallaan. Jos muutos tehdään, uhkana on, että asiakkaat saavat aiempaa niukempaa palvelua, kun verotus vaikuttaa kaupunkien ja kuntien joukkoliikennekustannuksiin. Linja-autoliiton teettämän selvityksen mukaan veronkorotus ei lisää valtion verokertymää. Arvonlisäverokannan korottaminen siirtyy hintoihin, eli matkustamisesta tulee nykyistä kalliimpaa. Muutos pienentäisi esimerkiksi linja-autoalan tuloja, mikä voi pahimmillaan johtaa palvelutarjonnan karsimiseen. Kaupunkiseutujen joukkoliikenteeseen kohdistuu lisäksi ilmastoperusteisen valtionavustuksen poisto. ALV-korotus tämän ja yleisen kustannustason nousun kanssa lisäisi entisestään toimialan kustannuksia.

Suomalaisista jo 90 % asuu kunnassa, jolla on ilmastotavoite, mutta kuntien luotto ilmastotavoitteiden saavuttamiseen horjuu14.3.2024 08:00:00 EET | Tiedote

Yhä useampi suomalainen asuu kunnassa, joka on sitoutunut ilmastotavoitteisiin. Kuntien suunnitelmallinen ilmastotyö onkin lisääntynyt, selviää tuoreesta Kuntaliiton ilmastokyselystä. Kuntien luotto omiin ja etenkin kansallisiin ilmastotavoitteisiin on sen sijaan heikentynyt. Resurssien ja poliittisen tahtotilan puute ilmoitettiin suurimmiksi haasteiksi ilmastotavoitteiden toteutumiselle kunnassa. Käytännön ilmastotyö keskittyy kunnissa vahvasti ilmastonmuutoksen hillintään. Ilmastonmuutos vaikuttaa jo voimakkaasti kuntien toimintaympäristöön, joten sopeutumistoimia tulisi nopeasti lisätä.

TE-palvelut siirtyvät kunnille - kunnat saavat vahvistuvien peruspalvelujen myötä lisää työkaluja elinvoiman edistämiseen23.2.2024 10:30:00 EET | Tiedote

Julkisten työvoimapalvelujen järjestämisvastuu siirretään vuoden 2025 alussa TE-toimistoilta kunnille. Nykyiset TE-toimistot lakkautetaan. Vuoden vaihteessa reilut 4000 työvoimapalveluiden ammattilaista siirtyy liikkeenluovutuksella valtiolta kuntiin tai kuntayhtymiin. Työvoimapalveluiden järjestämisvastuu muodostaa kunnille samalla myös uuden valtionosuustehtävän.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye