Jyväskylän yliopisto

Missale Aboense on nyt digimuodossa!

Jaa

Suomen ainoan inkunaabelin tarinaan voi tutustua verkkonäyttelyssä

Avoimen tiedon keskus kertoo verkkonäyttelyssään yli 500 vuotta vanhan pergamentin ja ensimmäisen Suomea varten painetun kirjan matkasta Jyväskylän kautta bittiavaruuteen.
Avoimen tiedon keskus kertoo verkkonäyttelyssään yli 500 vuotta vanhan pergamentin ja ensimmäisen Suomea varten painetun kirjan matkasta Jyväskylän kautta bittiavaruuteen.

Jyväskylän yliopiston Avoimen tiedon keskus on digitoinut suurimman aarteensa, Missale Aboensen, ja koonnut Missalen tarinan verkkonäyttelyksi.

Turun hiippakuntaa varten toimitettu, vuonna 1488 painettu messukirja on kirjahistoriallinen merkkiteos. Se on paitsi ensimmäinen Suomea varten painettu kirja ja maamme ainoa inkunaabeli (ennen vuotta 1501 painettu kirja), myös ehkä korkeatasoisin kirjapainotuote, joka maatamme varten on koskaan tehty.

Missale Aboense on yli 500-sivuinen alttarilla pidettäväksi tarkoitettu täys-missale (missale plenum), joka sisältää kaikki messussa tarvittavat osat. Missalen säilyminen tähän päivään asti on pienoinen ihme, sillä 1500-luvun uskonpuhdistuksen jalkoihin jäänyt maamme keskiajan kirkollinen kirjallisuus on suurelta osin hävinnyt.

Missale Aboense, ja etenkin sen pergamentille painettu versio, on ulkoasultaan loistelias. Sen valmistuksessa on käytetty mustaa ja punaista mustetta, minkä jälkeen tekstiin on lisätty käsin sinisiä ja punaisia alkukirjaimia. Koristeellisten alkukirjainten värityksessä on lisäksi käytetty lehtikultaa.

Jyväskylän Missalen kaltaisia pergamentille painettuja irtolehtiversioita on Jyväskylän kappaleen lisäksi säilynyt ainoastaan kaksi. Yksi löytyy Helsingistä Kansalliskirjaston kokoelmista ja toinen Tukholman kuninkaallisesta kirjastosta. Jyväskylän kappaletta säilytetään Kanavuoren Kokoelmakeskuksessa. Missale Aboensea on säilynyt alkuperäisessä sidoksessaan vain yksi kappale, tosin vaillinaisena. Tätä alun perin Halikon seurakunnalle kuulunutta Missalea säilytetään Kööpenhaminan kuninkaallisessa kirjastossa.

Missale Aboense saapui Jyväskylään 1930-luvulla, jolloin Helsingin yliopiston kirjasto lähetti toisen hallussaan olevista pergamenttikappaleista silloisen Kasvatusopillisen korkeakoulun kirjastoon säilytystä varten. Jyväskylän yliopiston kirjaston omaisuudeksi Missale Aboense luovutettiin lahjoituskirjalla vuonna 1974 kirjaston uudisrakennuksen vihkiäisjuhlassa. Missalen tarina digitaaliseen muotoon jatkuikin luontevasti juuri nyt, kun Jyväskylän yliopiston kirjastorakennus on peruskorjauksen myötä astunut uuteen vaiheeseen.

Missalen digitointiprojektiin osallistui neljän hengen työryhmä Avoimen tiedon keskuksesta. Silkkipaperisiin pusseihin säilötyt irralliset pergamenttilehdet ja -vihkot otettiin kääreistään yksi kerrallaan kuvausta varten. Varsinaista sivunumerointia ei Missalen valmistusaikana vielä käytetty, joten haasteena olikin kuvata ja säilyttää sivut oikeassa järjestyksessä.

Varsinainen kuvaus kesti intensiiviset kaksi päivää, minkä jälkeen oli vuorossa suurin työ, eli kuvien käsittely ja numerointi sekä verkkonäyttelyn suunnittelu ja toteutus. Kaiken kaikkiaan Missale-projekti kesti tammikuusta 2022 syyskuun 2022 loppuun.

Missale Aboensen verkkonäyttely julkistettiin Tutkijoiden yössä perjantaina 30.9. Verkkonäyttelyyn voit tutustua osoitteessa missale.jyu.fi

Lisätietoja:

Informaatikko Outi Montonen-Guillou, Avoimen tiedon keskus, +358 50 4701178, outi.m.montonen-guillou@jyu.fi 

Kuvat

Avoimen tiedon keskus kertoo verkkonäyttelyssään yli 500 vuotta vanhan pergamentin ja ensimmäisen Suomea varten painetun kirjan matkasta Jyväskylän kautta bittiavaruuteen.
Avoimen tiedon keskus kertoo verkkonäyttelyssään yli 500 vuotta vanhan pergamentin ja ensimmäisen Suomea varten painetun kirjan matkasta Jyväskylän kautta bittiavaruuteen.
Lataa
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Jyväskylän yliopisto
PL 35
40014 Jyväskylä

http://www.jyu.fi

Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto

Väitös 9.12.2022: Simulaatioiden avulla kohti vihreämpää kemiaa (Korpelin)2.12.2022 09:30:00 EET | Tiedote

Jopa 90 % kemianteollisuuden prosesseista hyödyntää katalyyttejä, joiden avulla tarvittavat reaktiot saadaan tapahtumaan nopeammin, puhtaammin ja energiatehokkaammin. Tyypillinen teollinen katalyytti koostuu oksidipinnalle kiinnittyneistä metallihiukkasista. FM Ville Korpelin tutki väitöskirjassaan metalli-oksidikatalyyttien ominaisuuksia ja sovelluksia laskennallisesti kvanttikemian keinoin.

Kone opetettiin seulomaan röntgenkuvasta varhaista nivelrikkoa ennustava piirre – voi säästää tarpeettomilta tutkimuksilta ja hoidoilta2.12.2022 08:30:38 EET | Tiedote

Jyväskylän yliopiston ja Keski-Suomen Sairaanhoitopiirin tutkijat kehittivät yhteistyössä tekoälypohjaisen neuroverkon tunnistamaan uusi varhaisen polvinivelrikon piirre röntgenkuvista. Tekoäly onnistui tekemään lääkärin kanssa yhteneväisen diagnoosin 87% tapauksissa. Tulos on tärkeä, koska röntgenkuva on varhaisen nivelrikon ensisijainen diagnostiikkamenetelmä polven nivelrikossa. Varhaisen vaiheen diagnoosi voi säästää potilaan tarpeettomilta tutkimuksilta, hoidoilta ja jopa tekonivelleikkaukselta.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme