Danske Bank A/S, Suomen sivuliike

Mitä suomalainen yrittäjä tavoittelee? Miljoonaomaisuus tavoitteena vain pienellä vähemmistöllä

Jaa
Suomalaisista yrittäjistä valtaosa tavoittelee keskimäärästä parempaa elintasoa, mutta isoa omaisuutta vain pieni osa. Yrittäjien taloudellinen mielenrauha on kuitenkin korkeammalla tasolla kuin muilla suomalaisilla.

Suomalaisyrittäjien tavoitteet yritykselleen vaihtelevat suuresti. Vain harva yrittäjistä pyrkii rikastumaan, mutta vaurastumista tavoittelee jo suurempi joukko. Danske Bankin Taloudellinen mielenrauha -kyselytutkimuksen mukaan suomalaisista yrittäjistä miljoonaomaisuutta tavoittelee vain kolme prosenttia. Taloudellista riippumattomuutta tavoittelee 35 prosenttia ja keskimääräistä parempaa elintasoa 22 prosenttia yrittäjistä. 37 prosenttia kertoo tavoitteekseen päivittäisen pärjäämisen.

Danske Bank selvitti suomalaisten mielenrauhaa pohjoismaalaisessa Taloudellinen mielenrauha -tutkimuksessa. Suomessa tutkittiin lisäksi yrittäjien tavoitteita, taloudellista tilannetta ja näkemyksiä omasta taloudestaan.

Tutkimuksen mukaan suomalaiset yrittäjät ovat keskimäärin haluttomia kasvamaan.

”Nuoret yrittäjät vaikuttavat olevan kunnianhimoisempia kuin vanhemmat yrittäjät. Nuorista yrittäjistä taloudellista riippumattomuutta tavoittelee lähes puolet. Kaikista yrittäjistä 26 prosenttia haluaa kasvattaa yritystään, kun nuorilla tämä osuus on 49 prosenttia. Tämä on hieno suunta, että nuoret uskaltavat ajatella isosti”, sanoo Danske Bankin yrityspankin johtaja Matti Vainionpää.

Parempi taloudellinen mielenrauha

Yrittäminen näyttää tuovan riskeistään huolimatta yrittäjälle paremman taloudellisen mielenrauhan kuin muille suomalaisille. Yrittäjistä 52 prosenttia on optimistinen oman taloudellisen tilanteensa suhteen, kun kuluttajilla tämä osuus on 37 prosenttia. Yrittäjillä on myös vahvempi usko tulevaisuuteen: heistä 61 prosenttia uskoo, että heidän taloudellinen tilanteensa on parempi viiden vuoden päästä. Kaikilla suomalaisilla tämä osuus on 52 prosenttia.

”Yrittäminen voi tarjota yksilölle paremman näkymän omaan talouteen ja mahdollisuuden vaikuttaa tuloihin. Optimismi on myös tärkeä osa yrittäjän asennetta”, Vainionpää sanoo.

Talouden elpyminen on näkynyt eri tavalla yrittäjille kuin muille suomalaisille. Puolet suomalaisista yrittäjistä sanoo, että talouden elpyminen on näkynyt positiivisella tavalla yrittäjien taloudessa. Vähintään neljä henkeä työllistävissä yrityksissä tämä osuus on jopa 70 prosenttia. Nousukausi on parantanut yrityksen menestystä 19 prosentilla yrittäjistä, ja taloushuolet ovat yleisesti vähentyneet 16 prosentilla yrittäjistä.

Kaikista suomalaisista 32 prosenttia kertoo huomanneensa nousukauden omassa taloudessaan.

”Talouden suhdanteet näkyvät ensimmäisenä yrittäjien arjessa hyvässä ja pahassa. Nousukausi nostaa kysyntää, mikä tuo tilauksia yrittäjille. Kuluttajien talouteen muutokset näkyvät pidemmällä viiveellä.”

Tietoa tutkimuksesta

  • Suomessa toteutettuun kyselyyn vastasi yhteensä 3035 yli 18-vuotiasta suomalaista. Kyselytutkimuksen otos kerättiin sähköisellä kyselyllä maalis-huhtikuussa 2018. Pohjoismaissa vastaajia oli yhteensä noin 16 000.
  • Suomessa tutkittiin erikseen myös yrittäjien taloudellista mielenrauhaa. Tutkimukseen vastasi 301 yrittäjää.
  • Yrittäjät ovat luottavaisia nykyiseen tilanteeseen: Oman yrityksen menettämisestä ei olla kovin huolissaan, puolet eivät ole lainkaan huolissaan (51 prosenttia).
  • Neljäsosa aloittaisi uuden yrityksen, jos menettäisi nykyisen yrityksensä. Lähes puolet katsoo, ettei asia koske häntä.
  • Valtaosa (61 prosenttia) ei ole suunnitellut luopuvansa yrityksestään lähiaikoina. 15 prosenttia sanoo, että luopumisprosessi on jo käynnissä tai harkinta on vakavaa.
  • 61 prosenttia uskoo taloudellisen tilanteensa olevan tulevaisuudessa yhtä hyvä tai parempi. Nuoret yrittäjät ovat optimisempia kuin vanhemmat. Nuorista yrittäjistä peräti 88 % luottaa siihen, että taloudellinen tilanne on viiden vuoden päästä parempi. Vastaava luku 40-44-vuotialla on 68 prosenttia ja yli 55-vuotiailla 44 prosenttia.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Danske Bankin yrityspankin johtaja Matti Vainionpää, 010 546 5872, matti.vainionpaa@danskebank.fi


Dansken Bankin lehdistöpäällikkö Josi Tikkanen, 050 326 9701, josi.tikkanen@danskebank.fi

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Danske Bank A/S, Suomen sivuliike
Danske Bank A/S, Suomen sivuliike
Televisiokatu 1
00075 DANSKE BANK

010 546 0000https://danskebank.fi

Danske Bank on Suomen kolmanneksi suurin pankki, joka tarjoaa noin miljoonalle suomalaiselle kotitaloudelle, yritykselle ja instituutiolle palveluita laajan asiantuntemuksen sekä innovatiivisten digitaalisten ratkaisujen avulla. Danske Bank A/S, Suomen sivuliike on osa pohjoismaista Danske Bank -konsernia. www.danskebank.fi

Danske Bank on pohjoismainen yleispankki, jolla on vahvat alueelliset juuret ja tiivis yhteys ympäröivään maailmaan. Olemme yli 145 vuoden ajan auttaneet kotitalouksia ja yrityksiä saavuttamaan tavoitteensa. Tarjoamme henkilö-, yritys- ja instituutioasiakkaille pankkipalveluiden lisäksi henki- ja eläkevakuutuksia, varainhoitoa, kiinteistönvälitys- ja leasing-palveluita.

Haluamme tuottaa pitkäaikaista arvoa kaikille sidosryhmillemme - asiakkaillemme, sijoittajille sekä yhteisöille joiden osana toimimme – ja tavoitteemme on tulla tunnetuksi luotetuimpana taloudellisena kumppanina, joka auttaa tekemään taloudellisista päätöksistä ja arjen pankkiasioinnista helppoa.

Danske Bank -konsernin pääkonttori sijaitsee Kööpenhaminassa ja yhtiön osake on listattu Nasdaq Kööpenhaminassa. www.danskebank.com

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Danske Bank A/S, Suomen sivuliike

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye