Assemblin Oy

Mitä teidän energiatehokkuushankkeellenne kuuluu?

Jaa
Kiinteistöjen energiatehokkuutta on kehitetty vuosien varrella monenlaisilla malleilla ja varmasti myös yhtä monenlaisilla lopputuloksilla. Mistä hankkeiden väliset erot johtuvat?
Energiatehokkuushanke on valmistuessaan kesken Kuva: Assemblin
Energiatehokkuushanke on valmistuessaan kesken Kuva: Assemblin

Pikadieetti vai pidempiaikainen elintapamuutos?

Kiinteistöjen energiatehokkuutta on kehitetty vuosien varrella monenlaisilla malleilla ja varmasti myös yhtä monenlaisilla lopputuloksilla. Myös toimenpiteiden vaikutusten eliniästä löytyy parempia ja huonompia onnistumisia, vaikka julkisuudessa ovat tietysti näkyneet enemmän hankkeet, joissa on onnistuttu keskimääräistä paremmin.

Valitettavasti kiinteistöjen omistajakunnasta löytyy myös asiakkaita, joille ensimmäisen hankkeen epäonnistuminen on riittänyt ja luottamus suomalaiseen energiatehokkuusosaamiseen on menetetty pitkäksi aikaa.

Mistä hankkeiden väliset erot johtuvat?

Useimmiten paremmin onnistuneet hankkeet ovat olleet tasapainoinen kokonaisuus kiinteistön energiatehokkuuden parantamistasisäympäristöolosuhteiden kehittämistä ja kiinteistön käyttäjien ja vuokralaisten huomiointia hankkeen sisällössä. Myös hankkeen suunniteltu ja aktiivinen viestintä sekä käyttäjien perehdytys ja opastaminen kuuluvat kiinteästi ammattilaisten toteuttamiin energiatehokkuushankkeisiin.

Energiatehokkuushanke on valmistuessaan kesken

Edellisistä asioista huolimatta tärkein yksittäinen energiatehokkuushankkeista ymmärrettävä asia on se tosiasia, että projektivaiheen valmistuessa hanke on vasta alussa. Tämän jälkeen vasta alkaa hankkeen päävaihe, seurantavaihe, joka vaatii valitulta yhteistyökumppanilta oikeaa ammattitaitoa ja henkilöresursseja sekä myös sitoutumista tilaajaorganisaation puolelta, joka välillä on ollut myös vaarassa unohtua.

Uskallan väittää, että erittäin monen epäonnistumisen taustalta löytyy  hankkeen painopisteen ja seurantavaiheen ymmärtämättömyys sekä toimittaja- että tilaajaorganisaatiossa ilman, että energiatehokkuushanketta olisi ymmärretty vuosi vuodelta kehittyvänä prosessina. Hyvätkin investoinnit jäävät vaikutuksiltaan korkeintaan puolitiehen ilman ammattitaitoista käyttöä ja ylläpitoa.

Miten eteenpäin omien energiatehokkuushankkeiden kanssa?

Jokainen kiinteistö on yksilö ja siksi jokaiselle kiinteistölle tulee yksilöllisten tavoitteiden kautta löytää tilanteeseen sopivin hankesisältö. Koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa kiinteistön kehittämistä. 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Energiatehokkuushanke on valmistuessaan kesken Kuva: Assemblin
Energiatehokkuushanke on valmistuessaan kesken Kuva: Assemblin
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Assemblin Oy
Assemblin Oy
Sentnerikuja 1
00440 Helsinki

+358 20 198 4640http://fi.assemblin.com/

Assemblin on täyden palvelun asennus- ja palvelukumppani, joka toimii Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa. Kehitämme, toteutamme ja ylläpidämme ilmaan, veteen ja energiaan liittyviä järjestelmiä. Visionamme on tarjota älykkäitä ja vastuullisia teknisiä ratkaisuja ja saada siten rakennukset toimimaan ja ihmiset viihtymään. Tukenamme on tiivis paikallinen yhteistyö ja vahva organisaatio. Assemblinin liikevaihto on noin 1,3 MRD euroa, ja palveluksessamme on noin 7 000 henkilöä yli sadalla pohjoismaisella paikkakunnalla. Lue lisää osoitteesta assemblin.fi.

Lue lisää osoitteesta www.assemblin.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Assemblin Oy

Triton luo Pohjois-Euroopan johtavan konsernin teknisissä palveluissa ja asentamisessa yhdistämällä Caverionin ja Assemblinin5.3.2024 09:58:25 EET | Tiedote

Pääomasijoittaja Triton aikoo yhdistää sijoituksiinsa kuuluvat Assemblinin ja Caverionin uudeksi Assemblin Caverion Groupiksi. Uusi konserni yhdistää molempien yhtiöiden vahvuudet ja osaamisen, tarjoten entistä kattavamman palveluvalikoiman ja kestäviä teknisiä ratkaisuja entistä laajemmalle asiakaskunnalle. Yhdistynyt Assemblin Caverion Group toimii kymmenessä maassa ja sen liikevaihto nousee noin 3,8 miljardiin euroon (43,5 miljardiin ruotsin kruunuun). Konsernilla on noin 21 900 ammattilaista, ja Assemblin Caverion Groupista tulee markkinoiden edelläkävijä, joka tarjoaa laajimmat palvelut ja huippuluokan ratkaisut rakennetun ympäristön koko elinkaarelle.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye