EHYT

Mitä tulisi tehdä, jotta suomalaiset voisivat paremmin? TERVEYSEROJEN KAVENTAMISEEN TARVITAAN LAAJA-ALAISEMPAA ENNALTAEHKÄISEVÄÄ YHTEISTYÖTÄ

Jaa

Hyvinvointi- ja terveyspolitiikassa on tilaus laaja-alaiselle ennaltaehkäisevälle yhteistyölle nyt, kun suomalaisten eliniänodote ja syntyvyys ovat alkaneet laskea, sanoo Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry:n toiminnanjohtaja Juha Mikkonen.

Juha Mikkonen, EHYT ry. Kuvaaja Minna Lehtinen
Juha Mikkonen, EHYT ry. Kuvaaja Minna Lehtinen

Julkaistavissa 22.5.2018 klo 15.00                                                                                   

Tutkimusten mukaan terveyteen vaikuttavia taustatekijöitä ovat esimerkiksi elinolot, varhaiskasvatus, tulotaso ja työmarkkina-asema. Ne vaikuttavat kansanterveyteen usein jopa merkittävämmin kuin terveyskäyttäytyminen tai terveyspalvelut.

Mikkosen mielestä markkinaehtoisuuden lisääntyminen terveyspalveluissa ei helpota yhteistyötä terveyden edistämisessä.

− Yhteistyöhön ei nähdä samanlaista tarvetta silloin, kun terveys ymmärretään kapeasti vain terveyspalvelujen järjestämisenä ja ihmisten elintapoja, kuten ruokaa, liikuntaa ja päihteitä, koskevina valintoina.    

Mikkosen mukaan sote-uudistuksessa iso kysymys on se, miten maakunnat pystyvät varmistamaan eri hallinnonalojen ja toimijoiden välisen sujuvan yhteistyön, koska sen ohjaaminen etupäässä sopimuksin ja sanktioin hyödyttää pahimmillaan vain juristeja.

SOSIAALI- JA TERVEYSHAITTOJA ON ALETTU NORMALISOIDA

Mikkonen hallitsee terveyspolitiikan kokonaiskuvan lähes parinkymmenen vuoden kokemuksellaan sosiaali- ja terveyspolitiikasta kotimaassa ja ulkomailla. Viimeksi hän on tutkinut yhteistyön edellytyksiä terveyden edistämisessä väitöskirjassaan, joka tarkastettiin toukokuun alussa Yorkin yliopistossa Torontossa.

Mikkonen oli terveyttä edistäviä hankkeita koordinoidessaan ja arvioidessaan nähnyt yhteistyön vaikeuden käytännössä ja halusi tutkimalla selvittää, miten hallinnonalojen välisiä esteitä voitaisiin ylittää.

Suomesta Mikkonen ottaa esimerkiksi terveys- ja hyvinvointivaikutusten arvioinnin, jota on yritetty tuoda vahvemmin yhteiselle agendalle, mutta joka on törmännyt poliittisen tahdon puutteeseen. Tästä tuore esimerkki on alkoholilain uudistus, jolla helpotettiin juomien saatavuutta, vaikka sen tiedetään olevan tuhoisaa huono-osaisimmille.

Hänestä on huolestuttavaa, että esimerkiksi alkoholipolitiikalla vältettäviä haittoja, kuten alkoholikuolemia, huostaanottoja ja järjestyshäiriöitä, on ruvettu jossain määrin pitämään normaaleina.

Mikkonen sanoo, että sote-uudistuksessa terveyden edistämisen jääminen kunnille voi tarjota hyvän mahdollisuuden syventää ennaltaehkäisevää yhteistyötä.

− Se luo tilaisuuden lähestyä ennaltaehkäisevää työtä uudella tavalla ja miettiä kaiken muun kuin terveyspalvelujen, kuten esimerkiksi pyöräteiden, viheralueiden tai varhaiskasvatuksen, vaikutusta kuntalaisten terveyteen ja hyvinvointiin, hän sanoo.

-------------------

Juha Mikkonen väitteli toukokuun alussa terveyspolitiikan ja -hallinnon tohtoriksi Yorkin yliopistossa Torontossa. Väitöskirjassaan hän tutki, mikä estää ja mahdollistaa hallintorajojen ylittämisen kansalaisten terveyden edistämiseksi tehtävässä yhteistyössä WHO:n Euroopan alueella. Tutkimustulokset ovat sovellettavissa myös kansallisen tason toimintaan.                                                            

Mikkonen kertoo 22.5. klo 15.00−16.00 väitöskirjansa pohjalta hallintorajat ylittävän terveyden edistämisen mahdollisuuksista: Mitä tulisi tehdä, jotta suomalaiset voisivat paremmin? Paikka on SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry:n Jungman-kokoustila Helsingissä, Yliopistonkatu 5, 6.krs.

Kommentaattorina toimii professori, kansanedustaja Pekka Puska (kesk.), joka on toiminut muun muassa THL:n pääjohtajana. Mikkonen on paikalla haastatteluja varten jo klo 14.00 alkaen. Heti luennon jälkeen alkaa EHYTin valtuuston kokous.

-----------------------------

Juha Mikkosella, 37, on monipuolinen työkokemus terveyden edistämisestä tutkijana ja kansalaisjärjestöistä. Hän toimi jo nuorena aktiivisesti opiskelu- ja nuorisojärjestöissä ja oli muun muassa yksi vuonna 2006 kansalaisaktivismina käynnistyneen Arkipäivän kokemuksia köyhyydestä -hankkeen aineiston pääkerääjistä.

Kansainväliseen toimintaan Mikkonen ponnisti Euroopan köyhyyden ja syrjäytymisen vastaisen verkoston (EAPN) kautta. Mikkonen työskenteli opiskelun ja tutkimustyön ohessa kymmenen vuotta Ehkäisevä Päihdetyö EHYT ry:n perustajajärjestössä Elämäntapaliitossa.

Ennen siirtymistään EHYTin toiminnanjohtajaksi viime marraskuussa hän työskenteli koordinaattorina Suomen Mielenterveysseurassa. Sitä ennen Mikkonen toimi muun muassa Maailman terveysjärjestö WHO:n konsulttina ja yliopistotutkijana Kanadassa.

Mikkosen väitöskirja Intersectoral Action for Health: Challenges, Opportunities, and Future Directions in the WHO European Region on saatavissa sähköisesti osoitteessa: https://tinyurl.com/ybfscvbn
Väitöskirjan suomenkielinen tiivistelmä: https://tinyurl.com/yb2onb4o

 

Kuva: Minna Lehtinen

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Toiminnanjohtaja Juha Mikkonen
Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry
p. 050 527 4780
juha.mikkonen@ehyt.fi

Kuvat

Juha Mikkonen, EHYT ry. Kuvaaja Minna Lehtinen
Juha Mikkonen, EHYT ry. Kuvaaja Minna Lehtinen
Lataa

Tietoja julkaisijasta

EHYT
EHYT
Elimäenkatu 27
00510 HELSINKI

ehyt@ehyt.fihttp://www.ehyt.fi

Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry toimii koko maassa ja koko väestön parissa terveiden elämäntapojen edistämiseksi. Työ ulottuu lapsista ja nuorista työ- ja eläkeikäisiin.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista jo ennen kuin ne uutisoidaan? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi yhtä aikaa suomalaisen median kanssa. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta EHYT

Valtakunnallisten kohtaamispaikkapäivien julkilausuma: Lappu luukulle kohtaamispaikoissa? - Kohtaamispaikkojen asema turvattava sote-uudistuksessa27.4.2018 14:40Tiedote

Kohtaamispaikkojen tulevaisuus sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksessa huolestuttaa Tampereelle 26.-27.4. valtakunnallisille kohtaamispaikkapäiville kokoontuneita järjestöjä. Maakunta- ja sote-uudistuksen valmistelusta saatujen tietojen mukaan kohtaamispaikkojen osalta ei ole päätetty, lasken-taanko toiminta jatkossa palvelutuotantoon vai yleishyödylliseen toimintaan.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme