SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry

Miten käy paikallisten sote-järjestöjen? Uudenmaan ja Päijät-Hämeen järjestöt kokoontuvat pohtimaan tulevaisuuttaan Helsinkiin 16.8.

Jaa

Sote-uudistuksen uusi kierros pohjaa edelleen maakuntamalliin. 18 maakunnassa toteutettavat sosiaali- ja terveyspalvelut tarkoittavat monien paikallisten sote-järjestöjen kannalta sitä, että toiminnalle on löydettävä uusia kumppanuuksia ja ehkä myös rahoittajia.

Paikalliset ja alueelliset sote-järjestöt ovat täydentäneet kuntien sote-palveluiden valikoimaa, tarjonneet erityisten kohderyhmien tuntemusta ja vertaistukea. Järjestöjen ja kuntien yhteistyö voi olla pienimuotoista, esimerkiksi että kunta tarjoaa toiminnalle maksuttomat tilat. Pienellä budjetilla toimiville järjestöille kunnan tuki on elintärkeää. Yhteistyö voi tarkoittaa myös yhteistyösopimuksiin perustuvaa sote-palveluiden tilaamista ja ostamista järjestöiltä, esimerkiksi päihdehuollon palveluja.

Tarve järjestöjen toiminnalle on kiistaton. Ketterinä toimijoina järjestöt kehittävät uusia tapoja tukea ihmisiä monenlaisissa elämäntilanteissa, mihin julkinen sektori ei pysty. Järjestöt kulkevat ihmisen rinnalla tarjoten vertaistukea, apua arkeen ja mielekästä tekemistä, mikä auttaa kaikkia pysymään mukana alati muuttuvassa yhteiskunnassa.

”Nyt on tärkeää nähdä sote-uudistuksen tarjoamat mahdollisuudet ja olla aloitteellinen sen toteutuksessa. Hallitusohjelma asettaa tavoitteita, mutta siitä puutuu vielä, miten ratkaisuihin päästään. Siinä sote-järjestöjen kannattaa tavoitella innovaatiojohtajuutta, sillä järjestötoimintaan kuuluu luontaisesti uuden kehittäminen. Järjestöthän ovat olleet Suomessa huikea innovaatiovoima, monet nykyään tavallisilta tuntuvat palvelut ovat Suomessa arkipäivää järjestöjen ansiosta”, sanoo johtaja Anne Knaapi SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry:stä.

Kiertue käy 10 paikkakunnalla

Järjestöjen sote-tulevaisuus -kiertueen järjestää SOSTE ja Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus (STEA) yhteistyössä Järjestö2.0-hankkeiden kanssa elo-syyskuussa. Kiertue käy 10 paikkakunnalla. Tilaisuuksiin on kutsuttu sote-järjestöjen työntekijöitä ja luottamushenkilöitä etsimään yhdessä vastauksia kysymykseen, mikä on järjestöjen asema ja rooli tulevaisuuden sote-huollon toimintaympäristössä.

Kiertue käynnistyy Helsingissä 16.8.2019 kello 9–13 Marina Congress Centerissä, osoitteessa Katajanokan laituri 6, Helsinki. Helsinkiin kokoontuu 100 järjestöihmistä.

Suomessa toimii yhteensä noin 10 000 sote-järjestöä, joista kolmannes Uudellamaalla. Niistä noin 10 % on palveluntuottajajärjestöjä.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Liitteet

Linkit

Tietoja julkaisijasta

SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry
SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry
Yliopistonkatu 5
00100 HELSINKI

http://www.soste.fi

SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry on valtakunnallinen kattojärjestö, joka kokoaa yhteen 250 valtakunnallista sosiaali- ja terveysalan järjestöä ja yli 70 muuta toimijaa. SOSTEn tavoitteena on sosiaalisesti eheä, terve ja aidosti osallistuva yhteiskunta, jossa järjestöillä on vahva rooli. Sosiaali- ja terveysjärjestöissä toimii 1,3 miljoonaa jäsentä, 0,5 miljoonaa vapaaehtoista, 260 000 vertaistukijaa ja 50 000 ammattilaista.

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry

SOSTEn laskelmat: Näin sosiaaliturvan kumuloituvat leikkaukset vaikuttavat käteen jääviin tuloihin – köyhyys lisääntyy18.9.2023 08:18:54 EEST | Tiedote

SOSTEn tuoreet laskelmat osoittavat, että hallituksen suunnittelemat indeksijäädytykset sekä työttömyysturvaan ja asumistukeen kohdistuvat leikkaukset lisäävät köyhyyttä. Pienituloisten määrä tulee kasvamaan vuonna 2024 noin 40 000 henkilöllä. Heistä noin 12 700 on lapsia. Ensisijaisten etuuksien leikkaukset kasvattavat toimeentulotuen saajien määrää noin 47 000 henkilöllä. Toimeentulotuki on kaikkein byrokraattisin etuus ja siihen liittyy suurimmat kannustinloukut.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye