Finanssiala ry

Miten meitä huijataan? – seuraa Luotain-tilaisuutta suorana tänään kello 8:30

Jaa
Toukokuun 27. päivänä Finanssiala ry (FA) järjestää virtuaalisen Luotain-tilaisuuden. Tilaisuus alkaa kello 8.30, ja sen aiheena ovat erilaiset huijaukset ja niiden tunnistaminen. Puhujina ovat Kuluttajaliiton pääsihteeri Juha Beurling-Pomoell, Kyberturvallisuuskeskuksen Juha Tretjakov sekä Finanssialan turvallisuus- ja varautumisjohtaja Niko Saxholm. Lisäksi FA:n toimitusjohtaja Piia-Noora Kauppi esittelee finanssialan tuoretta julistusta, jossa kerrotaan muun muassa kuinka pankit auttavat kotitalous- ja yritysasiakkaitaan koronakriisissä.

​Pankit kertoivat kevään korvalla, että niiden tietoon tulleet huijausyritykset ja -kampanjat vähenivät alkuvuodesta. Ne eivät kuitenkaan ole suinkaan loppuneet – poliisi kertoo, että huijausyrityksiä on korona-aikana ollut runsaasti.

"Koronakriisi aiheuttaa ihmisille taloudellista ahdinkoa, yksinäisyyttä ja ahdistusta, ja ihmiset ovat paljon kotona. On hyvin todennäköistä, että roistot ja huijarit tarttuvat tilaisuuteen ja kriisi tuo vanavedessään erilaisten huijaustyyppien kasvua”, Niko Saxholm pohtii.

Ajantasaista rosvousta

Rikollisetkin elävät ajan hermolla, ja koronavirusta käytetään verukkeena esimerkiksi maksukorttitietojen kalastelussa. Poliisi kertoi alkuviikosta tapauksesta, jossa rikolliset yrittivät huijata 80-vuotiaalta uhrilta rahaa esittämällä koronatarkastajia ja pääsivät siten uhrin kotiin.

Poliisin mukaan huijarit saivat vietyä pankkikortin ja tunnuslukulaitteen, mutta uhrin esimerkillisen toiminnan ansiosta rahat säästyivät. Huijarit myös hyödyntävät ihmisten pelkoa ja huolta kaupittelemalla erilaisia ihmerohtoja ja koronatestejä tai hakemalla rahoitusta tekaistulle rokotehankkeelleen.

"Yhteisessä kriisissä ihmisten solidaarisuus yleensä kasvaa ja puhalletaan yhteen hiileen. Valitettavasti jotkut käyttävät tätäkin häikäilemättä hyväkseen", Saxholm summaa.

Voit osallistua keskusteluun Twitterissä aihetunnisteella #FALuotain. Keskiviikkona 27.5. kello 8:30 alkavaa tilaisuutta voi seurata tästä linkistä.

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Finanssiala ry
Finanssiala ry
Itämerenkatu 11 - 13
00180 HELSINKI

020 793 4240http://www.finanssiala.fi

Finanssiala ry (FA) edustaa Suomessa toimivia pankkeja, henki-, työeläke- ja vahinkovakuutusyhtiöitä, rahasto- ja rahoitusyhtiöitä sekä arvopaperivälittäjiä. Rakennamme jäsenillemme toimintaympäristöä, jossa ne voivat liiketoiminnallaan lisätä suomalaista hyvinvointia.

Finanssiala - Uudistuvan alan ääni

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Finanssiala ry

Fivan päätös pitää asuntolainakatto ennallaan on perusteltu – huhtikuun tiukennusta pankkien lisäpääomavaatimuksiin olisi ollut syytä myöhentää28.3.2024 10:52:25 EET | Tiedote

Finanssiala ry (FA) pitää perusteltuna Finanssivalvonnan (Fiva) päätöstä pitää asuntolainakatto ja pankkien muuttuva lisäpääomavaatimus ennallaan. Asuntolainojen lainakatto eli enimmäisluototussuhde pidetään lakisääteisellä perustasollaan 90 prosentissa muille kuin ensiasunnon ostajille. Ensiasunnon ostajien lainakatto on 95 prosenttia. Pankkien muuttuva lisäpääomavaatimus pysyy 0 prosentissa. FA:n pettymykseksi Fiva ei myöhentänyt kansallisen järjestelmäriskipuskurivaatimuksen voimaantuloa. Vaatimus tulee voimaan 1.4.2024.

Pyörävarkauksien määrä jatkoi laskuaan, korvausmäärät kääntyivät nousuun – erityisesti kalliit sähköpyörät houkuttelevat rosvoja20.3.2024 06:00:00 EET | Tiedote

Varastettujen polkupyörien korvausmäärät kääntyivät nousuun vuonna 2023. Vakuutusyhtiöt korvasivat varastettuja pyöriä 11 miljoonan euron edestä. Sekä poliisin että vakuutusyhtiöiden tietoon tulleet polkupyörävarkauksien lukumäärät jatkoivat laskuaan. Vakuutusyhtiöt korvasivat 13 900 varastettua polkupyörää. Poliisin tietoon pyörävarkauksia tuli 16 800 kappaletta.

FA vahvistaa EU-vaikuttamistaan Brysselissä – Miikkael Azaize uudeksi EU-lobbariksi13.3.2024 11:10:34 EET | Tiedote

Valtaosa finanssialan sääntelystä syntyy EU:ssa, ja Finanssiala ry (FA) vahvistaa edunvalvontaosaamistaan Brysselissä. Finanssiala ry:n EU-asiantuntijana aloittaa huhtikuussa Miikkael Azaize. Azaize työskentelee Brysselissä pohjoismaisten finanssiyhdistysten toimistossa. Ennen FA:ta Azaize on työskennellyt muun muassa Keskustan puoluetoimistossa kansainvälisten asioiden asiantuntijana.

FA: Suomalaiset eivät saa joutua löysän taloudenpidon maksajiksi EU:ssa – kansalaiskyselyn mukaan yhteisvastuuta pitää rajata ja talletussuojavarat suojattava12.3.2024 11:00:00 EET | Tiedote

Finanssiala ry:n tavoitteena on, että Suomi edistää vahvaa ja yhtenäistä EU:ta, mutta huolehtii samalla Suomen ja suomalaisten edusta. FA on julkaissut tavoitteensa tulevalle EU-kaudelle. Finanssialalla on paljon annettavaa Euroopan vakauden ja taloudellisen turvallisuuden edistäjänä sekä vihreän siirtymän ja digitalisaation vauhdittajana. Kansalaiskyselyssä suomalaiset antoivat selvän tukensa FA:n tavoitteille Suomen kansallisten etujen paremmasta huomioimisesta ja taloudellisen yhteisvastuun rajaamisesta. Kansa suhtautui myös epäilevästi suunnitelmaan pankkiunionin yhteisestä talletussuojasta ja EKP:n kaavaileman digieuron tarpeellisuuteen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye