Huoneistokeskus

Miten putkiremontti vaikuttaa asuntojen hintoihin?

Jaa
Putkiremontti herättää asunnon ostoa tai myymistä suunnittelevassa usein epäluulon tunteita mutta suotta. Putkiremontti on kiinteistön peruskorjaus, joka tuo lisämukavuutta asumiseen ja nostaa kiinteistön arvoa.

Eri alueiden välillä on kuitenkin suuria eroja sen suhteen, miten putkiremontti vaikuttaa asuntojen hintoihin.

”Arvostetuilla alueilla putkiremontti nähdään yleensä investointina asunnon arvoon, ja myös putkiremontoivat kohteet kiinnostavat ostajia. Edullisemmilla ja vähemmän halutuilla alueilla putkiremontti nähdään enemmänkin kustannuksena, jota ei saada välttämättä myyntihinnassa takaisin”, Huoneistokeskuksen myyntijohtaja Pipsa Sarin sanoo.

Lähtökohtaisesti lähestyvä remontti laskee asunnon kauppahintaa. Lähestyvä putkiremontti alkaa näkyä kauppahinnassa noin 5-6 vuotta ennen saneerauksen aloitusta. Kaikki asunnonostajat eivät kuitenkaan osaa huomioida lähestyvän putkiremontin kustannusta kauppahinnan päälle.

Jos harkitsee ostavansa asunnon, johon on tulossa piakkoin putkiremontti, kannattaa Sarinin mukaan ottaa selvää muutamasta perusasiasta.

”Selvitä ainakin remontin laajuus, tekotapa, aikataulu, kustannusarvio sekä onko taloyhtiöön tulossa putkiremontin yhteydessä muita remontteja”, Sarin kehottaa.

Mitä asunnon myyjän kannattaa huomioida?

Asiantunteva välittäjä osaa huomioida putkien eliniän hinta-arviota antaessaan sekä tuntee putkiremontin vaikutuksen ko. alueen asuntojen hintoihin.

”Alueet ja taloyhtiöt ovat tässä erilaisia. Joillakin halutuilla alueilla putkiremontin tulo jopa lisää kysyntää ja asunnoista ollaan valmiita maksamaan hyvää hintaa, jotta päästään haluttuun kohteeseen ja remontoimaan sitä omaksi kodiksi putkiremontin yhteydessä”, Sarin sanoo.

Sen sijaan joillakin alueilla remontin kustannuksia ei saa myyntihinnassa takaisin.

”Remontin jälkeen asunnon hinta toki nousee myös vähemmän halutuilla alueilla, mutta hinnannousu ei useinkaan kata remontin kuluja. Toisaalta asunto, jossa putkiremontti on tehty, on ostajan kannalta houkuttelevampi kuin sellainen, johon on tulossa remontti lähivuosina”, Sarin sanoo.

Putkiremontti on myös mahdollisuus

Aina on myös ostajia, jotka haluavat remontoida asunnon täysin omannäköisekseen ja etsivät kohteita, joihin on tulossa remontti myös taloyhtiön puolelta. Tällöin ostajan omat remontit on usein mahdollista tehdä edullisemmin kuin pelkkää huoneistoa remontoitaessa. Esimerkiksi isommat muutostyöt kuten keittiön siirto tai muut vesipisteiden muutostyöt on mahdollista tehdä järkevästi samaan aikaan putkiremontin kanssa.

”Myös ammattimaisesti asuntoja remontoivat ja myyvät sekä osa sijoittajista hyödyntää taloyhtiön putkiremontin tuomia mahdollisuuksia. Asunnon arvoa nostavia remontteja on mahdollista tehdä kustannustehokkaasti putkiremontin yhteydessä”, Sarin sanoo.

Lisätietoa:

Pipsa Sarin
Myyntijohtaja, Huoneistokeskus
Puh. 0500 785 160
pipsa.sarin@huoneistokeskus.fi

Tietoja julkaisijasta

Huoneistokeskus
Huoneistokeskus
Valimotie 9
00380 Helsinki

http://www.huoneistokeskus.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Huoneistokeskus

Marina Salenius nimitetty Huoneistokeskuksen liiketoimintajohtajaksi17.11.2020 13:06:42 EET | Tiedote

KTM, LKV Marina Salenius on nimitetty Huoneistokeskuksen liiketoimintajohtajaksi 1.1.2021 alkaen. Marina Saleniuksella on 16 vuoden kokemus ja menestykäs ura kiinteistönvälityksessä ja hän tuntee alan ja sen toimijat erittäin hyvin. Viimeksi hän on toiminut Kiinteistömaailman varatoimitusjohtajana ja talousjohtajana. Huoneistokeskuksen nykyinen liiketoimintajohtaja Kari Virta jatkaa työtään Huoneistokeskuksen emoyhtiö Realia Groupin toimitusjohtajana.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye