Danske Bank Oyj

MobilePay korvaa keräyslippaan – lahjoituslauantaina 25.11. muistutetaan pienistä avunteoista

Jaa
Yhä useampi maksaa ostoksensa kortilla tai puhelimella ­– samalla käteisen käyttö vähenee entisestään. Ostamisen ja rahansiirron ohella suosiotaan kasvattaa myös rahan lahjoittaminen mobiilisovelluksella perinteisen keräyslippaan tai pankkisiirron sijaan.

Varainhankkijan näkökulmasta mobiilimaksu on tervetullut, lahjoittamisen  helpommaksi tekevä maksutapa. 

- Koska ostoksia tekevä, yhä vähemmän käteistä käyttävä kuluttaja on myös mahdollinen lahjoittaja, mietimme jatkuvasti uusia sähköisiä lahjoitustapoja, kertoo Suomen Punaisen Ristin varainhankinnan suunnittelija Eeva Arrajoki.

Lahjoituslauantai tuo esiin pienten tekojen tärkeyden

25.11. vietetään lahjoituslauantaita. Teemapäivä on suomalaisen äidin aloitteesta syntynyt liike, jolla halutaan muistuttaa siitä, että pienilläkin arkisilla avunteoilla on merkitystä apua tarvitsevalle.

Lahjoituslauantaihin voi osallistua myös MobilePayllä. Suomessa toimivista järjestöistä ja yhteisöistä esimerkiksi Suomen Punainen Risti, Plan Suomi, Sairaalaklovnit, Pelastusarmeija, Sotiemme veteraanit ja Folkhälsan tarjoavat mobiilimaksun yhtenä tapana lahjoittaa avustuskohteisiinsa. 

MobilePay löytyy jo 700 000 suomalaisen puhelimesta. Marraskuussa tehdyn kyselytutkimuksen mukaan 3 prosenttia MobilePay –käyttäjistä käytti sovellusta lahjoittamiseen. MobilePay on toiminut esimerkiksi Suomen Punaisen Ristin Nälkäpäivä-keräyksen kumppanina vuodesta 2014 lähtien. Suomen MobilePay -tiimin vetäjä Noona Puusniekka arvioi mobiililahjoittamisen lisääntyvän jatkossakin.  

- MobilePay on mukana tukemassa hyväntekeväisyyttä tarjoamalla käyttöön mobiilin tavan ottaa maksuja vastaan. Yhä harvempi kantaa mukanaan käteistä, silti moni haluaa osallistua lahjoittamalla. Kiireisessä ajassa helppo ja nopea maksutapa mahdollistaa lahjoitukset ja puhelin on usein jo käden ulottuvilla, kertoo Puusniekka.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Noona Puusniekka, Suomen MobilePay-tiimin vetäjä
Puhelin: +358 40 777 1500
Sähköposti: noona.puusniekka@mobilepay.fi

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Danske Bank Oyj
Danske Bank Oyj
Televisiokatu 1, PL 1275
00075 DANSKE BANK

https://www.danskebank.fi/

MobilePay

MobilePay on Suomen johtava mobiilimaksamisen ratkaisu, joka löytyy jo 650 000 suomalaisen puhelimesta. MobilePay toimii niin kuluttajien välisissä rahasiirroissa kuin myymälöissä, ravintoloissa, verkkokaupoissa ja mobiilisovelluksissakin. MobilePayllä maksujen hyväksyminen onnistuu omalta puhelimelta jo yli 10 000 verkkokaupassa ja yli 2000 kivijalkatoimipisteessä. MobilePaytä voivat käyttää kaikkien pankkien asiakkaat.

 

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Danske Bank Oyj

Sijoittajan personal trainer hyppäsi mobiiliin16.1.2018 15:00:00 EET | Tiedote

Sijoittajat ovat jo pitkään käyneet kauppaa mobiililaitteillaan, ja varainhoitoakin on automatisoitu. Kuitenkaan ratkaisuja, jotka tarjoaisivat sijoittajalle aidosti digitaalisesti neuvoja omien sijoituspäätösten tekemiseen, ei ole ollut. Danske Bank tuo nyt sijoitusneuvojan suomalaisten älypuhelimiin. Sijoittaja saa reaaliaikaisesti ja omaan sijoitusprofiiliinsa perustuen neuvoja, kun tapahtuu hänen salkkuunsa vaikuttavia muutoksia.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye