PKY Travel Oy

Moda Pajakan yrittäjä Elina Sivonen: Kuin kotiin tulisi!

Jaa

Kainuulainen perheyritys, jolla on viisi Moda-liikettä käyttää PKY Travelin majoitusta, koska se on laadukasta ja edullista. Myös henkilökunta pääsee hyödyntämään jäsenyysetua vapaa-aikanaan. "On tärkeää olla mieleinen tukikohta Helsingissä, jotta bisnes rullaa", sanoo Elina Sivonen.

Kainuulainen Sivosen yrittäjäperhe käy ahkerasti pääkaupunkiseudulla tekemässä ostoja neljään Moda-vaateliikkeeseensä sekä Jimm&Jill Kajaanin myymälään. 

- Noin kaksi viikkoa kuukaudesta olemme pääkaupunkiseudulla eri kokoonpanoilla, sanoo yrittäjä Elina Sivonen. 
Hän on pitkänlinjan yrittäjä miehensä kanssa. Elina tuli miniänä 1985 mukaan 1959 perustettuun perheyrityksen, jonka oli perustanut hänen miehensä vanhemmat.

Sivosten aikuiset lapset Anssi ja Jaana ovat myös mukana perheyrityksen toiminnassa. Nyt mukana ostoilla Helsingissä on Anssi-pojan vaimo Sanna Sivonen, yhdessä anoppinsa Elina Sivosen kanssa. Mukana on myös talossa pitkää työskennellyt Niina Keränen.

Kainuun modalaiset ovat ostomatkalla kolmeen naiseen. Tosin tilanne muuttuu jo seuraavana päivä, jolloin yksi kotiutuu ja toinen tulee tilalle. 
– Se on varsin tyypillinen tilanne, jos ostoilla ollaan viikko, että kokoonpano vaihtuu, sanoo Elina Sivonen.

Kuin kotiin tulisi

– Tuntuu aivan kuin kotiin tulisi tänne Helsingin Lönnrotinkadulle. Hotellielämä ei houkuta. Haluamme aina saman huoneiston, koska se on hyväksi koettu ja tuttu, sanoo Elina.
75 neliön jugendtalon kaksio on tilava, jonne neljäkin mahtuu mainiosti. Se on hiljainen ja sijaitsee hyvässä kaupunginosassa.

Hän jatkaa, että on tärkeää olla mieleinen tukikohta ostojen ajan, jotta bisnes rullaa. 
– Ihanaa, kun saamme levittää tänne kaikki paperimme. Saatetaan vielä yhdentoista aikaan illalla pohtia työasioita. Ei tulisi näitä asioita tehtyä näin luovasti ja mukavasti hotellin sängyn laidalla. Tämä huoneisto on ollut meille todella hyvä ja inspiroiva. Mahtavaa, että saadaan olla täällä. Yleensä varataan sama huoneisto, joskus otetaan tuo isompi seinän takaa. Se on 120 neliön huoneisto kahdella makuuhuoneella, selvittää Elina.

Yhteistä kaikille PKY Travelin huoneistoille on, että ne ovat laadukkaita ja hyvällä maulla neutraalisti sisustettuja. 

 – Monesti jäädään viettämään työviikon päätteeksi kaupunkiviikonloppua, jolloin lapsia on viety linnanmäelle ja harrastettu kulttuuria. Miehetkin pääset sitten mukaan, nauravat naiset. 

Todella edullista

Hymy ei hyydy, vaikka seuraavaksi puhutaan rahasta. Onko luksushuoneiston vuokra arvokasta viikoksi?
– Ei tosiaankaan. Hinnat ovat todella edullisia. Kolme yötä kolmelta maksoi 350 euroa ja viikko on vain 550 euroa, selvittää Sanna Sivonen.

– Jos olemme pikavisiitillä PK-seudulla saatamme olla lentokentän tai keskustan Clariotissa. Sieltäkin saamme huoneen erikoishinnalla, aina edullisemmin kuin jos tilaisimme itse ilman PKY:tä, tietää Sanna.

Hän lisää, että nyt varsinkin Helsingin hotellien hinnat ovat huikeita Suomen EU-puheenjohtajuuskaudella.

– Sekin on tärkeää, että voi luottaa huoneiston olevan siisti. Kivaa, kun ihminen on vastassa avaimineen. Kaikki on hoitunut mutkattomasti ja mukavasti. Jos tulee joku tenkkaapoo, niin aina on saanut palvelualttiin ihmisen kiinni PKY:stä. Yleensä hoidamme kaikki varaukset netin kautta, sanovat Sanna ja Elina.

Rahanarvoisia etuja

Kainuun modalaiset matkustavat paljon. He hyödyntävät PKY Travelin jäsenyyttä myös lomareissuilla. Jäsenyys on hankittu yritykselle, jolloin eduista nauttivat yrittäjät sekä koko henkilökunta. 

– Olimme Thaimaassa. Bongasimme itse mieleisen villan, sitten selvitimme onko se mahdollista saada PKY:n kautta. Onnistuihan se. Saimme alennusta noin 600 euroa, sanoo Sanna.

– Odotetaan mielenkiinnolla millaisia uusia kohteita tulee, koska reissataan varsin paljon niin työssä kuin vapaa-aikanakin, huudahtaa koko porukka.

We care

Sivosen perheyrityksen Moda-liikkeet sijaitsevat Kainuussa, Sotkamossa, Kajaanissa ja Kuhmossa ja Suomussalmella. Kullakin liikkeellä on oma linjansa, joten ostotkin ovat haastavampia.

– Puemme niin naiset, miehet kuin lapsetkin - siis vauvasta vaariin. Haluamme olla koko perheen vaatettaja. Puetaan elämän kaikkiin tilanteisiin arkeen, juhlaan, suruun ja iloon, selvittää Elina.

Hän muistaa mainita, että Moda-ketjun myymälät kuuluvat Texmoda Fashion Group -osuuskuntaan, jonka omistavat kauppiaat. Sillä on omat eettiset ohjeet. Kaupan ketjun jokainen linkki sitoutuu kestävän kehityksen mukaiseen liiketoimintaan. 

– Meille on tärkeää ekologisuus ja kierrätys, joka on päivän sana. We care -ajatus on vallalla. Täytyy tietää vaatteen alkuperä, mistä sen on tullut, miten ja kuka sen on tehnyt, summaa Elina. 

Hän jatkaa, että PKY-jäsenyys on tyylikäs tapa panostaa hekilökunnan hyvinvointiin, sillä me välitämme. Jäsenyys on myös mainion palkitsemisjärjestelmä sekä hyvä sitouttamiskeino. 

Sivosen perheyritys on erityisen onnellisessa asemassa muihin kivijalkayrityksiin nähden.
– Meillä on jatkaja liiketoiminnallemme seuraavassa sukupolvessa, siksikin panostamme hyvään työilmapiiriin. Uskomme palvelevaan myyntiin. Kivijalkamyymälä on lähikauppa. Emme pidä nettimyyntiä uhkana, hän kertoo.

Pajuniemen kartano

Niina Keränen on työskennellyt perheyrityksessä 18 vuotta ollen monissa eri liikkeissä. Nyt hänen asemapaikkansa on Kajaanin Moda Pajakassa. Hän on yksi ostotiimin jäsen.

– Kun nelikymppiset lähestyivät kuulin Sannalta ja Anssilta, että minulla on mahdollista hyödyntää myös PKY Travelin etuja. Päädyin järjestämään Pajuniemen Kartanoon ikimuistoiset nelikymppiset. Juhlimme koko pitkän illan aamuun asti. Saimme jäädä yöksi, eikä seuraavana aamuna tarvinnut siivota. Yöpyjiä olisi mahtunut 20.

– Juhlat onnistuivat mainiosti ja Pajuniemen Kartano on todella luksuspaikka luonnonkauniissa paikassa, viisi tähteä luokituksella. Käytössämme oli kuntosali, lasisauna, ulkoporeallas ja pihassa pari autoa ilman eri maksua.

Siellä on tekemistä niin kesällä kuin talvella. Esimerkiksi Fatbike-pyöriä on pari kappaletta kuten vesijettejäkin. Talvella asukkaat saavat alleen uudenkarheat moottorikelkat. Mootoriset menopelit kustantavat vain bensan verran kartanon asukkaille.

PKY Travel on yksityinen kainuulainen yritys, jonka omistaa Petri Makkonen. Elina Sivonen haluaa suosia kotipitäjän yrittäjää, koska tuntee hänet taustoineen. 

– Olemme kehittäneet yhteistyötä. Sotkamo-Vuokatti -alueelle majoittuvat PKY-jäsenet voivat varata personal shoping -ajan, sanoo hän haastattelun lopuksi.

Avainsanat

Kuvat

Lataa
Pajuniemen kartano
Pajuniemen kartano
Lataa
Niina Keränen, Elina Sivonen, Sanna Sivonen
Niina Keränen, Elina Sivonen, Sanna Sivonen
Lataa

Tietoja julkaisijasta

PKY Travel Oy
PKY Travel Oy
Alkulantie 24
88600 Sotkamo

09 42727333http://www.pkytravel.fi

PKY Travel on luonut aivan uudenlaisen matkailutuotteen, joka on suunnattu niin yrityksille kuin yksityisillekin. Valikoima koostuu yrityksen omista kohteista sekä kumppanikohteista, joita verkoston jäsenet pääsevät hyödyntämään. 

Yrityksen palveluksessa on laaja joukko matkailualan ammattilaisia. Se tuottaa matkailun lisäksi laajan kattauksen yrityksien tarvitsemia lisäpalveluita kuten koulutus- ja konsultointi- ja tapahtumapalveluita.

PKY Travel on 2017 vuonna rekisteröity tavaramerkki, joka on saanut vuonna 2018 suomalaisen Avainlippu-tunnuksen käyttöoikeuden.

Yritys myy jäsenyyttä, joka takaa käyttöoikeuden suomalaisiin upeisiin kartanoihin, villoihin, mökkeihin ja hotelleihin sekä laadukkaisiin huoneistoihin. Valikoimissa on myös maailman luokan kohteita edullisella jäsenhinnalla.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta PKY Travel Oy

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme