Lasten Keskus

Molli tukee Lastenklinikoiden Kummit ry:n työtä lasten ja nuorten mielenterveyden edistämiseksi

Jaa
Suosittu Molli on mukana Lastenklinikoiden Kummit ry:n Mielen tila -kampanjassa. Mollin mielipuuhat -puuhakirjan tuotto ohjataan kampanjan tukemiseen.

 

Suosittu Molli on mukana Lastenklinikoiden Kummit ry:n Mielen tila -kampanjassa, jossa kerättävät varat käytetään lasten ja nuorten ahdistuneisuushäiriöiden hoitomenetelmien kehittämiseen sekä mielenterveyden edistämiseen.

Lasten Keskus ja kuvakirjailija Katri Kirkkopelto ovat julkaisseet Kummit ry:n työn tukemiseksi Mollin mielipuuhat -puuhakirjan, jonka tuotto ohjataan Mielen tila -kampanjalle. Puuhakirjassa on erilaisia alle kouluikäisille lapsille sopivia tehtäviä, joiden parissa pienet voivat tunnistaa ja nimetä tunteitaan, ilmaista ilojaan, surujaan ja huoliaan sekä harjoitella empatiataitoja. Lasten on helppo samaistua herkkään Molliin. Puuhakirjan tehtäviä voi tehdä itsenäisesti sekä yhdessä kaverin tai aikuisen kanssa.

Molli on monenlaisten tunteiden tulkki ja kaveri lapsen kasvaessa. Mollin samaistuttava mielikuvitusmaailma tukee lapsen tunnetaitojen ja itsesäätelyn kehitystä, ja Mollin tarinoiden kautta eläydytään monenlaisiin lapsen elämään liittyviin teemoihin. Mollin mielipuuhat syntyi varta vasten Mielen tila -kampanjaa ajatellen.

"Lasten Keskuksen ja kuvakirjailija Katri Kirkkopellon valloittavan Molli-hahmon kanssa alkanut yhteistyö tukee moniulotteisesti lasten hyvinvointia ja on siten todella inspiroiva kumppanuus Kummeille. Tukikohteena tässä yhteistyössä on konkreettista apua lasten mielenterveyteen tuova Mielen tila -kampanjamme, jota täydentää vielä upeasti tukituotteen sisältö, Mollin mielipuuhat -puuhakirja, jonka kautta lapsi voi luontevasti harjoituttaa tunnetaitojaan yksin tai yhdessä vanhemman kanssa. Empatiataidothan ovat yksi keskeisimmistä mielenterveyden mittareista, joten niiden hyväksi tehty työ on samalla panostus mielen hyväksi", Kummien Matti Valli toteaa.

 

 

Molli seikkailee tarinakirjoissa Molli, Molli ja Kumma ja Mollin ja maan ääri, joka oli Lasten ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkintoehdokas vuonna 2020. Syksyllä 2021 ilmestyy uusi tarina Molli ja salaperäinen Suttu. Taaperoille suunnatuissa kirjoissa Mollin iltahepuli ja Molli ja hirveä herne lähestytään pikkulapsiperheissä tuttuja tilanteita huumorin kautta ja lasta osallistavasti. Lisäksi Mollista on tehty erilaisia puuhakirjoja ja oppaita ammattikasvattajille. Molli-hahmo on tullut lapsille tutuksi myös teatteriesitysten kautta.

 

Lue lisää Mielen tila -kampanjasta  Kummit ry:n sivuilta

Lue lisää Mollista, Molli-kirjoista ja kuvakirjailija Katri Kirkkopellosta  Mollin maailma -sivuilta.

 

Lisätietoja Molli-kirjoista ja Lasten Keskuksesta sekä haastattelupyynnöt
Piia Latvala | viestintäpäällikkö | 0400 999 499 | piia.latvala@lastenkeskus.fi

Lisätietoja Mielen tila -kampanjasta
Matti Valli | viestintä- ja markkinointijohtaja | 050 356 3336 | matti@kummit.fi

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Lataa
Mollin mielipuuhat -puuhakirjan etukansi. Lasten Keskus ja Lastenklinikoiden Kummit ry.
Mollin mielipuuhat -puuhakirjan etukansi. Lasten Keskus ja Lastenklinikoiden Kummit ry.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Lasten Keskus
Lasten Keskus
Sörnäistenkatu 1
00580 Helsinki

0968774530http://lastenkeskus.fi

Lasten Keskus tarjoaa iloa ja elämyksiä nuorille lukijoille vauvasta varhaisnuoreen! Meidät tunnetaan erityisesti laadukkaista lastenkirjoista sekä kasvatukseen liittyvästä tietokirjallisuudesta. Julkaisemme lasten tietokirjoja, kuvakirjoja ja tarinakirjoja, monipuolista ammattikirjallisuutta eri ikäkausien parissa työskenteleville kasvattajille sekä oppikirjoja esi- ja alkuopetukseen.

Yhdessä Edukustannuksen ja Kirjapajan kanssa olemme Publiva Oy.

Tervetuloa myös Mollin maailmaan!

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Lasten Keskus

Tiina Haapsalo, Katariina Elomaa ja Katri Kirkkopelto: Pienten lasten kaveritaitojen vahvistaminen ja kiusaamisen ehkäisy digimaailmassa7.2.2024 08:19:00 EET | Tiedote

Piki on saanut uuden puhelimen. Se kulkee mukana kaikkialle ja kilahtelee vähän väliä. Puhelimella leikitään kaveriporukassa, lähetetään viestejä ja sydämiä – ja pian myös ikäviä videoita, jotka sulkevat osan kavereista leikkien ulkopuolelle. Mikä tämä villi kapistus on, ja miksi se tuo mukanaan sekä riemua että pahaa mieltä?

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye