Moni opiskelija havaitsee harjoittelunsa aikana työturvallisuusriskejä – asiantuntijat muistuttavat perehdytyksen merkityksestä
Euroopan työterveys- ja työturvallisuusvirasto (EU-OSHA) ja Työterveyslaitos tiedottavat 3.5.2023
Euroopan työterveys- ja työturvallisuusviraston kyselyyn vastanneistaammatillisen oppilaitosten opiskelijoista yli puolet kokee, että sai harjoittelupaikassaan työturvallisuusasioista riittävän perehdytyksen.
Erikoistutkija Mikko Nykänen Työterveyslaitokselta toteaa, että työnantaja on lain mukaan velvollinen antamaan opastusta ja perehdytystä työhön.
– Oli kyseessä sitten kesätyö tai harjoittelu, tukea ja perehdytystä tulisi aina saada esihenkilöltä ja työyhteisöstä. Mieltä askarruttavista asioista kannattaa aina kysyä, Nykänen kannustaa.
Epäkohtien esille nostamiseen tarvitaan kannustusta
Kyselyyn vastanneista ammatillisen alan opiskelijoista kolme viidestä sanoo, että havaitsi harjoittelupaikassaan työturvallisuusriskejä. Useimmiten niistä kerrottiin esihenkilölle tai toiselle työntekijälle, harvemmin opettajalle. Vastaajista vajaa neljännes ei maininnut havaitsemistaan riskeistä kenellekään.
– Positiivisena näen sen, että opiskelijat ovat saaneet opintojensa aikana eväät työturvallisuusriskien havainnointiin. Pidän kuitenkin lukuja huolestuttavina. Koen erittäin tärkeäksi, että opiskelijat muistavat kertoa havaitsemistaan riskeistä myös meille opettajille, jotta voimme puuttua asiaan ajoissa, sähköpuolen opettajana Axxell Paraisilla toimiva Joel Matsson kertoo.
Nykäsen mukaan työpaikoilla tulisi muistaa, että työntekijän tai harjoittelijan ohjauksessa tulisi ottaa huomioon henkilön aiempi kokemus ja osaaminen. Työuran alussa perehdytykseen tulee kiinnittää erityistä huomiota.
– Kannustaisin jokaista harjoittelijan vastaanottavaa työpaikkaa miettimään, onko heillä riittävät resurssit harjoitteluun tulevan opiskelijan ohjaukseen. On tärkeää varmistaa, että ohjaajalla on riittävästi aikaa opiskelijan perehdyttämiseen sekä riittävä ja ajantasainen osaaminen ohjaustehtäviin, Nykänen muistuttaa.
Nuorten työturvallisuutta tulisi kehittää
Tapaturmavakuutuskeskuksen tilastojen mukaan Suomessa sattuu työtapaturmia eniten alle 25-vuotiaille. Nuorten työturvallisuutta tulisikin kehittää.
EU-OSHAn kyselyyn vastanneista opiskelijoista noin joka kymmenes kertoo, että hänelle sattui harjoittelun tai työssäoppimisjakson aikana onnettomuus. Läheltä piti -tilanteen koki joka neljäs vastaaja.
– Ohjeistan jokaista harjoitteluun lähtevää opiskelijaa, että ihan kaikissa asioissa ei tarvitse aikuisiakaan kuunnella. Jos jokin asia tuntuu opiskelijasta vaaralliselta tai väärältä, siihen ei kannata ryhtyä, vaikka vanhempi työntekijä kannustaisikin, metallialaa Axxell Karjaalla opettava Rabbe Johansson sanoo.
Nykäsen mielestä työnantajien kannattaa ottaa käyttöön myös opiskelijoiden kehittämisideat.
– Opiskelijoita ja kesätyöntekijöitä tulisi kannustaa kertomaan avoimesti havainnoistaan ja kehittämisideoistaan. Harjoittelija saattaa huomata työturvallisuutta heikentäviä epäkohtia, joiden korjaaminen on tärkeää. Kuulluksi tulemisen tunne myös tukee työhyvinvointia, Nykänen sanoo.
Euroopan työterveys- ja työturvallisuusviraston teettämään verkkokyselyyn vastasi huhtikuussa 2023 yhteensä 148 opiskelijaa. Kysely lähetettiin 15 ammatilliseen oppilaitokseen Suomessa. Kyselyn tulokset ovat suuntaa antavia, sillä otos ei ole edustava. Kyselyn teki tilaajien toimeksiannosta OSG Viestintä.
EU-OSHA:
- Euroopan työterveys- ja työturvallisuusviraston (EU-OSHA) tehtävänä on viestinnän keinoin edistää työturvallisuutta, työterveyttä ja tuottavuutta Euroopassa. Suomessa toimintaa koordinoi Työterveyslaitos.
- Tiedote on osa Euroopan työterveys- ja työturvallisuusviraston OSHVET-toimintaa, jonka tavoitteena on lisätä opettajien ja ammattiin opiskelevien tietoisuutta työterveydestä ja -turvallisuudesta. Suomessa OSHVET-lähettiläänä toimii Tanja Halttunen Axxell Utbildning Oy:stä. Lisäksi tiedote tukee Euroopan taitovuoden tavoitteita.
Tutustu:
- Työtapaturmien määrä nousi vuonna 2022 | Työtapaturmatieto (tyotapaturmatieto.fi)
- Onnistunut perehdytys on merkittävä pitovoimatekijä, joka tukee henkilöstön kiinnittymistä työpaikkaan, tehostaa toimintaa sekä parantaa työhyvinvointia ja -turvallisuutta. Tutustu oppaaseen ja onnistu perehdytyksessä: Onnistunut perehdytys palvelualoilla | Työterveyslaitos (ttl.fi)
Lisätiedot:
- Erikoistutkija Mikko Nykänen, Työterveyslaitos, mikko.nykanen@ttl.fi, 043 824 1345
- Tiedustelut kyselyyn liittyen: Toni Perez, OSG Viestintä, toni.perez@osg.fi, 0400 630 063
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Juha Hietanenmediaviestinnän erityisasiantuntijaTyöterveyslaitos | Finnish Institute of Occupational Health | Arbetshälsoinstitutet
Puh:+358504773267juha.hietanen@ttl.fiPäivi Lehtomurtomediaviestinnän erityisasiantuntijaTyöterveyslaitos | Finnish Institute of Occupational Health | Arbetshälsoinstitutet
Puh:+358504156309paivi.lehtomurto@ttl.fiLinkit
Tietoja julkaisijasta
Työterveyslaitos on työhyvinvoinnin asiantuntija, joka tutkii, palvelee ja vaikuttaa.
Kehitämme asiakkaidemme kanssa hyviä työyhteisöjä ja turvallisia työympäristöjä sekä tuemme työntekijöiden työkykyä. Asiakkaitamme ovat työpaikat, päättäjät, kansalaiset, työterveysyksiköt sekä muut työhyvinvointia kehittävät organisaatiot.
Visiomme on ”Hyvinvointia työstä”, sillä terveellinen, turvallinen ja mielekäs työ luo hyvinvointia. Toimipisteemme sijaitsevat Helsingissä, Kuopiossa, Oulussa, Tampereella ja Turussa. Henkilöstön määrä on noin 500.
Lisätietoja:
Tietoa meistä
Medialle-sivulta löydät asiantuntijoiden yhteystiedot ja aiemmat tiedotteemme
Aineistopankki (logot, asiantuntijoiden kuvat)
Twitter: @tyoterveys (fi), @FIOH (en)
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Työterveyslaitos
The exposure of the Finnish population to semivolatile organic compounds (SVOCs) studied in an extensive review6.6.2023 08:00:00 EEST | Press release
The experts of the Finnish Institute of Occupational Health (FIOH) and Finnish Institute for Health and Welfare (THL) have drawn up a review about the latest research data of the Finnish population’s exposure to semivolatile organic compounds (SVOCs) and the health risks related to the exposure to these compounds. No similar reviews have been previously carried out in Finland.SVOCs include a wide range of chemicals that are used in various consumer products and materials as coating agents, softeners and fire retardants, for example. According to the review, the exposure of the Finnish population to the studied SVOCs is, in general, at an acceptable level.
Finländarnas exponering för halvflyktiga organiska ämnen (SVOC) utreddes i en omfattande översikt6.6.2023 08:00:00 EEST | Tiedote
Arbetshälsoinstitutets och Institutet för hälsa och välfärds (THL) experter har utarbetat en översikt, som samlar senaste forskningsdata om den finländska befolkningens exponering för halvflyktiga organiska ämnen (SVOC) och relaterade hälsorisker. En motsvarande översikt har aldrig tidigare gjorts i Finland.Till SVOC-föreningarna hör ett brett spektrum av kemikalier, som används i olika konsumentprodukter och material bl.a. som ytbehandlingsmedel, mjukgörare och flamskyddsmedel. Enligt översikten är finländarnas exponering för SVOC-föreningar i regel på en acceptabel nivå.
Suomalaisten altistumista puolihaihtuville orgaanisille yhdisteille (SVOC) selvitettiin laajassa katsauksessa6.6.2023 08:00:00 EEST | Tiedote
Työterveyslaitoksen ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) asiantuntijat ovat laatineet katsauksen, johon on koottu viimeisin tutkimustieto suomalaisen väestön altistumisesta puolihaihtuville orgaanisille yhdisteille (SVOC) ja altistumiseen liittyvistä terveysriskeistä. Vastaavaa katsausta ei ole Suomessa aiemmin tehty. SVOC-yhdisteisiin lukeutuu laaja kirjo kemikaaleja, joita käytetään erilaisissa kuluttajatuotteissa ja materiaaleissa mm. pintakäsittelyaineina, pehmentiminä ja palonsuoja-aineina. Katsauksen mukaan suomalaisten altistuminen SVOC-yhdisteille on pääasiassa hyväksyttävällä tasolla
Risken för sömnighet inom transportbranschen kan bekämpas med digitala lösningar5.6.2023 08:30:00 EEST | Tiedote
Enligt VIRE-analysen som gjordes i Arbetshälsoinstitutets projekt Vireyttä vuorotyöhön (Pigghet i skiftarbete) hade närmare var femte yrkesförares arbetsskift hög risk för sömnighet. Det vore viktigt att skiften med hög risk skulle fördelas jämt mellan arbetstagarna. Den andra metoden som testades i undersökningen, en onlinecoachning för sömn och pigghet, minskade avsevärt symptom i anknytning till sömnen. Arbetsgivarens stöd är viktigt för att öka deltagandet i coachningen.
Kuljetusalan uneliaisuuden riskiä voidaan torjua digitaalisin ratkaisuin5.6.2023 08:30:00 EEST | Tiedote
Työterveyslaitoksen Vireyttä vuorotyöhön -hankkeessa tehdyn VIRE-analyysin perusteella lähes joka viidenteen ammattikuljettajan työvuoroon sisältyi korkea uneliaisuuden riski. Olisi tärkeää, että riskivuorot jakaantuisivat tasaisesti työntekijöiden kesken. Tutkimuksen toinen testattava menetelmä, unen ja vireyden verkkovalmennus, vähensi merkittävästi unettomuuteen liittyviä oireita. Työnantajan tuki on tärkeää valmennukseen osallistumisen lisäämiseksi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme