Helsingin yliopistoHelsingin yliopisto

Monimuotoisuus suojaa lintuyhteisöjä ilmastonmuutoksen vaikutuksilta

Jaa

Helsingin yliopiston tutkimus osoittaa, että ominaisuuksiltaan monenlaisia lintuja sisältävät pohjoisamerikkalaiset lajiyhteisöt ovat muuttuneet vähemmän ilmastonmuutoksen seurauksena kuluneen 50 vuoden aikana kuin yhteisöt, joiden lajikoostumus on yksipuolinen.

Vaikertajakyyhky viihtyy monenlaisissa elinympäristöissä. Kuva: Aleksi Lehikoinen
Vaikertajakyyhky viihtyy monenlaisissa elinympäristöissä. Kuva: Aleksi Lehikoinen

Ilmastonmuutoksen maailmanlaajuiset vaikutukset ekosysteemeihin ja lajiyhteisöjen koostumukseen ovat kiistattomia, mutta ei ole selvää, miksi jotkut lajiyhteisöt kykenevät vastustamaan muutosta paremmin kuin toiset. Juuri julkaistussa tutkimuksessa tarkasteltiin lähes kaikkien pohjoisamerikkalaisten lintujen muodostamien yhteisökoostumusten muutosta ja monimuotoisuutta puolen vuosisadan ajalta. Lajirunsaudeltaan ja toiminnallisilta ominaisuuksiltaan monimuotoisemmat yhteisöt muuttuivat koostumukseltaan johdonmukaisesti vähemmän radikaalisti kuin lajistoltaan yksipuoliset yhteisöt.

– Esimerkiksi monipuolisesti petolintuja, hyönteissyöjiä ja siemensyöjiä sisältävät lajiyhteisöt ovat paremmin turvassa ilmastonmuutoksen haitallisilta vaikutuksilta, taustoittaa tutkimusta vetänyt tutkijatohtori Emma-Liina Marjakangas Helsingin yliopiston Luonnontieteellisestä keskusmuseosta, Luomuksesta.

Lintuyhteisöjen monimuotoisuus toimii puskurina erityisesti talvella, jolloin myös ilmaston lämpeneminen on ollut voimakkainta pohjoisella pallonpuoliskolla. Pesimäkaudella lintuyhteisöjen koostumus on muuttunut huomattavasti vähemmän kuluneen 50 vuoden aikana eikä monimuotoisuus siksi toiminut yhtä selkeänä puskurina kuin talvella. Aiemmat tutkimukset ovatkin osoittaneet, että lintujen esiintyminen talvella muuttuu nopeammin kuin pesimäaikana, johtuen ympäristötekijöistä.

– Elinympäristö ja sitä kautta ravinto vaikuttavat siihen, kuinka joustavasti lajit voivat muuttaa pesimä- ja talvehtimisalueitaan. Esimerkiksi ruohomaiden lajit ovat siirtyneet hitaammin kohti pohjoista kuin metsien varpuslinnut, kuten punarintarastas, tai useissa eri elinympäristöissä vai viihtyvät yleislajit, kuten vaikertajakyyhky, kertoo yli-intendentti Aleksi Lehikoinen Luomuksesta.

Toiminnallisesti monimuotoiset lintuyhteisöt auttavat omalta osaltaan ylläpitämään ekosysteemejä muun muassa levittämällä kasvien siemeniä, pitämällä kurissa tuhohyönteisiä ja jopa pölyttämällä kasveja. Ilmastonmuutos sekoittaa lajiyhteisöjen koostumusta ja horjuttaa siten niiden kykyä tuottaa näitä ekosysteemipalveluita.

– Tuloksemme vahvistavat käsitystä siitä, että monimuotoisuus turvaa ekosysteemien toimintaa ja että luontokatoa ja ilmastonmuutosta on torjuttava samanaikaisesti, jotta kerrannaisvaikutukset voidaan välttää, Marjakangaspainottaa.

Tutkimus perustui koko Pohjois-Amerikan kattavaan kansalaistiedeaineistoon vuosilta 1966–2016 ja se julkaistiin kansainvälisessä Scientific Reports –tiedesarjassa.

Alkuperäinen artikkeli

Marjakangas, EL., Santangeli, A., Johnston, A. et al. Effects of diversity on thermal niche variation in bird communities under climate change. Sci Rep 12, 21810 (2022). https://doi.org/10.1038/s41598-022-26248-1

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tutkijatohtori Emma-Liina Marjakangas, Luonnontieteellinen keskusmuseo, Luomus, Helsingin yliopisto,
emma-liina.marjakangas@helsinki.fi, puh. +358 40 672 6716

Kuvat

Vaikertajakyyhky viihtyy monenlaisissa elinympäristöissä. Kuva: Aleksi Lehikoinen
Vaikertajakyyhky viihtyy monenlaisissa elinympäristöissä. Kuva: Aleksi Lehikoinen
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Luonnontieteellinen keskusmuseo LUOMUS on Helsingin yliopiston erillislaitos, joka säilyttää ja ylläpitää luonnontieteellisiä kansalliskokoelmia sekä harjoittaa niihin liittyvää tutkimusta.

Laajat kokoelmat koostuvat eläin-, kasvi-, sieni-, kivi- ja fossiilinäytteistä. Elävät kasvikokoelmat sijaitsevat kahdessa kasvitieteellisessä puutarhassa ja ajoituslaboratorio Kumpulan tiedekampuksella. 

Luomuksen kokoelmiin pääsee tutustumaan kolmessa yleisökohteessa Helsingissä: Luonnontieteellisessä museossa sekä Kaisaniemen ja Kumpulan kasvitieteellisissä puutarhoissa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme